Palapelit ovat koko perheen tapa rauhoittua arjen hälinässä

Palapelien kokoaminen yhdessä on hauskaa puuhaa. Palapelien kokoaminen yhdessä on hauskaa puuhaa. Kuva: Getty Images

Palapelien kokoaminen on aina ollut yleinen perheharrastus, mutta koronavuodet antoivat sille uutta nostetta ja suosio näyttää jääneen pysyväksi.

Harrastukseen vaaditaan näppärät kädet ja harjaantunut katse, jotka molemmat kehittyvät palapelejä kokoamalla. Pikkuväen palapeliharrastus alkaa muutamasta palasta. Kun paloja on satoja, tarvitaan jo tilaa, jossa peliä voi rakentaa ilman, että se häiritsee arkiaskareita.

Lapsia opetetaan kääntämään ensin kaikki palat oikein päin. Seuraava tehtävä on etsiä reunapalat ja niiden joukosta neljä kulmapalaa. Palojen ryhmittely palapelilaatikon kannen kuvassa näkyvien kuvien, värien ja hahmojen mukaan tehdään seuraavaksi ja sitten vaan kokoamaan.

Kun on vuosikausia tehnyt palapelejä, alkaa ihmetellä, kuka tällaisen, joillekin lähes pakkomielteeksi muuttuneen harrastuksen on keksinyt? Vuonna 1760 lontoolainen kaivertaja ja kartografi John Splisbury alkoi havainnollistaa maantieteen opetusta leikkaamalla kartasta maanosat irti rajojen mukaan ja lapset saivat tehokasta opetusta karttaa kootessaan. Alun puupohjaiset palapelit vaihtuivat pahvisiin 1800-luvun loppupuolella. Ne olivat halvempia ja siten yhä suuremman ihmisjoukon saatavilla.

Suurimmalle osalle yksin palapelejä kokoavalle harrastus on levollista, jopa meditatiivista puuhaa, mielenrauhaa. Onkin yllättävää, että palapelien kokoamisessa voi myös kilpailla. Suomeen perustettiin vuonna 2023 Palapeliurheiluliitto edistämään palapeliurheilua ja järjestämään viralliset SM-kilpailut. Liitto järjestää pienempiäkin kilpailuja, joissa voi testata omaa nopeuttaan.

Palapeliurheilussa eli kokoamisen nopeuskilpailussa kootaan 500–1000 palan palapeli mahdollisimman nopeasti joko yksin tai maksimissaan neljän hengen joukkueella. Lajissa on myös MM-kisoja, joita on järjestetty vuodesta 2019. Kilpaurheiluharrastajien määrä on kasvussa.

Kotona palapelin kokoajaa kohtaa aina sama ongelma: mitä sitten, kun peli on valmis? Oikein kaunis palapeli voi päätyä tauluksi. Tai sitten se on vain hyvästeltävä ja muutettava takaisin irtopaloiksi.

Pelilaatikon voi antaa eteenpäin seuraaville kokoajille viemällä sen SPR:n Konttiin, Ekotorille, tuttaville tai myyntiin.

Facebookissa on harrastajaryhmiä, kuten Turun seudun palapelirinki, Palapelien harrastajat. Palapeliryhmä, Palapelit kiertoon! Osta, myy, vaihda, anna. Näillä alustoilla pelien vaihtuvat ja niiden kommentoidaan harrastajien kesken.

Palapelit ovat suosittuja lahjoja, ja niiden aihepiirejä on valtavasti, niin että lahjan saajan kiinnostuksen aiheet on helppo löytää. Paikallisuutta edustaa uusi, 1000 palan Turku-palapeli nimeltä Turun paloja, josta löytää kaupungin tarinan pala kerrallaan.

Valtavat 40 000 palan Disney Gravity (Ravensburger) ja 60 000 palan What a Wonderful World (Dowdle) on koottu usean kymmenen hengen harrastajavoimin ja esitelty yleisölle.

Merja Marjamäki

Viihde- ja elokuvamusiikkia huiluille sovitettuna

Raision kirjastotalo.

Raision Kirjastotalon Martinsalissa kuullaan huilukonsertti torstaina 12. marraskuuta kello 18–19. Turun konservatorion ja Turun ammattikorkeakoulun huiluorkesteri soittaa kappaleita aina klassisesta musiikista viihde- ja elokuvamusiikkiin.

Gynekologiset vaivat naisten yleisin syy käyttää terveysvakuutusta

Kyselyn mukaan valtaosa suomalaisnaisista on sitä mieltä, että gynekologisten oireiden tai sairauksien vuoksi on liian vaikeaa päästä hoitoon julkisessa terveydenhuollossa. LähiTapiolan johtajan Laura Miettusen mukaan naisten hoidon viivästyminen on epäkohta, jolla on sekä terveydellisiä että taloudellisia seurauksia.

