Karhunaukion monitoimitalon liikennesuunnitelmat kaupunkiympäristölautakunnassa
Kaupunkiympäristölautakunnan hyväksyttäväksi esitetään tiistaina suunnitelmat Karhukadun ja Itäkaaren osan uusista liikennejärjestelyistä Karhunaukion monitoimitalon saavutettavuuden varmistamiseksi sekä näihin liittyvät nopeusrajoitusmuutokset koko Huhkolan alueella että Pormestarinkadun alkuosalla.
Karhunaukion yhtenäiskoulun asemakaava on tullut voimaan 14. kesäkuuta. Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa monitoimitalon toteuttaminen Karhunkadun varteen sen molemmin puolin. Asemakaavan laadinnan rinnalla on selvitetty monitoimitalon ympärille sijoittuvien yleisten alueiden kehittämistarpeita. Kulku monitoimitalolle edellyttää Karhunkadulla tehtäväksi huomattavia muutoksia.
Kulku autolla monitoimitalon tonteille on keskitetty Karhunkadulle Jaaninojan sillan luoteispuolelle. Kävellen ja pyöräillen monitoimitalolle pääsy on mahdollista järjestää niihin rajoittuvista puistoista.
Karhunkadulla tonttiliittymien kohtaan on katusuunnitelmassa esitetty rakennettavaksi kiertoliittymä. Kiertoliittymä näyttäytyy kohdassa normaalina katukiertoliittymänä, jossa väistämissäännöt ovat yksiselitteiset riippumatta siitä, ajetaanko kiertotilaan kadulta tai tontilta. Neljän liittymähaaran poikki kulkijalla on voimassa suojatie- ja pyörätienjatkeensääntö. Kaikissa liittymähaaran ylityksissä autojen ajonopeudet varmistetaan rakenteellisesti.
Monitoimitaloon kulku järjestetään Karhunkadulta uuden kiertoliittymän turvin, joka mahdollistaa sen, että autolla lapsiaan kouluun tuovien ei tarvitse tulosuuntaansa palatessaan käännellä autoa koulun pihoilla tai tonttiliittymissä, mikä erityisesti koetaan koulupihojen turvattomuuden aiheuttajana. Koululainen voidaan jättää turvallisesti Karhunkadun saattopaikoille, joista on turvalliset yhteydet monitoimitalon pihaan. Autolla voidaan kiertoliittymän turvin jatkaa matkaa kaikkiin suuntiin.
Karhunkadun koillisreunalle on suunnitelmassa esitetty uusi jalankulun ja pyöräilyn väylä Itäkaaren ja Karhunaukion välille, jolla turvataan ennen kaikkea luontainen kulku monitoimitalolta Itäkaarelle ja edelleen itään kohti Lausteen lähiötä. Kyseinen uusi jalankulun ja pyöräilyn väylä synnyttää Itäkaaren liittymässä uuden ajoradan ylitystarpeen, joten tälle kohdalle on Itäkaarelle suunniteltu liikennevaloin ohjattu uusi suojatie.
Karhunkadulla sijaitsevat nykyiset linja-autopysäkit peruskorjataan. Karhunkadun lounaispuolella olevan pysäkin kohdalla pyöräliikenne ohjataan kiertämään pysäkin odotustilan takaa.
Uudistettavan Karhunkadun rooli monitoimitalon tonttikatuna edellyttää kadun yleisen nopeustason pudottamista nykyisestä 40 kilometristä tunnissa 30 kilometriin tunnissa. On perusteltua ulottaa alennettu nopeusrajoitus koskemaan koko Huhkolan asuinalueen katuverkkoa. Käytännössä tämä tarkoittaa nopeusrajoituksen alentamista nykyisestä Huhkolan kokoojakatulenkillä Karhunkatu–Kontionkatu.
Pormestarinkadun alkuosa välillä Karhunkatu–Kivalterinpolun suojatie liitetään 30 kilometrin tuntinopeuden rajoitusalueeseen, koska osuudelle sijoittuu selkeä kadun poikki johtava koulureitti.
Kadun reuna-alueet nurmetetaan. Itäkaaren risteyksen läheisyyteen istutetaan muutama lehtipuu korvaamaan kadun rakentamisen takia poistettavia puita. Kiertoliittymän läheisyydessä käytetään matalia pensasistutuksia. Kiertoliittymän keskiosaan rakennetaan karhun tassun mallinen, maasta hieman ylös korotettu teos käyttäen tekonurmea ja corten-terästä. Teoksen ulkopuoleiselle alueelle kylvetään matalakasvuista niittyä. Katuvihreän tavoitteena on luoda turvallinen ja viihtyisä katuympäristö.
Karhunkadun katu- ja liikenteenohjaussuunnitelmat ovat olleet julkisesti nähtävänä 30.12.–13.1. Suunnitelmista on jätetty yksi muistutus.
Muistutuksessa esitetään jalankulun ja pyöräilyn erottelua näiden käyttöön uusittavilla väylillä.
Suunnitelmien infrarakentamisen rakennusosatasoinen kustannusarvio on 1 155 000 euroa. Kustannusarvio sisältää 20 prosentin hankevarauksen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)