Miten voi ehkäistä virushepatiittitartunnan?

A- ja B-hepatiitti ovat Suomessa harvinaisia, mutta maailmalla ne ovat yleisiä. Veren välityksellä tarttuva C-hepatiitti on yleinen suonensisäisten huumeiden käyttäjillä. Virushepatiitti voi johtaa vakavaan maksavaurioon. Munuais- ja maksaliitto muistuttaa Maailman hepatiittipäivänä 28. heinäkuuta, että virushepatiittitartunnalta voi suojautua omalla käyttäytymisellä.

Virukset ovat tavallisimpia maksatulehduksen eli hepatiitin aiheuttajia. Kaikki virushepatiitit ovat aluksi oireettomia, mutta voivat johtaa vakaviin maksavaurioihin ja maksasyöpään hoitamattomina. Moni voi kantaa virusta tietämättään.

Virushepatiitit tarttuvat suun kautta tai veriteitse. Virushepatiittitartunnalta, esimerkiksi matkustaessa, voi välttyä omalla käyttäytymisellä.

A-hepatiitti on yleinen monessa huonon hygienian maassa. Se leviää ulosteiden ja likaisten käsien kautta. Tartunnan voi saada muun muassa huonosti kypsennetyistä äyriäisistä tai likaisesta juomavedestä ja jääpaloista. Virus voi levitä myös kosketustartuntana suoraan henkilöstä toiseen likaisten käsien tai seksikontaktin kautta.

– A- ja B-hepatiitilta voi suojautua tehokkaasti rokotteella. Rokotteesta huolimatta kannattaa välttää turhia riskejä matkoilla. Katukeittiöt ja baarikatujen tatuointipaikat on syytä kiertää kaukaa sekä pitää huolta aina omasta käsihygieniasta, muistuttaa Munuais- ja maksaliiton maksa-asiantuntija Tarja Teitto-Tuckett liiton tiedotteessa.

B- ja C-hepatiitit tarttuvat verikontaktissa likaisesta neulasta, steriloimattomilla välineillä tehdyssä tatuoinnissa, lävistyksessä tai akupunktiohoidossa. B-hepatiitin voi saada myös suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä tai se voi tarttua äidistä lapseen synnytyksen tai imetyksen aikana.

C-hepatiitti on yleinen suonensisäisten huumeiden käyttäjillä. Suomessa uusia tartuntoja todetaan vuosittain noin 1100. C-hepatiittitartuntoja todetaan eniten 20–29-vuotiailla nuorilla.

– Kannattaa muistaa, että jo yksi huumekokeilu riittää tartunnan saamiseen. Arkielämässä, kuten kätellessä tai halatessa, virus ei kuitenkaan tartu, Teitto-Tuckett sanoo.

C-hepatiittiin ei ole rokotetta, mutta sitä voidaan hoitaa suun kautta otettavilla lääkkeillä. Tehokas, hyvin siedetty ja helposti käytettävä lääkitys on lisännyt hoidettavien määrää, mutta ei vielä riittävästi. Hoidon tulisi olla nykyistä kattavampaa, jotta tautitaakkaa pystyttäisiin pienentämään.

Virushepatiitit todetaan verikokeella. Jos epäilee saaneensa tartunnan, kannattaa aina ottaa yhteyttä lääkäriin.

A- ja B-hepatiittitartunnalta voi suojautua rokotteella. C-hepatiittiin ei ole rokotetta, mutta sitä voidaan hoitaa tehokkaasti.

Juo ulkomaanmatkoilla pullotettua vettä ja vältä jääkuutioita. Pese kädet WC:ssä käynnin jälkeen. Jos otat tatuoinnin tai lävistyksen, varmista, että välineet on steriloitu.

Tartunnan voi saada jo pelkästä huumekokeilusta tai pistämällä itseään vahingossa käytetyllä neulalla. Jos epäilet saaneesi tartunnan, ota yhteys lääkäriin.

