Konkurssien määrät kasvussa, ylittävät jo koronavuosien tason

Intrumin tuoreen selvityksen mukaan yritysten maksuviiveet ovat kasvaneet alkuvuonna lähes kaikilla toimialoilla ja koko Suomessa verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Epävarma taloustilanne näkyy myös konkurssiin asetettujen yritysten lukumäärässä. Määrä on noussut jyrkästi ja on nyt korkeampi kuin koronapandemian alkaessa vuonna 2020.

Intrumin yritysten maksuviivetutkimus vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä paljastaa, että maksuviiveellisiä yrityksiä oli lähes 19 300 eli 5,6 prosentilla suomalaisista yrityksistä on vaikeuksia selvitä laskuistaan. Maksuviiveellisten yritysten suhteellinen osuus on noussut 7,55 prosentilla vuoden takaiseen verrattuna.

Maksuviiveellisten yritysten osuus kasvoi lähes kaikilla toimialoilla ja eniten viiveitä oli majoitus- ja ravitsemustoiminnassa. Myös Elinkeinoelämän keskusliiton luottamusindikaattori on kaikilla toimialoilla huomattavasti matalammalla tasolla vuoden takaiseen verrattuna. Edelliseen vuosineljännekseen verrattuna luottamus on noussut vähittäiskaupassa ja palvelualalla, mutta laskenut muilla toimialoilla*. Maakuntatasolla maksuviiveellisten yritysten osuus on kasvanut melkein kaikkialla Suomessa lukuun ottamatta Etelä-Pohjanmaata ja Kainuuta.

– Majoitus- ja ravitsemusala on erittäin suhdanneherkkää, joten oletettavasti osa viiveiden määrän kasvusta selittyy hintojen nousun tuomien vaikeuksien seurauksena, eikä pelkästään taloudellisen aktiivisuuden kasvusta aiheutuvana. Koronarajoitusten purku näkyi myös vielä viime vuoden luvuissa. Maksuviiveellisten yritysten määrä julkishallinnossa laski eniten, mikä voi olla seurasta hyvinvointialueiden uudelleenjaosta ja ettei toiminta niissä ole vielä ihan täysillä lähtenyt käyntiin, avaa Intrumin kaupallinen johtaja Juha Iskala tuloksia.

Koko viime vuoden ajan korkealla laukannut inflaatio laski Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 6,8 prosenttiin maaliskuussa, kun se vielä helmikuussa oli 7,9 prosenttia. Laskuun vaikutti muun muassa polttoaineiden hintojen halpeneminen. Sen sijaan ruoka on jatkanut kallistumistaan ja se näkyy yhä kuluttajien ostovoiman heikentymisenä. Hintojen nousu ja voimakkaasti nousseet korot sekä kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden epävakaus vaikuttaa viiveellä Suomen talouden kasvuun, eikä esimerkiksi vientimarkkinoiden kysyntä oletettavasti nouse kovin nopeasti. Tälle vuodelle ennustetaan lievää talouden taantumaa, mikä voi johtaa luottamuksen heikentymiseen, jos yksityinen kulutus laskee selvästi. Suomen Pankin ennusteen mukaan talous supistuu tänä vuonna 0,2 prosenttia.

Talouskasvun ennusteessa on kuitenkin vielä monta epävarmuustekijää. Jos työllisyysaste säilyy hyvänä ja inflaatio jatkaa laskua, kuluttajien luottamus omaan talouteen voi vahvistua. Lisäksi yritysten investoinnit vihreään siirtymään voivat toteutuessaan vaikuttaa ennakoitua positiivisemmin talouskasvuun. Myös ulkomaan kauppa voi elpyä, jos raaka-aineiden ja komponenttien saatavuusongelman poistuu ennakoitua nopeammin Kiinan avautumisen myötä.

Iskala muistuttaa, että talouden epävarmuus nostaa luottokaupan riskejä. Luottoriskien hallinta on liiketoiminnan tärkeimpiä osa-alueita, sillä maksuviiveet aiheuttavat vaikeuksia yritysten kassavirtaan ja voivat hidastaa muun muassa tulevaisuuden investointeja.

– Energiakriisi ei onneksi iskenyt niin pahasti kuin uskoimme, mutta rahoitusmarkkinoilla on nyt paljon epävarmuutta, mikä on johtanut korkotasojen heilahteluihin. Tämän lisäksi korkea inflaatio vaikeuttaa yhä liiketoiminnan ennustettavuutta. Yritysten maksukyvyn muutokset voivat olla hyvinkin nopeita. Tämä näkyy meillä perintätoimeksiantojen määrien ja pääomien kasvuna. Tällaisessa toimintaympäristössä yritysten maksuvaikeudet oletettavasti kasvavat. Parhaiten maksuvaikeuksien tuomien ongelmien torjumisessa auttaa ajantasainen perintädatan seuraaminen, koska yritykseen kohdistuvan perinnän lisääntyminen ennustaa hyvin tulevia vakavia maksuvaikeuksia.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Uusi tutkimus paljastaa poikkeavuuksia aivojen dopamiini- ja opioidijärjestelmässä autismikirjon häiriössä

Tutkimuksessa selvitettiin tiettyjen dopamiinireseptorien ja opioidireseptorien toimintaa autismikirjon häiriötä sairastavilla aikuisilla miehillä. Aivojen toimintaa tutkittiin PET-kuvauksella. Tutkimukseen osallistui 16 autismikirjon häiriötä sairastavaa aikuista ja 24 verrokkihenkilöä.

