Lämpenevät kelit saavat ihmiset tuulettamaan asuntojaan, kun illan mittaan lämpötilat laskevat. Samaan aikaan alkaa jokavuotinen ruljanssi eri somekanavissa. Sisäkissa Viiru on karannut avoimesta ikkunasta tai suojaamattomalla parvekkeella oleskellut Miisu on tippunut kerrostalon neljännen kerroksen parvekkeelta ja lähtenyt loukkaantuneena tiehensä.

“Kyllä se osaa varoa”, sanotaan. Kyllä ihmisetkin osaavat, mutta silti autoissa on turvavyöt, pyöräillessä kypärä sekä veneillessä pelastusliivit. Suuri osa näitä käyttää, mutta sitten on joukko, joka välinpitämättömyyttään jättävät nämä hyödyntämättä.

Sama logiikka pätee turvallisen parvekeoleilun mahdollistamiseen lemmikille.

Suomalaiset rakastavat turvallisuutta. Taloyhtiön saunatiloissa lukee: “Lattia voi olla liukas!”, silitysraudan käyttöohjeissa mainitaan: “Vaatteita ei tule koskaan silittää niiden ollessa päällä.” ja kahvikupissakin varoitetaan, että sisältö voi olla kuumaa.

Turvallisuus unohtuu, kun ihminen avaa neljännen kerroksen parvekkeen oven ja sanoo kissalle: “Menehän siitä vähän ulkoilemaan.” Ilman verkkoa. Ilman mitään. Pelkkä luottamus, usko ja optimismi kantavina voimina.

On hämmentävää, miten osa ajattelee kissan olevan jonkinlainen karvainen parkour-ammattilainen. Kissa on eläin, joka säikähtää välillä omaa häntäänsä ja peilikuvaansa, mutta avoimella parvekkeella sen oletetaan tekevän jatkuvaa riskianalyysiä kuin kokenut analyytikko. Ja sitten ihmetellään. “Kun eihän meidän Miisu ole koskaan ennen hypännyt alas.” Ei niin. Eihän ihmisetkään aja autoa ojaan ennen ensimmäistä kertaa.

Osa suhtautuu kissaverkkoihin epäsuopeasti, mutta todellisuudessa ne ovat rakkaiden perheenjäsenten turva, jossa tärkeintä ei ole ulkonäkö tai se, että naapuri huomaisi viimeisen päälle laitetun parvekkeen hinnan. Verkotettu parveke saattaa näyttää joidenkin mielestä vankilalta, mutta voittaa mennen tullen kolkon päivystävän eläinlääkärin vastaanottohuoneen.

Verkko ei ole mikään lisävaruste, vaan enemmänkin perusarkijärkeä. Vähän sama kuin se, että laittaa kotinsa oven kiinni lähtiessään – ei siksi, että varas olisi jo nurkan takana odottamassa, vaan koska kaikkia elämän yllätyksiä ei ole pakko testata käytännössä.

Ajatus on lopulta melko yksinkertainen: kaikkea mahdollista ei tarvitse oppia kantapään kautta, etenkään silloin, kun vahingot ovat estettävissä yksinkertaisilla teoilla.

Elina Oksanen