Mehiläiset tarkempia ravinnon valinnassaan kuin aiemmin ajateltiin

Siitepölynäytteitä. Siitepölynäytteitä. Kuva: Helena Wirta

Kansainvälinen tutkijaryhmä selvitti, mitä kasveja mehiläiset suosivat kerätessään niistä mettä ja siitepölyä. Mehiläisten ravinnon valinnalla on suuri merkitys niiden hyvinvoinnille ja myös ihmiskunnalle, sillä ne pölyttävät ihmiselle elintärkeitä viljelykasveja.

Vaikka mehiläisiä on perinteisesti pidetty ruokavalionsa suhteen generalisteina, eli lajina, joka pystyy hyödyntämään laajasti monenlaisia kasveja, tutkimus osoitti, että ne ovat itse asiassa melko valikoivia.

– Mehiläiset valitsevat tiettyjä kasveja ravintolähteikseen, ja nämä valinnat vaihtelevat mehiläisyhdyskuntien välillä jopa samassa mehiläistarhassa ja eri aikoina kesäkaudella. Esimerkiksi tiettynä ajankohtana kukin mehiläisyhdyskunta kerää siitepölyn ja meden pääosin eri kasveista, kuvailee tutkija Helena Wirta Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta tiedotteessa.

– Tuloksiemme perusteella mehiläinen on oletettua valikoivampi, ja siten tarvitsee laajan valikoiman kasveja, joista valita kesän eri ajankohtina sopivimmat täyttämään ravintotarpeensa, Wirta jatkaa.

Mesi on mehiläisen päähiilihydraattilähde, kun taas siitepölystä mehiläiset saavat tarvitsemansa proteiinit ja rasvat. Tutkimuksessa kerättiin mehiläispesistä hunajaa ja siitepölyä. Näistä näytteistä eristettiin DNA ja määritettiin, mistä kasveista DNA on peräisin.

Eri kasveissa on eroja siitepölyn proteiinipitoisuudessa ja amino- ja rasvahappokoostumuksessa sekä meden sokeripitoisuudessa ja -koostumuksessa. Mehiläiset valitsevat siis tiettyjä kasveja, joista ne saavat tarvitsemiaan ravintoaineita. Tutkimuksen hunaja- ja siitepölynäytteiden DNA:n perusteella selvisi muun muassa että mehiläiset keräävät mettä vadelmasta erityisesti keski- ja loppukesällä, kun taas alkukesällä ne keräävät mettä sekä siitepölyä muun muassa koiranputkesta ja mustikasta.

Tutkimuksen tulokset ovat erityisen ajankohtaisia, kun otetaan huomioon raportoitu pölyttäjien määrän huolestuttava väheneminen viime vuosina. Mehiläiset ovat elintärkeitä pölyttäjiä erityisesti viljelyskasveille, mutta myös luonnonkasveille. On oleellista ymmärtää, mitkä kasvit ovat mehiläisille ravinnonlähteinä tärkeitä, jotta voidaan varmistaa, että mehiläisille on tarjolla tarvittava kasvivalikoima läpi kesän..

– Tutkimuskohteemme oli tarhattu mehiläinen, joten tuloksemme koskevat erityisesti viljelyskasvien pölytystä, joka vaikuttaa sadon määrään ja laatuun. Tarhatut mehiläiset ovat tosiasiassa viljelyskasvien tärkeimpiä pölyttäjiä. Turvataksemme tulevaisuuden ruokaturvaa ja ylläpitääksemme ekosysteemien monimuotoisuutta meidän on otettava opiksi näistä uusista havainnoista, Wirta toteaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Punamullan matka hautaan viesti vainajan identiteetistä

Punamultapigmenttiä.

Kivikauden ihmiset kiinnittivät huomiota punamullan muihinkin ominaisuuksiin kuin väriin, osoittaa tuore tutkimus.

Scandic järjestää ensiaputapahtuman Hamburger Börsissä

Scandic avaa lauantaina 14. helmikuuta ovensa maksuttomille ystävänpäiväteemaisille ensiapukursseille valituissa hotelleissa Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Varhainen altistuminen antibiooteille yhteydessä suolistomikrobiston muutoksiin ja autoimmuunisairauksien riskiin lapsilla

Suomessa lähes joka neljäs alateitse synnyttävistä saa antibioottia.

