Kysely: Perheiden taloudelliset vaikeudet syventyneet entisestään

Mannerheimin Lastensuojeluliitto toteutti marraskuussa Perhepulssi-kyselyn, johon vastasi lähes 3 000 vanhempaa. Edelliseen vuoteen verrattuna kyselyn vastauksissa korostui kaikenlaisten perheiden taloudellisesti hankala tilanne. Vuosi sitten talousvaikeudet näkyivät erityisesti yhden aikuisen perheissä, nyt myös kahden tai useamman aikuisen perheissä taloustilanne oli selvästi vaikeutunut.

MLL:n Perhepulssi-kysely toteutettiin valtakunnallisena ja sen kohderyhmänä oli alle 18-vuotiaiden lasten vanhemmat Suomessa. Kysely on toteutettu ensimmäisen kerran vuonna 2024. Kyselyn teema-alueet käsittelevät koettua hyvinvointia, taloudellista tilannetta, tukea ja palveluita, osallisuuden kokemusta sekä luottamusta tulevaisuuteen.

– Perhepulssi-kyselyn tavoitteena on selvittää perheiden tilannetta Suomessa. Kyselyn avulla saamme tärkeitä signaaleja suoraan perheiltä siitä, mihin asioihin olisi yhteiskunnallisesti tärkeä tarttua - myös päätöksenteossa, toteaa vaikuttamistyön asiantuntija Eevamaija Paljakka tiedotteessa.

Tänä vuonna Perhepulssi-kyselyn tuloksissa näkyi, kuinka haastava taloudellinen tilanne perheissä koskettaa ei ainoastaan yksinhuoltajaperheitä, vaan nyt myös kahden aikuisen perheitä. Kahden tai useamman aikuisen perheistä 22 prosentilla (2024: 15 %) menojen kattaminen tuloilla oli hankalaa tai se ei onnistunut. Viimeisen vuoden aikana 14 prosenttia (2024: 9 %) edellä mainituista perheistä oli joutunut turvautumaan toimeentulotukeen.

Tilanne oli pahentunut myös yhden aikuisen perheissä. Menojen kattaminen tuloilla oli hankalaa tai se ei onnistunut peräti 47 prosentilla (2024: 41 %) edellä mainituista perheistä. Viimeisen vuoden aikana 34 prosenttia (2024:31 %) perheistä oli joutunut turvautumaan toimeentulotukeen.

Tarkasteltaessa vastaajien hyvinvointia heikentäneitä tekijöitä olivat taloudelliset huolet lisääntyneet seitsemällä prosentilla. Taloudellista tukea kaipaa 37 prosenttia kaikista perheistä. Ne sijoittuivat kolmannelle sijalle tärkeysjärjestyksessä. Muita hyvinvointia heikentäneitä tekijöitä olivat oman ajan vähäisyys ja riittämätön uni.

Yhden aikuisen perheissä taloudellisen tuen tarve on edelleen tarpeista suurin. Ruoka-avun tarpeen nosti esille 35 prosenttia vastaajista. Yhden aikuisen perheissä korostuu myös tunne, että ”en ole saanut tukea mistään/keneltäkään, vaikka olisin tarvinnut sitä”. Näin vastasi 15 prosenttia yhden aikuisen perheistä, kun kaikissa perheissä vastaava luku oli yhdeksän prosenttia.

Kyselyyn vastanneista 78 prosenttia (2024 : 87 %) kokee edelleen, että asiat ovat suomalaisessa yhteiskunnassa menossa huonompaan suuntaan. Yhteiskunnalliset teemat, joihin vastaajien mielestä pitäisi kiinnittää erityistä huomiota ovat toimiva terveydenhuolto (58 %), köyhyyden vähentäminen (46 %) ja laadukas koulutus ja varhaiskasvatus (36 %). Muunkielisissä perheissä korostuu sosiaalisten suhteiden puuttuminen tai haasteet.

Kysyttäessä, millaisiin perheiden hyvinvointiin liittyviin palveluihin tai tukeen tulisi panostaa tulevaisuudessa, vastaajat korostivat tarvetta varhaiselle ja helposti saavutettavalle tuelle ja palveluille. Toivotaan ”yhden luukun periaatetta”. Samoin perhekeskukset ja monialaiset palvelut nousivat ratkaisuna vastauksissa esiin.