Maailman hepatiittipäivä on yksi WHO:n virallisesta tautitietoisuuspäivästä. WHO:n tavoitteena on virushepatiittien eliminointi vuoteen 2030 mennessä. Avainasemassa on matalankynnyksen testaus ja hoitoon pääsy. Maailman hepatiittipäivää vietetään B-hepatiittiviruksen löytäneen ja rokotteen kehittäneen Nobel-palkinnon saaneen tohtori Baruch Blumbergin syntymäpäivänä 28. heinäkuuta. Virushepatiitti koskettaa yli 300 miljoonaa ihmistä maailmassa. Moni kantaa virusta tietämättään, sillä tartunta on usein oireeton. Virushepatiitit tarttuvat suun kautta tai veriteitse. Omilla tavoillaan voi useimmiten estää tartunnan.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Työpaikoilla suhtaudutaan isien perhevapaisiin myönteisesti, pitkistä vapaista puhuminen hankalampaa

Valtaosa isistä kokee vanhempainvapaan ottamisen puheeksi työpaikalla helpoksi. Kokemus riippuu osin vapaan pituudesta. Myös esihenkilöiltä ja työtovereilta saadaan usein kannustusta vapaan pitämiseen. Ammattiryhmien välillä on eroja, mutta kielteiset kokemukset ovat selvästi harvinaisempia.

Kysely: Suomalaiset valmiita hyväksymään käytettyjen autojen määräaikaisen virhevastuun

Kuluttajat ovat valmiita hyväksymään käytettyjen autojen määräaikaisen virhevastuun, jos vastineeksi saadaan nykyistä selkeämpi kuluttajansuoja ja edullisempi auton hankintahinta.

Sirkusseikkailu lapsille ja ajatuksia herättävä monologi aikuisille Aura Companyn marraskuussa

Fanni Silmunen ja Marianne Vaalimaa.

Aura Companyn teatteri Turussa tarjoaa yleisölle marraskuussa kaksi tunnelmaltaan ja kohderyhmältään erilaista, mutta vahvasti ihmisenä kasvua, rohkeutta ja yhteyttä käsittelevää esitystä. Ohjelmistossa nähdään koko perheen lämminhenkinen sirkusseikkailu Ruutu, Raita ja repullinen retkitavaraa sekä aikuisyleisölle suunnattu monologiesitys Alisan seikkailut toiseusmaassa .

Auto ajoi tieltä Kaarinassa, kuski loukkaantui lievästi

Henkilöauto ajoi ulos Linnanrauniontieltä Kaarinassa sunnuntaina illalla. Auto päätyi ulosajon seurauksena kyljelleen ojaan. Pelastuslaitos avusti ajoneuvossa yksin olleen kuljettajan ulos.

Viihde- ja elokuvamusiikkia huiluille sovitettuna

Raision kirjastotalo.

Raision Kirjastotalon Martinsalissa kuullaan huilukonsertti torstaina 12. marraskuuta kello 18–19. Turun konservatorion ja Turun ammattikorkeakoulun huiluorkesteri soittaa kappaleita aina klassisesta musiikista viihde- ja elokuvamusiikkiin.

Gynekologiset vaivat naisten yleisin syy käyttää terveysvakuutusta

Kyselyn mukaan valtaosa suomalaisnaisista on sitä mieltä, että gynekologisten oireiden tai sairauksien vuoksi on liian vaikeaa päästä hoitoon julkisessa terveydenhuollossa. LähiTapiolan johtajan Laura Miettusen mukaan naisten hoidon viivästyminen on epäkohta, jolla on sekä terveydellisiä että taloudellisia seurauksia.

Klubi ei pystynyt voittamaan, Inter mestariksi – saldona tripla

Interin pelaajat juhlivat pelin jälkeen mestaruutta yhdessä fanien kanssa Kuopiossa.

