Kuusiston linnanrauniot Kaarinan kaupungin hoitovastuulle
Metsähallituksen Luontopalvelut ja Kaarinan Kehitys Oy ovat allekirjoittaneet vuokrasopimuksen Kuusiston piispanlinnan vartijatuvasta ja käymälärakennuksesta. Samalla Kaarinan kaupunki ottaa vastuun linnanraunioiden siisteydestä ja huollosta. Rauniolinna on muinaismuistolain suojelemaa muinaisjäännösaluetta ja kuuluu Kuusistonlahden Natura-alueeseen. Se onkin suosittu arkeologinen vierailukohde, jossa yhdistyvät luonto, kulttuuriympäristö ja keskiaikainen historia. Vuonna 2025 alueella vierailtiin noin 40 000 kertaa.
Kuusiston linnanrauniot on monelle tärkeä paikka liikkua, virkistyä ja tutustua historiaan, ja samalla yksi kaupungin keskeisistä matkailun vetovoimatekijöistä.
Metsähallituksen toteutusvastaava Anssi Riihiaho iloitsee siitä, että nyt solmittu sopimus parantaa palvelujen tasoa linnanraunioilla ja on luonteva jatko tähänastiselle hyvälle yhteistyölle Kaarinan kaupungin kanssa.
– Koska kaupunki sitoutui jatkuvaan ylläpitoon, sitouduimme puolestamme laittamaan rikkoontuneen ulkovalaistuksen kuntoon syksyyn mennessä, Riihiaho kertoo.
Myös Kaarinan Kehitys Oy:n yritysneuvoja Jaakko Saivosalmi on tyytyväinen yhteistyön syvenemiseen.
– Sopimus antaa meille paremmat mahdollisuudet kehittää aluetta osana kaupungin vetovoimaa ja elinvoimaa. Iloksemme voimme todeta, että viime kesänä resurssipulan vuoksi suljetut vessat ovat nyt jo auki. Muut kehityskohteet näkyvät kävijöille paremmin ensi kesänä. On tärkeää, että Kuusiston linna säilyy hyvin hoidettuna ja helposti saavutettavana kohteena, painottaa Saivosalmi.
Metsähallitus säilyy edelleen alueen omistajana ja esimerkiksi tapahtumien järjestämisestä alueella tehdään jatkossakin ensin ilmoitus Metsähallitukselle. Metsähallituksen vastuulla on myös alueen kulttuuriperinnön säilyminen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)