Vastauksissa painotettiin myös mielenterveyspalveluiden saatavuutta ja laatua. Ennaltaehkäiseviä mielen hyvinvoinnin palveluita sekä matalan kynnyksen keskustelumahdollisuuksia kaivattiin. Vastauksissa varhaiskasvatukseen ja koulutukseen liittyen korostuu laadukkaan ja turvallisen kasvuympäristön sekä riittävien resurssien merkitys.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Perhepulssi-kysely on toteutettu ensimmäisen kerran vuonna 2024. Kysely toteutettiin marraskuussa 2024 ja siihen vastasi 2 745 vanhempaa. Kohderyhmänä oli alle 18-vuotiaiden lasten vanhemmat Suomessa. Viime vuonna Perhepulssi-kyselyyn oli mahdollista vastata suomen lisäksi myös ruotsiksi ja englanniksi. Vastaajista 80 prosenttia oli suomenkielisiä, 15 prosenttia ruotsinkielisiä ja viisi prosenttia muita kuin suomen- tai ruotsinkielisiä. Kyselyn tavoitteena on selvittää perheiden tilannetta ja seurata tilanteen kehitystä vuoden 2024 Perhepulssi-kyselyyn verrattuna.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Sirkku Peltolan menestyskomedia Yksiöön en Äitee ota saa ensi-iltansa Teatteri Akselissa

Kai (Juha Nordman), Hamed (Tero Hakkarainen) ja Äite (Leila Koivisto).

Teatteri Akselin vuoden ensimmäinen ensi-ilta tarjoaa harvinaista herkkua, sillä Sirkku Peltolan käsikirjoittamaa erittäin tunnettua komediaa ei tiettävästi ole Turussa teatterin lavalla aiemmin nähty. Yksiöön en Äitee ota nähdään Teatteri Akselin päänäyttämöllä Aleksi Kauppisen ohjaamana. Näytelmä saa ensi-iltansa perjantaina 6. helmikuuta ja esityskausi jatkuu 14. maaliskuuta saakka.

Pakkanen ei hellitä – viikonloppuna kylmimmillä alueilla hätyytellään 30 pakkasasteen lukemia

Ennusteen mukaan kireille pakkasille ei todennäköisesti ole loppua vielä ensi viikollakaan, vaan Suomeen virtaa kylmää ilmaa Jäämereltä.

Punamullan matka hautaan viesti vainajan identiteetistä

Punamultapigmenttiä.

Kivikauden ihmiset kiinnittivät huomiota punamullan muihinkin ominaisuuksiin kuin väriin, osoittaa tuore tutkimus.

Scandic järjestää ensiaputapahtuman Hamburger Börsissä

Scandic avaa lauantaina 14. helmikuuta ovensa maksuttomille ystävänpäiväteemaisille ensiapukursseille valituissa hotelleissa Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Varhainen altistuminen antibiooteille yhteydessä suolistomikrobiston muutoksiin ja autoimmuunisairauksien riskiin lapsilla

Suomessa lähes joka neljäs alateitse synnyttävistä saa antibioottia.

Synnytyksen yhteydessä äidille annettu antibioottihoito on yhteydessä muutoksiin lapsen suolistomikrobistossa sekä lapsuusiän kohonneeseen autoimmuunisairauksien riskiin. Tulos käy ilmi lääketieteen lisensiaatti Sofia Ainosen väitöskirjasta , joka tarkastetaan Oulun yliopistossa perjantaina 6. helmikuuta.

Fimea valmistautuu itsehoitolääkkeiden myyntikanavan laajenemiseen

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on aloittanut valmistautumisen itsehoitolääkkeiden myyntikanavan laajenemiseen. Eduskunta hyväksyi joulukuussa lakimuutoksen, joka mahdollistaa eräiden itsehoitolääkkeiden myynnin apteekkien ulkopuolella vuoden 2027 alusta alkaen. Uudistus tuo lääkkeen käyttäjille uusia vaihtoehtoja valikoimaan kuuluvien itsehoitolääkkeiden hankintaan.

Turun Työnantajain Yhdistyksen Vuoden Työnantaja -palkinto Kupittaan Citymarketin Hannu Aaltoselle

TYKS-Säätiön toiminnanjohtaja Minna Lukkarinen, Turun Työnantajain Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomas Koivisto ja kauppaneuvos Hannu Aaltonen.

Turun Työnantajain Yhdistys on myöntänyt ensimmäisen Vuoden Työnantaja -palkinnon tunnustuksena esimerkillisestä ja vastuullisesta työnantajuudesta. Vuoden Työnantajaksi 2025 on valittu Kupittaan K-Citymarket ja sen kauppias Hannu Aaltonen .

Kysely: Perheiden taloudelliset vaikeudet syventyneet entisestään

Mannerheimin Lastensuojeluliitto toteutti marraskuussa Perhepulssi-kyselyn, johon vastasi lähes 3 000 vanhempaa. Edelliseen vuoteen verrattuna kyselyn vastauksissa korostui kaikenlaisten perheiden taloudellisesti hankala tilanne. Vuosi sitten talousvaikeudet näkyivät erityisesti yhden aikuisen perheissä, nyt myös kahden tai useamman aikuisen perheissä taloustilanne oli selvästi vaikeutunut.