Klubi ei pystynyt voittamaan, Inter mestariksi – saldona tripla

Interin pelaajat juhlivat pelin jälkeen mestaruutta yhdessä fanien kanssa Kuopiossa.

Inter nousi kuin nousikin jalkapalloilun Veikkausliigan mestariksi dramaattisella päätöskierroksella. Inter voitto Kuopion Palloseuran 2–0 Alie Contehin ja Jasse Tuomisen maaleilla mutta se ei olisi riittänyt, ellei Helsingin Jalkapalloklubi olisi jäänyt tasapeliin kotikentällään AC Oulua vastaan. Peli päättyi 3–3 ja mestaruus livahti Interille.

Ministeriö vahvisti työeläkkeiden elinaikakertoimen vuodelle 2027 ja eläkeiät 1965 syntyneille

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on antanut asetuksen, jolla vahvistettiin työeläkkeiden elinaikakerroin vuodelle 2027 sekä vuonna 1965 syntyneiden eläkeiät. Elinaikakerroin on ensi vuonna 0,94453, ja vuonna 1965 syntyneiden alin vanhuuseläkeikä on 65 vuotta.

Turun Nuorkauppakamarille uusi hallitus

Turun Nuorkauppakamarin uusi hallitus.

Turun Nuorkauppakamarin vuoden 2027 hallitus valittiin 31. lokakuuta järjestetyssä tilaisuudessa Radisson Blu Marina Palacessa Turussa. Puheenjohtajaksi valittiin vuoden 2026 varapuheenjohtaja (DP) Petteri Ahokoski .

Poliisi ja Liikenneturva: Syksyn pimeys edellyttää näkyvyyttä ja oikeaa tilannenopeutta

Syksyn pimeät aamut ja illat, sateet sekä märät ja lehtien peittämät tiet heikentävät liikenteen turvallisuutta. Poliisi ja Liikenneturva muistuttavat kaikkia tienkäyttäjiä huolehtimaan näkyvyydestään ja sovittamaan nopeutensa olosuhteisiin.

Pohjoismaisen kirjallisuuden ilta Naantalin pääkirjastossa

Naantalin pääkirjasto kutsuu viettämään Pohjoismaisen kirjallisuuden iltaa kirjallisuuden ja keskustelun parissa.

Naantalin pääkirjastossa järjestetään torstaina 12. marraskuuta kello 17–19 Pohjola-Nordenin ääneenlukutilaisuus, jossa tarkastellaan pohjoismaista demokratiaa kirjallisuuden kautta.

Isäksi tullaan yhä vanhempana

Ensimmäistä kertaa biologiseksi isäksi tulleet olivat viime vuonna keskimäärin 32,4-vuotiaita. Isien keski-ikä on noussut selvästi viime vuosikymmenten aikana.

Vesi inspiraation lähteenä

Slillkuva videosta Matka, 2026.

Helinä Hukkataipaleen ja Merja Tanhuan näyttely on Galleria Askissa 13.–29. marraskuuta.

Seurakuntavaaleissa äänesti ennakkoon 8 417 henkilöä Turussa ja Kaarinassa

Kaikkiaan 8 417 henkilöä äänesti ennakkoon seurakuntavaaleissa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä. Ennakkoääniä annettiin siis hieman enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Äänestysprosentti kipusi ennen varsinaista vaalipäivää 7,15 prosenttiin. Äänioikeutettuja on Turun ja Kaarinan seurakunnissa yhteensä 117 739.

Pyhän Katariinan tien ja Kalakylän alikulkukäytävät valmistuvat jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön

Pyhän Katariinan tien ja Kalakylän alikulkukäytävät otetaan marraskuussa osaksi kävelyn ja pyöräilyn väylää. Alikulkukäytävät sijaitsevat nykyisen maantien levennysalueella. Uudet alikulut otetaan käyttöön 12. marraskuuta. Käyttöönoton myötä jalankulun ja pyöräilyn reitit saadaan siirrettyä vanhoille reiteilleen. Samalla Kurkelantien ylittävät tilapäiset suojatiet poistuvat käytöstä.

Mies pelastettiin joesta Läntisellä Rantakadulla

Mies putosi tuntemattomasta syystä Aurajokeen Läntisellä Rantakadulla sunnuntaina aamulla. Sivullinen huomasi tapahtuneen ja soitti hätäkeskukseen 112.

Joulukinkku ei maistu vielä marraskuussa

Kinkun suosio säilyy, koko on pienentynyt vähitellen.

Jouluvalot saavat syttyä marraskuussa, joulupöytä saa vielä odottaa vuoroaan. Yli puolet hyväksyy jouluvalot marraskuun pimeyteen, mutta joka neljäs arvioi marraskuisten jouluintoilijoiden ärsyttävän muita. Jouluruoat jo marraskuussa tai ympäri vuoden hyväksyy yhteensä 15 prosenttia.