Analogisia valokuvia ja kollaaseja suurikokoisilla käsinvärjätyillä kodintekstiileillä

Juliana Irene Smith, KillJoy2.

Juliana Irene Smithin näyttely Scaredy Cat – Boo! on esillä Valokuvakeskus Perissä 31.10.–30.11.

Ville Valkonen johtamaan velkajarru-työryhmää

Eduskuntaryhmät ovat nimenneet finanssipoliittisen parlamentaarisen työryhmän eli niin sanotun velkajarru-työryhmän. Työryhmän puheenjohtajaksi on valittu varsinaissuomalainen kansanedustaja Ville Valkonen (kok.) ja varapuheenjohtajaksi Joona Räsänen (sd.). Työ käynnistyy 4. marraskuuta.

Viemäri- ja vesijohtotyö kaventaa ajorataa Vähäheikkiläntiellä vuoden loppuun asti

Vähäheikkiläntien ja Rykmentintien risteyksessä tehdään viemäri- ja vesijohtotyötä 27.10.–31.12. Ajorata on kavennettu risteysalueella ja aiheuttaa haittaa kaikissa ajosuunnissa. Nopeusrajoituksena on 30 km/h.

Naapurimaat kiinnostivat kesällä suomalaismatkailijoita, risteilyjen suosio kasvoi

Suomalaiset tekivät touko–elokuussa ulkomaille kaikkiaan noin 2,8 miljoonaa lomamatkaa, mikä on hieman vähemmän kuin edelliskesänä. Naapurimaat kiinnostivat suomalaismatkailijoita kesällä eniten, kun taas Etelä-Euroopan suosio laski.

Turun seutu Suomen kansainvälisin start up -ekosysteemi

Vesa Palander.

Turun seudun start up -ekosysteemi on selvässä kasvussa, selviää vuoden 2025 startup-selvityksestä. Yrittäjät kokevat toimintaympäristön aiempaa myönteisemmäksi, ja alue houkuttelee yhä enemmän kansainvälisiä osaajia. Uudet avaukset, kuten start up -hubi ja sinisen talouden ohjelmat, vauhdittavat kehitystä kohti Suomen dynaamisinta kasvualuetta.

Väitös: Suomi voi säästää miljardi euroa vuodessa suhtautumalla henkilöstön hyvinvointiin investointina

Suomen terveydenhuolto on suurten haasteiden edessä: ikääntyvä väestö, vähenevä työikäinen väestö, lisääntyvät pitkäaikaissairaudet ja kustannusten nousu kuormittavat sekä yksilöitä että kansantaloutta. Åbo Akademin uusi väitöskirja osoittaa, että ratkaisu on henkilöstön terveyden johtamisessa – ei kustannuksena, vaan investointina.

Naantalin Teatterissa ensi-illassa Yksinen-näytelmä

Topi Kanerva, Teija Söderholm ja Unna Äkäslompolo.

Naantalin Teatterin lavan valloittaa Laura Ruohosen näytelmä Yksinen , joka saa ensi-iltansa 15. marraskuuta. Teoksen ohjaa Katariina Salonen . Rooleissa nähdään Teija Söderholm , Unna Äkäslompolo ja Topi Kanerva . Yksinen on samanaikaisesti karu, kaunis ja humoristinenkin tutkielma ihmisistä, jotka joutuvat kohtaamaan itsensä ja toisensa ilman yhteyttä ulkomaailmaan.

Eurojackpotin potti kohoaa noin 24 miljoonaan euroon

Eurojackpotin perjantai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Tiistain Eurojackpotin potti kohoaa noin 24 miljoonaan euroon.

Sinulle on postia

Posti ja Tori.fi julkaisivat pari viikkoa sitten tiedotteen kuvineen Postin jakelukeskuksesta, jonka täyttävät mitä mielikuvituksellisimmat tee se itse -kierrätyspakettien viritykset. Halki Suomen ja Euroopankin kuljetetaan nyt muovipussi- ja teippimyttyjä sekä sipsipurkeissa puseroita.

Kotimaisen kuminan, korianterin ja öljyhampun viljelymäärää ja laatua nostetaan uudessa hankkeessa

Korianteria viedään ulkomaille.

Pyhäjärvi-instituutin Kumina ja kaverit -hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen. Hanke jatkuu vuoden 2027 loppuun saakka ja sen hankealue on Uusimaa, Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa.