Synnytyksen yhteydessä äidille annettu antibioottihoito on yhteydessä muutoksiin lapsen suolistomikrobistossa sekä lapsuusiän kohonneeseen autoimmuunisairauksien riskiin. Tulos käy ilmi lääketieteen lisensiaatti Sofia Ainosen väitöskirjasta , joka tarkastetaan Oulun yliopistossa perjantaina 6. helmikuuta.

Fimea valmistautuu itsehoitolääkkeiden myyntikanavan laajenemiseen

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on aloittanut valmistautumisen itsehoitolääkkeiden myyntikanavan laajenemiseen. Eduskunta hyväksyi joulukuussa lakimuutoksen, joka mahdollistaa eräiden itsehoitolääkkeiden myynnin apteekkien ulkopuolella vuoden 2027 alusta alkaen. Uudistus tuo lääkkeen käyttäjille uusia vaihtoehtoja valikoimaan kuuluvien itsehoitolääkkeiden hankintaan.

Turun Työnantajain Yhdistyksen Vuoden Työnantaja -palkinto Kupittaan Citymarketin Hannu Aaltoselle

TYKS-Säätiön toiminnanjohtaja Minna Lukkarinen, Turun Työnantajain Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomas Koivisto ja kauppaneuvos Hannu Aaltonen.

Turun Työnantajain Yhdistys on myöntänyt ensimmäisen Vuoden Työnantaja -palkinnon tunnustuksena esimerkillisestä ja vastuullisesta työnantajuudesta. Vuoden Työnantajaksi 2025 on valittu Kupittaan K-Citymarket ja sen kauppias Hannu Aaltonen .

Kysely: Perheiden taloudelliset vaikeudet syventyneet entisestään

Mannerheimin Lastensuojeluliitto toteutti marraskuussa Perhepulssi-kyselyn, johon vastasi lähes 3 000 vanhempaa. Edelliseen vuoteen verrattuna kyselyn vastauksissa korostui kaikenlaisten perheiden taloudellisesti hankala tilanne. Vuosi sitten talousvaikeudet näkyivät erityisesti yhden aikuisen perheissä, nyt myös kahden tai useamman aikuisen perheissä taloustilanne oli selvästi vaikeutunut.

Fuuga avataan festivaalihengessä

Jazz City Turku tuo avajaisohjelmistossa kuultavaksi maailmalla kovassa nosteessa oleva laulaja ja säveltäjä Michael Mayon, jonka kausi UMO Helsinki Jazz Orchestran päävierailijana käynnistyy Fuugasta.

Turun paraatipaikalle valmistuu syksyllä akustiikaltaan maailmanluokan musiikkitalo, kaiken musiikin koti Fuuga. Sen avajaisfestivaalit alkavat Turun filharmonisen orkesterin sävelin.

Kirkkoon kuuluu Turussa ja Kaarinassa 54,9 prosenttia – suurin ikäryhmä nuoret aikuiset

Evankelis-luterilaisten seurakuntien jäsenmäärä Turussa ja Kaarinassa oli vasta vahvistettujen tilastojen mukaan 135 431 viime vuoden lopussa. Ennakkoväkilukujen mukaan kirkkoon kuuluu yli puolet turkulaisista ja kaarinalaisista eli 54,9 prosenttia (31.12.2024 56,2 %).

Laiturivalmistaja odottaa kevättä kauhulla

Matalalla oleva merivesi yhdistettynä paksuun jäämassaan uhkaa aiheuttaa merkittäviä vahinkoja tänä talvena rantarakenteille. Pahimpia tuhoja odotellaan, kun meriveden korkeus alkaa jälleen nousta.

Ennätyksellisen alas laskenut meriveden korkeus yhdistettynä kovilla pakkasilla kasvavaan jääkerrokseen huolestuttaa lähes 40 vuotta alalla toimineen A-Laiturit Oy:n asiantuntijoita. Jäätä muodostuu nyt kovalla vauhdilla kaikkiin mahdollisiin rannoissa oleviin rakenteisiin ja vedenpinnan noustessa jää tulee rikkomaan paljon etenkin laitureita.