Inter nousi kuin nousikin jalkapalloilun Veikkausliigan mestariksi dramaattisella päätöskierroksella. Inter voitto Kuopion Palloseuran 2–0 Alie Contehin ja Jasse Tuomisen maaleilla mutta se ei olisi riittänyt, ellei Helsingin Jalkapalloklubi olisi jäänyt tasapeliin kotikentällään AC Oulua vastaan. Peli päättyi 3–3 ja mestaruus livahti Interille.

Ministeriö vahvisti työeläkkeiden elinaikakertoimen vuodelle 2027 ja eläkeiät 1965 syntyneille

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on antanut asetuksen, jolla vahvistettiin työeläkkeiden elinaikakerroin vuodelle 2027 sekä vuonna 1965 syntyneiden eläkeiät. Elinaikakerroin on ensi vuonna 0,94453, ja vuonna 1965 syntyneiden alin vanhuuseläkeikä on 65 vuotta.

Turun Nuorkauppakamarille uusi hallitus

Turun Nuorkauppakamarin uusi hallitus.

Turun Nuorkauppakamarin vuoden 2027 hallitus valittiin 31. lokakuuta järjestetyssä tilaisuudessa Radisson Blu Marina Palacessa Turussa. Puheenjohtajaksi valittiin vuoden 2026 varapuheenjohtaja (DP) Petteri Ahokoski .

Poliisi ja Liikenneturva: Syksyn pimeys edellyttää näkyvyyttä ja oikeaa tilannenopeutta

Syksyn pimeät aamut ja illat, sateet sekä märät ja lehtien peittämät tiet heikentävät liikenteen turvallisuutta. Poliisi ja Liikenneturva muistuttavat kaikkia tienkäyttäjiä huolehtimaan näkyvyydestään ja sovittamaan nopeutensa olosuhteisiin.

Pohjoismaisen kirjallisuuden ilta Naantalin pääkirjastossa

Naantalin pääkirjasto kutsuu viettämään Pohjoismaisen kirjallisuuden iltaa kirjallisuuden ja keskustelun parissa.

Naantalin pääkirjastossa järjestetään torstaina 12. marraskuuta kello 17–19 Pohjola-Nordenin ääneenlukutilaisuus, jossa tarkastellaan pohjoismaista demokratiaa kirjallisuuden kautta.

Isäksi tullaan yhä vanhempana

Ensimmäistä kertaa biologiseksi isäksi tulleet olivat viime vuonna keskimäärin 32,4-vuotiaita. Isien keski-ikä on noussut selvästi viime vuosikymmenten aikana.

Vesi inspiraation lähteenä

Slillkuva videosta Matka, 2026.

Helinä Hukkataipaleen ja Merja Tanhuan näyttely on Galleria Askissa 13.–29. marraskuuta.

Seurakuntavaaleissa äänesti ennakkoon 8 417 henkilöä Turussa ja Kaarinassa

Kaikkiaan 8 417 henkilöä äänesti ennakkoon seurakuntavaaleissa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä. Ennakkoääniä annettiin siis hieman enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Äänestysprosentti kipusi ennen varsinaista vaalipäivää 7,15 prosenttiin. Äänioikeutettuja on Turun ja Kaarinan seurakunnissa yhteensä 117 739.

Pyhän Katariinan tien ja Kalakylän alikulkukäytävät valmistuvat jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön

Pyhän Katariinan tien ja Kalakylän alikulkukäytävät otetaan marraskuussa osaksi kävelyn ja pyöräilyn väylää. Alikulkukäytävät sijaitsevat nykyisen maantien levennysalueella. Uudet alikulut otetaan käyttöön 12. marraskuuta. Käyttöönoton myötä jalankulun ja pyöräilyn reitit saadaan siirrettyä vanhoille reiteilleen. Samalla Kurkelantien ylittävät tilapäiset suojatiet poistuvat käytöstä.

