Jouluruokien paistinrasvat kierrätetään taas uusiutuvaksi dieseliksi
Kinkkutemppu kierrättää jo neljäntenä jouluna peräkkäin joulukinkun ja muiden jouluruokien paistinrasvat Neste MY uusiutuvaksi dieseliksi. Suomalaiset ovat ottaneet kiertotalouskampanjan omakseen: kolmena jouluna Kinkkutempun kautta on kierrätetty yhteensä yli 100 000 kiloa rasvajätettä. Rasvamäärästä valmistetulla uusiutuvalla dieselillä voisi ajaa 250 kertaa Hangosta Nuorgamiin.
Joka joulu suomalaiset paistavat noin seitsemän miljoonaa kiloa kinkkua, minkä lisäksi uuneissa valmistuvat kalat, kalkkunat ja muut jouluruoat. Näiden paistamisesta syntyy valtava määrä rasvaa, joka tulee kierrättää asianmukaisesti. Paistinrasvaa ei saa kaataa viemäriin, koska rasva tukkii viemäriverkostoa.
Joulun aikana paistinrasvat voi jälleen toimittaa keräyspisteisiin, josta ne lajitellaan ja rasvoista valmistetaan Neste MY uusiutuvaa dieseliä. Kinkkutemppu avaa paistinrasvoille 218 keräyspistettä ympäri Suomen. Keräyspisteitä löytyy K-ruokakauppojen yhteydestä, Neste-asemilta ja joidenkin kuntien jäteyhtiöiden keräyspisteiltä. Keräyspisteet avautuvat 21. joulukuuta, ja keräys päättyy 7. tammikuuta.
Viime vuonna Kinkkutemppuun osallistui 185 000 suomalaista kotitaloutta. Tänä vuonna tavoite on kasvattaa osallistujamäärä vähintään 200 000 kotitalouteen. Aiempien vuosien tapaan kampanja muistaa vähävaraisia perheitä tukevaa Hope ry:tä rahalahjoituksella. Joulun aikaan Hope ry:n lahjat tulevat erityisen suureen tarpeeseen.
Paistinrasva tulee tuoda keräyspisteeseen pahvisessa rasiassa kuten tyhjässä maitotölkissä. Lasi- tai metallipurkit eivät sovellu rasvan keräykseen. Keräyspisteestä rasva toimitetaan eläinperäisten sivutuotteiden käsittelemiseen erikoistuneelle Honkajoki Oy:lle, minkä jälkeen käsitellystä rasvasta tehdään Nesteen jalostamolla Porvoossa Neste MY uusiutuvaa dieseliä.
Yhdestä rasvakilosta saatavalla määrällä dieseliä ajaa noin kolme kilometriä. Neste voi valmistaa uusiutuvaa dieseliä lähes mistä tahansa jäterasvasta tai kasviöljystä. Kierrätykseen kelpaavatkin kinkun paistinrasvan lisäksi myös esimerkiksi kalkkunan, kalan tai muiden jouluruokien paistinrasvat.
Suomalainen kiertotalousosaaminen on maailman kärkeä, ja Kinkkutemppu on laajuudeltaan poikkeuksellinen hanke maailmankin mittakaavassa. Kinkkutemppu toteutetaan 14 eri toimijan yhteishankkeena: mukana on pieniä ja suuria toimijoita eri toimialoilta ja yhteiskunnan sektoreilta. Kampanjan monivuotinen suosio onkin hieno esimerkki suomalaisesta kiertotalousosaamisesta, jossa uudenlaiset kumppanuudet ja yhteistyö ovat tärkeässä roolissa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)