Fuuga avataan festivaalihengessä

Jazz City Turku tuo avajaisohjelmistossa kuultavaksi maailmalla kovassa nosteessa oleva laulaja ja säveltäjä Michael Mayon, jonka kausi UMO Helsinki Jazz Orchestran päävierailijana käynnistyy Fuugasta.

Turun paraatipaikalle valmistuu syksyllä akustiikaltaan maailmanluokan musiikkitalo, kaiken musiikin koti Fuuga. Sen avajaisfestivaalit alkavat Turun filharmonisen orkesterin sävelin.

Kirkkoon kuuluu Turussa ja Kaarinassa 54,9 prosenttia – suurin ikäryhmä nuoret aikuiset

Evankelis-luterilaisten seurakuntien jäsenmäärä Turussa ja Kaarinassa oli vasta vahvistettujen tilastojen mukaan 135 431 viime vuoden lopussa. Ennakkoväkilukujen mukaan kirkkoon kuuluu yli puolet turkulaisista ja kaarinalaisista eli 54,9 prosenttia (31.12.2024 56,2 %).

Laiturivalmistaja odottaa kevättä kauhulla

Matalalla oleva merivesi yhdistettynä paksuun jäämassaan uhkaa aiheuttaa merkittäviä vahinkoja tänä talvena rantarakenteille. Pahimpia tuhoja odotellaan, kun meriveden korkeus alkaa jälleen nousta.

Ennätyksellisen alas laskenut meriveden korkeus yhdistettynä kovilla pakkasilla kasvavaan jääkerrokseen huolestuttaa lähes 40 vuotta alalla toimineen A-Laiturit Oy:n asiantuntijoita. Jäätä muodostuu nyt kovalla vauhdilla kaikkiin mahdollisiin rannoissa oleviin rakenteisiin ja vedenpinnan noustessa jää tulee rikkomaan paljon etenkin laitureita.

Yhä harvempi hakee ammatillista kuntoutusta

Viime vuonna uusia ammatillisen kuntoutuksen hakemuksia tuli Ilmariseen 2 510, mikä oli seitsemän prosenttia edellisvuotta vähemmän. Oikeus kuntoutukseen myönnettiin Ilmarisessa keskimäärin 43 prosentille hakijoista, ja kuntoutuspäätöksen sai keskimäärin 11 päivässä.

Piispanlähteen koulu sai kaksi julkista taideteosta

Oona Tikkaoja, Ryöppy.

Piispanlähteen yhtenäiskoulun nuortentalon laajennusosaan on valmistunut kaksi julkisen taiteen teosta: Merja Pitkäsen Reitti ja Oona Tikkaojan Ryöppy . Ne linkittyvät koulun urheilulliseen henkeen sekä alueen historiaan ja kulttuuriympäristöön.

Suomessa perustettiin uusia osakeyhtiöitä viime vuonna yli kahdeksankertainen määrä konkursseihin verrattuna

Norjassa ja Tanskassa konkurssien määrä laski viime vuonna hieman verrattuna vuoteen 2024, kun Suomessa nähtiin 2000-luvun korkein määrä konkursseja. Myös Ruotsissa konkurssien määrä nousi viime vuonna edelliseen vuoteen verrattuna, mutta haettujen konkurssien määrä alkoi hidastua vuoden toisella puoliskolla.

Naisten Suomen Cupin finaali salibandyssa pelataan Turussa

FBC Loiston Aurelija Zarina juhlii maalia.

Salibandyn Suomen Cupin loppuotteluiden pelipaikkakunnat ja areenat on päätetty. Miesten finaali SPV–Nokian KrP pelataan lauantaina 28. heinäkuuta Seinäjoen urheilutalossa. Naisten loppuottelu FBC Loiston ja EräViikinkien välillä on vuorossa seuraavana päivänä Kupittaan palloiluhallissa. Molemmat ottelut alkavat kello 14 ja näkyvät Nelosella.

K-ryhmän ruoka- ja autokaupassa kasvua Varsinais-Suomessa

– Varsinais-Suomi on edelleen K-ryhmän vahvaa markkina-aluetta. Kasvun kivijalkana oli ruuan myynti K-Citymarketeissa ja K-Supermarketeissa. Autokaupan kaksinumeroinen kasvu jatkui, kun taas rakentaminen ja talotekniikka -toimialalla lasku loiveni edelliseen vuoteen verrattuna. Viimeisellä vuosineljänneksellä K-ruokakaupat voittivat markkinaosuutta kaikissa kokoluokissa. Keskon strategiset panostukset kauppaverkostoon sekä K-ruokakauppojen laatu- ja hintatasoon tuovat tuloksia, arvioi Keskon Varsinais-Suomen aluejohtaja Janne Virtanen tiedotteessa.