Yhä harvempi hakee ammatillista kuntoutusta

Viime vuonna uusia ammatillisen kuntoutuksen hakemuksia tuli Ilmariseen 2 510, mikä oli seitsemän prosenttia edellisvuotta vähemmän. Oikeus kuntoutukseen myönnettiin Ilmarisessa keskimäärin 43 prosentille hakijoista, ja kuntoutuspäätöksen sai keskimäärin 11 päivässä.

Piispanlähteen koulu sai kaksi julkista taideteosta

Oona Tikkaoja, Ryöppy.

Piispanlähteen yhtenäiskoulun nuortentalon laajennusosaan on valmistunut kaksi julkisen taiteen teosta: Merja Pitkäsen Reitti ja Oona Tikkaojan Ryöppy . Ne linkittyvät koulun urheilulliseen henkeen sekä alueen historiaan ja kulttuuriympäristöön.

Suomessa perustettiin uusia osakeyhtiöitä viime vuonna yli kahdeksankertainen määrä konkursseihin verrattuna

Norjassa ja Tanskassa konkurssien määrä laski viime vuonna hieman verrattuna vuoteen 2024, kun Suomessa nähtiin 2000-luvun korkein määrä konkursseja. Myös Ruotsissa konkurssien määrä nousi viime vuonna edelliseen vuoteen verrattuna, mutta haettujen konkurssien määrä alkoi hidastua vuoden toisella puoliskolla.

Naisten Suomen Cupin finaali salibandyssa pelataan Turussa

FBC Loiston Aurelija Zarina juhlii maalia.

Salibandyn Suomen Cupin loppuotteluiden pelipaikkakunnat ja areenat on päätetty. Miesten finaali SPV–Nokian KrP pelataan lauantaina 28. heinäkuuta Seinäjoen urheilutalossa. Naisten loppuottelu FBC Loiston ja EräViikinkien välillä on vuorossa seuraavana päivänä Kupittaan palloiluhallissa. Molemmat ottelut alkavat kello 14 ja näkyvät Nelosella.

K-ryhmän ruoka- ja autokaupassa kasvua Varsinais-Suomessa

– Varsinais-Suomi on edelleen K-ryhmän vahvaa markkina-aluetta. Kasvun kivijalkana oli ruuan myynti K-Citymarketeissa ja K-Supermarketeissa. Autokaupan kaksinumeroinen kasvu jatkui, kun taas rakentaminen ja talotekniikka -toimialalla lasku loiveni edelliseen vuoteen verrattuna. Viimeisellä vuosineljänneksellä K-ruokakaupat voittivat markkinaosuutta kaikissa kokoluokissa. Keskon strategiset panostukset kauppaverkostoon sekä K-ruokakauppojen laatu- ja hintatasoon tuovat tuloksia, arvioi Keskon Varsinais-Suomen aluejohtaja Janne Virtanen tiedotteessa.

Myllypellon koulun rakentaminen alkaa Raisiossa

Myllynpellon kouluun tulee 700 oppilasta ja henkilökuntaa noin 100.

Myllypellon koulun rakentaminen alkaa Raisiossa. Kouluun avautuu 5–9. luokkien opetustilojen lisäksi Mylly-Antin koulun toimintatilat sekä kirjasto- ja nuorisotilat elokuussa 2028.

Matkailijoiden yöpymisissä rikottiin ennätyksiä joulukuussa

Suomen majoitusliikkeissä kirjattiin joulukuussa yli 1,9 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä on suurin koskaan talvikuukausina tilastoitu luku. Yöpymisten kokonaismäärä kasvoi kolme prosenttia edellisvuoden joulukuusta.

Valo Vairion näyttelyssä villit ideat yhdistyvät perinteisiin veistotekniikoihin

Titanik-galleriassa alkaa perjantaina 6. helmikuuta Valo Vairion näyttely Trip wisely . Nuori kuvanveistäjä yhdistelee leikkisällä tavalla eri materiaaleja sekä mittakaavoja. Näyttelyn teoksissa villit ideat kohtaavat käsin työstettävät materiaalit sekä perinteiset menetelmät. Toistuvia teemoja ovat kulutus -ja populaarikulttuurin sekä yhteiskunnan normien pohdinta.

