Tatu Raidan latotaidetta Kaarina-talolla
Taiteilija Tatu Raita työskentelee perinteisillä öljyväreillä ja maalaa ensisijaisesti abstraktia taidetta, jossa yhdistyvät erilaiset värit ja muodot. Ajoittain teoksiin sisältyy myös realistisia elementtejä. Keskeistä hänen työskentelyssään on tasapainoisen kokonaisuuden saavuttaminen.
Kaarina-talolla 18. elokuuta alkaen esillä olevan näyttelyn idea on saanut alkunsa perinteisistä latomaalauksista, mutta niitä tarkastellaan kirjaimellisesti uusista kulmista. Kuten elämässä yleensäkin, asioiden tarkastelu eri näkökulmista tarjoaa vaihtoehdon mustavalkoiselle ajattelulle.
Tatu Raita on Turussa syntynyt, Kauhajoella kasvanut ja viimeiset 26 vuotta Vaasassa asunut taiteilija. Hän aloitti maalaamisen vuonna 1994, ja teoksia on syntynyt vuosien varrella vaihtelevasti. Taiteilijana Raita on täysin itseoppinut ja maalaa omiin näkemyksiinsä nojaten.
Maalaaminen kulkee myös suvussa: hänen Nousiaisissa syntynyt isoisänsä on aikanaan maalannut runsaasti teoksia, ja juuri tämän tuotannon pohjalta Raita innostui itse maalaamaan.
Raita on järjestänyt aiemmat näyttelynsä Pohjanmaalla. Kaarinassa pidettävä näyttely on hänen ensimmäisensä lähempänä synnyinseutua Varsinais-Suomessa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)