Yrttiaho: Ammattiopetusta uhkaavat leikkaukset tulee torjua Turun budjettineuvotteluissa

Turun kaupungin ensi vuoden budjetti uhkaa leikata ammattiopetuksesta peräti 1,5 miljoonaa euroa. Muutaman vuoden aikana ammattiopetuksesta leikattaisiin peräti 4,5 miljoonaa euroa. Tavoite on muuttaa Turun ammatti-instituutin toiminta yhtiömuotoiseksi. Esitykset sisältyvät kansliapäällikön budjettiesitykseen, jonka pohjalta päättäjät nyt neuvottelevat.

Kuivuus karkottaa sokeritoukat

Sokeritoukat eivät ole vaarallisia, mutta runsas esiintymä voi kieliä kotona piilevästä kosteusvauriosta.

Sokeritoukat ovat yleinen riesa erityisesti kylpyhuoneissa ja muissa kosteissa tiloissa. Vaikka ne eivät ole vaarallisia, voi runsas esiintymä kieliä kotona piilevästä kosteusvauriosta. Usein sokeritoukista kuitenkin pääsee eroon systemaattisella siivouksella.

Työministeri vieraili Salossa ja Paimiossa

Työministeri Matias Marttinen (kok.) vieraili perjantaina 24. lokakuuta Salossa ja Paimiossa tutustumassa alueen työllisyystilanteeseen, elinvoimaan ja ajankohtaisiin kehityshankkeisiin. Vierailun aikana keskusteltiin myös Suomen kansainvälisistä yhteyksistä sekä mahdollisuuksista laajentaa alueellista junaliikennettä Varsinais-Suomeen. Lisäksi ministeri kuuli alueen yritysten huolia ja nostoja kasvun pullonkauloihin.

Myllyyn uusia ravintoloita ja etnisiä makuja

Kauppakeskus Myllyyn tuleva Moi ! Poke -ravintola avautuu Myllyntorin laidalle.

Myllyn kauppakeskuksen ruoka- ja juomatarjonta laajenee. Poke bowl -annoksista tunnettu Moi ! Poke avaa loppuvuoden aikana uuden ravintolan Myllyntorin laidalle. Finnkinon naapuriin tulee Moi ! Aasia -ruokakauppa. Ensi vuoden alussa Finnkinon päätyyn avautuu myös Fazer Café Mylly.

Veritaksen sijoitusten arvo ylitti ensimmäistä kertaa viisi miljardia euroa

– Viime vuosi oli meille ennätyksellisen kasvun vuosi ja näyttäisi siltä, että tänä vuonna pääsemme jopa piirun verran parempiin myyntilukemiin, Veritaksen vt. toimitusjohtaja Tommy Sandås kertoo tiedotteessa.

Turku Suomen kolmanneksi tunnetuin ja arvostetuin opiskelijakaupunki

Taloustutkimuksen Opiskelukaupungit 2025 -tutkimuksen mukaan Turku on nuorten aikuisten keskuudessa koko maan kolmanneksi tunnetuin, arvostetuin ja suositelluin opiskelijakaupunki. Vertailussa oli mukana 36 korkeakoulukaupunkia.

Parainen täyttää 700 vuotta vuonna 2029

Samalla kun Turku viettää 800-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2029, naapurikaupunki Parainen ei jää paljon jälkeen. Parainen täyttää 700 vuotta ja koko saaristokaupunki valmistautuu juhlaan.

Urheilu

Alkanut kausi odotetun hankala TPS:lle ja FBC Turulle

TPS:lle ja FBC Turulle kauden alku miesten F-liigassa on ollut haastava. Kuva on tammikuulta.

Miesten F-liigan ensimmäiset kierrokset eivät ole turkulaisin tarjonneet juurikaan ilonaiheita. Otanta ei ole suuren suuri, mutta muutaman pelin jälkeen näyttää siltä, että sekin on mahdollista, ettei miesten pudotuspeleissä nähdä kuluvalla kaudella yhtäkään turkulaisjoukkuetta.

Puukkokatsomo: Salibandyn tuttu mitalinelikko

Salibandyn kansainväliseen kalenteriin on puuhattu hyvän tovin ajan puuhattu merkittävää muutosta. Tosin syy on jäänyt hieman epäselväksi.

Otteluanalyysi: TPS tyrmäsi KTP:n ja tarrasi kiinni liigapaikkaan

Maalivahti Dan Lauri piti KTP:n nollissa.

Harva uskoi tällaiseen tulokseen etukäteen. TPS tuli ja löi altavastaajana liigajoukkue KTP:n 3-0 taistelussa paikasta jalkapalloilun Veikkausliigaan. Kaksiosaisen liigakarsinnan toinen osa pelataan sunnuntaina Kotkassa. Yhteistulos ratkaisee kumpi pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa – nykyinen liigajoukkue KTP vai Ykkösliigan kakkonen TPS.

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.