Koira kuoli omakotitalon tulipalossa Metsämäessä

Omakotitalon sisällä syttynyt tulipalo levisi rakennuksen kattorakenteisiin Mustolankujalla Metsämäessä keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Rakennus kärsi mittavat vahingot.

Näköislehti

Urheilu

Naisten Suomen Cupin finaali salibandyssa pelataan Turussa

FBC Loiston Aurelija Zarina juhlii maalia.

Salibandyn Suomen Cupin loppuotteluiden pelipaikkakunnat ja areenat on päätetty. Miesten finaali SPV–Nokian KrP pelataan lauantaina 28. heinäkuuta Seinäjoen urheilutalossa. Naisten loppuottelu FBC Loiston ja EräViikinkien välillä on vuorossa seuraavana päivänä Kupittaan palloiluhallissa. Molemmat ottelut alkavat kello 14 ja näkyvät Nelosella.

Puukkokatsomo: Vieraskammo lentopallojoukkueiden vaivana

Tuto Volley on voittanut neljästi peräkkäin kotonaan Mikko Eskon (kesk.) saapumisen jälkeen. Vieraskentällä turkulaisten pistepotti on vieläkin avaamatta.

Turun seudun joukkueiden kaudet lentopallon miesten Mestaruusliigassa ovat olleet haastavat. Kun runkosarjaa on jäljellä kymmenkunta kierrosta, Loimu on sarjataulukon jumbona. 21 ottelusta kasassa on kymmenen pistettä. Ajoittain, kuten taannoisessa VaLePa-ottelussa, joukkue on osoittanut, että potentiaalia olisi, mutta rutiini ei riitä tasaiseen suorittamiseen.

Maalivahti Markus Ruusu TPS:n vahvuuteen loppukaudeksi

Markus Ruusu siirtyy TPS-maalille.

TPS on vahvistanut maalivahtiosastoaan, kun 28-vuotias Markus Ruusu siirtyy seuraan loppukauden mittaisella vuokrasopimuksella. Mikkelin Jukurit vuokraa maalivahdin Turkuun kauden loppuun saakka.

Välivuosi tuli tarpeeseen – SM-rallin tarkoitus palata Turun seudulle ensi vuonna

SM-rallin järjestäminen on tuonut näkyvyyttä Turun Urheiluautoilijoille, mutta on myös kova ponnistus vapaaehtoisille.

Rallin SM-sarjan talvikausi on tammikuussa täydessä käynnissä, kun osakisat ajetaan sekä Mikkelissä että Rovaniemellä. Turussa on perinteisesti kisattu kesällä, mutta tänä vuonna Turkua ei SM-kalenterista löydy.

Osku Laukkasen ei tarvitse etsiä latausta olympialaisten selostamiseen

Osku Laukkasen parhaat olympiamuistot ovat kisoista, joissa hän on ollut paikan päällä. – Matkat eksoottisiin kohteisiin ovat olleet mahtavia elämänkokemuksia jo reissun itsensä takia.

Turun aikuiskoulutuskeskuksen apulaisrehtori Osku Laukkanen puhkuu intoa, vaikka ulkona eletään harmaata ja sumuista tammikuuta. Syy ei tällä kertaa löydy koulutuspolitiikan kiemuroista vaan 6. helmikuuta Milanossa ja Cortina d’Ampezzossa pidettävistä talviolympialaisista.

Inga Hannukainen jatkaa TPS-paidassa

Inga Hannukainen.

Viime kaudella ensikosketuksensa Kansallisessa Ykkösessä saanut Inga Hannukainen , 18, jatkaa TPS-puolustuksessa myös kaudella 2026. Lempinimellä Inkku tunnettu Hannukainen on TPS:n oma kasvatti, joka on edennyt junioripolkua Piikkiön Palloseuran ja Maskun Palloseuran kautta Tepsiin. Oikeajalkainen puolustaja on tunnettu joukkueessa erityisesti vahvana yksi vastaan yksi -puolustajana ja vahvana fyysisenä puolustajana.