Mies pelastettiin joesta Läntisellä Rantakadulla

Mies putosi tuntemattomasta syystä Aurajokeen Läntisellä Rantakadulla sunnuntaina aamulla. Sivullinen huomasi tapahtuneen ja soitti hätäkeskukseen 112.

Joulukinkku ei maistu vielä marraskuussa

Kinkun suosio säilyy, koko on pienentynyt vähitellen.

Jouluvalot saavat syttyä marraskuussa, joulupöytä saa vielä odottaa vuoroaan. Yli puolet hyväksyy jouluvalot marraskuun pimeyteen, mutta joka neljäs arvioi marraskuisten jouluintoilijoiden ärsyttävän muita. Jouluruoat jo marraskuussa tai ympäri vuoden hyväksyy yhteensä 15 prosenttia.

Yksi loukkaantui vakavasti kerrostalopalossa Itäisellä Pitkälläkadulla

Kerrostalon ensimmäisen kerroksen asunnossa tulipalo Itäisellä Pitkäkadulla lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä. Pelastuslaitoksen savusukeltajat löysivät palavasta asunnosta yhden henkilön, joka pelastettiin asunnosta.

Näköislehti

Urheilu

Klubi ei pystynyt voittamaan, Inter mestariksi – saldona tripla

Interin pelaajat juhlivat pelin jälkeen mestaruutta yhdessä fanien kanssa Kuopiossa.

Inter nousi kuin nousikin jalkapalloilun Veikkausliigan mestariksi dramaattisella päätöskierroksella. Inter voitto Kuopion Palloseuran 2–0 Alie Contehin ja Jasse Tuomisen maaleilla mutta se ei olisi riittänyt, ellei Helsingin Jalkapalloklubi olisi jäänyt tasapeliin kotikentällään AC Oulua vastaan. Peli päättyi 3–3 ja mestaruus livahti Interille.

TPS:n Joel Ahen ja Interin Otso Saikkonen U17-maajoukkueeseen

Joel Ahen.

TPS:n Joel Ahen ja Interin Otso Saikkonen on valittu jalkapalloilun alle 17-vuotiaiden poikien maajoukkueeseen, joka matkustaa ensi viikolla Albaniaan EM-karsintaturnaukseen. Suomi kohtaa 11.–17. marraskuuta Skotlannin, Ruotsin ja Albanian. Lohkon kaksi parasta maata etenee jatkokarsintoihin. Ikäluokan EM-lopputurnaus järjestetään Latviassa vuonna 2027. EM-kisoissa pelaa Latvian lisäksi seitsemän jatkokarsintojen lohkovoittajaa.

TPK ei hae pikavoittoja ulkomailta

TPK:n Sami Niittysalo tuulettaa osumaa. TPK on aloittanut kauden miesten Futsal-liigassa kaksijakoisesti.

TPK:n alkukausi miesten Futsal-liigassa on ollut ainakin tuloksellisesti kaksijakoinen. Voittojakin on tullut, mutta viime aikoina pisteet ovat olleet tiukassa. Marraskuun alun parin viikon ottelutauolle lähdettäessä TPK oli tukevasti sarjan keskikastissa.

Puukkokatsomo: Interille eettisyydestä keltainen

Turkulaisessa juniorijalkapallossa on kiehunut viime aikoina, kun julkisuuteen levisi tiedot Interin harrastamasta pelaajakalastelusta.

Mici "Roofman" Saaristo täydentää Hamara X:n

Mici Saaristo.

Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 7. marraskuuta käytävä Hamara X -kamppailu-urheilutapahtuma on saanut viime hetken lisäyksen ottelukortilleen, kun useampaan kertaan Hamaran illoissa nähty Mici ”Roofman” Saaristo ottelee jälleen kotiyleisön edessä. Näyttävistä ja vauhdikkaista otteluistaan tunnettu Saaristo kohtaa vapaaottelukamppailussaan ranskalaisen Marzi Ammarin .

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.