Kideko ensimmäinen arkkitehtuurikoulu Turussa
Syksyllä Turussa aloittaneen lasten ja nuorten arkkitehtuuri- ja muotoilukoulu Kidekon opetussuunnitelma on hyväksytty Turun kaupungin kulttuuri- ja nuorisolautakunnan kokouksessa 26. lokakuuta.
Kideko on ensimmäinen koskaan taiteen perusopetusta arkkitehtuurin opetussuunnitelman perusteiden mukaan tarjoava arkkitehtuuri- ja muotoilukoulu Turussa. Kidekon perustava ajatus on toimia ZERO WASTE kouluna. Kaikki koulussa käytettävät materiaalit ovat joko kierrätettyjä tai ylijäämää. Materiaalia kerätään paikallisilta suunnittelijoilta, toimistoilta ja yrityksiltä.
Taiteen perusopetus on tavoitteellista, tasolta toiselle etenevää ensisijaisesti lapsille ja nuorille järjestettävää eri taiteenalojen opetusta, joka samalla antaa oppilaalle valmiuksia ilmaista itseään ja hakeutua asianomaisen taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen.
Toimintaa säätelee laki ja asetus taiteen perusopetuksesta, asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista sekä opetushallituksen antamat opetussuunnitelman perusteet. Lain mukaan kunta voi järjestää taiteen perusopetusta. Kunta voi järjestää taiteen perusopetusta itse tai hankkia ne julkiselta tai yksityiseltä yhteisöltä taikka säätiöltä.
Opetussuunnitelman perusteet on määräys, jolla koulutuksen järjestäjä velvoitetaan sisällyttämään koulu- tai järjestäjäkohtaiseen opetussuunnitelmaan opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt. Opetushallitus on päättänyt 20.9.2017 taiteen perusopetuksen laajan ja yleisen oppimäärän opetussuun- nitelman perusteista seuraaville taiteenaloille: arkkitehtuuri, kuvataide, käsi- työ, mediataiteet, musiikki, tanssi, sanataide, sirkustaide ja teatteritaide.
Arkkitehtuuri ja muotoilukoulu Kideko, jota hallinnoi Kideko ry, on toimittanut arkkitehtuurin yleisen oppimäärän mukaisen opetussuunnitelman hyväksyttäväksi. Opetussuunnitelma on tarkastettu ja todettu sen noudattavan opetus- hallituksen asettamia opetussuunnitelmaperusteita.
Arkkitehtuurikoulun rehtori on lietolainen Taiteen maisteri Outi Puro. Koulu toimii Turun keskustassa Puolalanpuiston kupeessa Valion vanhassa maitokaupassa ja yli satavuotiaan puutalon alakerrassa.
Kideko etsii arkkitehtuurin opiskelijoita opettajiksi Turkuun.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)