Myllypellon koulun rakentaminen alkaa Raisiossa

Myllynpellon kouluun tulee 700 oppilasta ja henkilökuntaa noin 100.

Myllypellon koulun rakentaminen alkaa Raisiossa. Kouluun avautuu 5–9. luokkien opetustilojen lisäksi Mylly-Antin koulun toimintatilat sekä kirjasto- ja nuorisotilat elokuussa 2028.

Matkailijoiden yöpymisissä rikottiin ennätyksiä joulukuussa

Suomen majoitusliikkeissä kirjattiin joulukuussa yli 1,9 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä on suurin koskaan talvikuukausina tilastoitu luku. Yöpymisten kokonaismäärä kasvoi kolme prosenttia edellisvuoden joulukuusta.

Näköislehti

Urheilu

Naisten Suomen Cupin finaali salibandyssa pelataan Turussa

FBC Loiston Aurelija Zarina juhlii maalia.

Salibandyn Suomen Cupin loppuotteluiden pelipaikkakunnat ja areenat on päätetty. Miesten finaali SPV–Nokian KrP pelataan lauantaina 28. heinäkuuta Seinäjoen urheilutalossa. Naisten loppuottelu FBC Loiston ja EräViikinkien välillä on vuorossa seuraavana päivänä Kupittaan palloiluhallissa. Molemmat ottelut alkavat kello 14 ja näkyvät Nelosella.

Puukkokatsomo: Vieraskammo lentopallojoukkueiden vaivana

Tuto Volley on voittanut neljästi peräkkäin kotonaan Mikko Eskon (kesk.) saapumisen jälkeen. Vieraskentällä turkulaisten pistepotti on vieläkin avaamatta.

Turun seudun joukkueiden kaudet lentopallon miesten Mestaruusliigassa ovat olleet haastavat. Kun runkosarjaa on jäljellä kymmenkunta kierrosta, Loimu on sarjataulukon jumbona. 21 ottelusta kasassa on kymmenen pistettä. Ajoittain, kuten taannoisessa VaLePa-ottelussa, joukkue on osoittanut, että potentiaalia olisi, mutta rutiini ei riitä tasaiseen suorittamiseen.

Maalivahti Markus Ruusu TPS:n vahvuuteen loppukaudeksi

Markus Ruusu siirtyy TPS-maalille.

TPS on vahvistanut maalivahtiosastoaan, kun 28-vuotias Markus Ruusu siirtyy seuraan loppukauden mittaisella vuokrasopimuksella. Mikkelin Jukurit vuokraa maalivahdin Turkuun kauden loppuun saakka.

Välivuosi tuli tarpeeseen – SM-rallin tarkoitus palata Turun seudulle ensi vuonna

SM-rallin järjestäminen on tuonut näkyvyyttä Turun Urheiluautoilijoille, mutta on myös kova ponnistus vapaaehtoisille.

Rallin SM-sarjan talvikausi on tammikuussa täydessä käynnissä, kun osakisat ajetaan sekä Mikkelissä että Rovaniemellä. Turussa on perinteisesti kisattu kesällä, mutta tänä vuonna Turkua ei SM-kalenterista löydy.

Osku Laukkasen ei tarvitse etsiä latausta olympialaisten selostamiseen

Osku Laukkasen parhaat olympiamuistot ovat kisoista, joissa hän on ollut paikan päällä. – Matkat eksoottisiin kohteisiin ovat olleet mahtavia elämänkokemuksia jo reissun itsensä takia.

Turun aikuiskoulutuskeskuksen apulaisrehtori Osku Laukkanen puhkuu intoa, vaikka ulkona eletään harmaata ja sumuista tammikuuta. Syy ei tällä kertaa löydy koulutuspolitiikan kiemuroista vaan 6. helmikuuta Milanossa ja Cortina d’Ampezzossa pidettävistä talviolympialaisista.

Inga Hannukainen jatkaa TPS-paidassa

Inga Hannukainen.

Viime kaudella ensikosketuksensa Kansallisessa Ykkösessä saanut Inga Hannukainen , 18, jatkaa TPS-puolustuksessa myös kaudella 2026. Lempinimellä Inkku tunnettu Hannukainen on TPS:n oma kasvatti, joka on edennyt junioripolkua Piikkiön Palloseuran ja Maskun Palloseuran kautta Tepsiin. Oikeajalkainen puolustaja on tunnettu joukkueessa erityisesti vahvana yksi vastaan yksi -puolustajana ja vahvana fyysisenä puolustajana.