Yksi loukkaantui vakavasti kerrostalopalossa Itäisellä Pitkälläkadulla

Kerrostalon ensimmäisen kerroksen asunnossa tulipalo Itäisellä Pitkäkadulla lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä. Pelastuslaitoksen savusukeltajat löysivät palavasta asunnosta yhden henkilön, joka pelastettiin asunnosta.

Liian aikainen talvisuojaus voi vahingoittaa kasveja

Syksy on värien aikaa puutarhassa.

Marraskuun saapuessa moni puutarhaharrastaja valmistautuu suojaamaan kasvejaan talven pakkasilta. Liian aikainen suojaaminen voi kuitenkin aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Puutarhaliitto muistuttaa, että erityisesti maan kosteus, lämpötilojen vaihtelut ja talvisuojausten oikea ajoitus vaikuttavat kasvien talvehtimiseen. Ensimmäiset yöpakkaset eivät vielä tarkoita, että kaikki kasvit tarvitsevat suojaa.

Loton potti kohoaa jo 12 miljoonaan euroon

Loton kierroksen 45/2026 arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti nousee ensi viikolla 12 miljoonaan euroon.

LineDeck Marine uusi Buster-, Cross- ja Yamarin-veneiden jälleenmyyjä Turun alueella

LineDeck Marine myy myös täysin uusia Buster L-malleja.

Inhan Tehtaat Oy Ab on solminut uuden jälleenmyyntisopimuksen LineDeck Marine Oy:n kanssa. LineDeck Marine aloittaa Buster-, Cross- ja Yamarin-veneiden myynnin Turun talousalueella. Uusi venemyymälä avautuu Kaarinan Krossin alueelle helmikuussa 2027.

Saaristoasiain neuvottelukunta SANK järjestää saariston superpäivät

Saaristoasiain neuvottelukunta SANK järjestää saariston superpäivät eduskunnassa 10.–11. marraskuuta jo toista kertaa. Superpäivät antavat puheenvuoron saariston turvallisuustoimijoille, ja tapahtuman tavoitteena on nostaa esille vapaaehtoistoiminnan, paikallistuntemuksen sekä viranomaisten ja paikallisyhteisöjen tiiviin yhteistyön kaltaisia saaristoalueiden turvallisuusteemoja.

Näköislehti

Urheilu

Klubi ei pystynyt voittamaan, Inter mestariksi – saldona tripla

Interin pelaajat juhlivat pelin jälkeen mestaruutta yhdessä fanien kanssa Kuopiossa.

Inter nousi kuin nousikin jalkapalloilun Veikkausliigan mestariksi dramaattisella päätöskierroksella. Inter voitto Kuopion Palloseuran 2–0 Alie Contehin ja Jasse Tuomisen maaleilla mutta se ei olisi riittänyt, ellei Helsingin Jalkapalloklubi olisi jäänyt tasapeliin kotikentällään AC Oulua vastaan. Peli päättyi 3–3 ja mestaruus livahti Interille.

TPS:n Joel Ahen ja Interin Otso Saikkonen U17-maajoukkueeseen

Joel Ahen.

TPS:n Joel Ahen ja Interin Otso Saikkonen on valittu jalkapalloilun alle 17-vuotiaiden poikien maajoukkueeseen, joka matkustaa ensi viikolla Albaniaan EM-karsintaturnaukseen. Suomi kohtaa 11.–17. marraskuuta Skotlannin, Ruotsin ja Albanian. Lohkon kaksi parasta maata etenee jatkokarsintoihin. Ikäluokan EM-lopputurnaus järjestetään Latviassa vuonna 2027. EM-kisoissa pelaa Latvian lisäksi seitsemän jatkokarsintojen lohkovoittajaa.

TPK ei hae pikavoittoja ulkomailta

TPK:n Sami Niittysalo tuulettaa osumaa. TPK on aloittanut kauden miesten Futsal-liigassa kaksijakoisesti.

TPK:n alkukausi miesten Futsal-liigassa on ollut ainakin tuloksellisesti kaksijakoinen. Voittojakin on tullut, mutta viime aikoina pisteet ovat olleet tiukassa. Marraskuun alun parin viikon ottelutauolle lähdettäessä TPK oli tukevasti sarjan keskikastissa.

Puukkokatsomo: Interille eettisyydestä keltainen

Turkulaisessa juniorijalkapallossa on kiehunut viime aikoina, kun julkisuuteen levisi tiedot Interin harrastamasta pelaajakalastelusta.

Mici "Roofman" Saaristo täydentää Hamara X:n

Mici Saaristo.

Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 7. marraskuuta käytävä Hamara X -kamppailu-urheilutapahtuma on saanut viime hetken lisäyksen ottelukortilleen, kun useampaan kertaan Hamaran illoissa nähty Mici ”Roofman” Saaristo ottelee jälleen kotiyleisön edessä. Näyttävistä ja vauhdikkaista otteluistaan tunnettu Saaristo kohtaa vapaaottelukamppailussaan ranskalaisen Marzi Ammarin .

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.