Tuomiokapituli puoltaa Pyhärannan seurakunnan liittämistä Rauman seurakuntaan
Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli pitää Pyhärannan seurakunnan liittämistä Rauman seurakuntaan perusteltuna ja on antanut aloitetta puoltavan lausunnon kirkkohallitukselle 18. maaliskuuta. Lausunto tukee Pyhärannan seurakunnan kirkkovaltuuston 1. lokakuuta tekemää aloitetta, jonka mukaan liitos toteutuisi vuoden 2027 alussa.
Tuomiokapituli on vuodesta 2021 pyrkinyt auttamaan Pyhärannan seurakuntaa ratkaisemaan haastavan tilanteensa itse. Ennen kaikkea seurakuntaa on kannustettu päättämään, mihin seurakuntaan se haluaa liittyä. Liitossuuntaa on selvitetty eri naapuriseurakuntien kanssa, mutta vapaaehtoista vastaanottajaa ei ole löytynyt. Seurakunta päätyi itse lopulta valitsemaan Rauman seurakunnan liitoskumppaniksi. Rauman seurakunnan kirkkovaltuusto on kuitenkin 5. maaliskuuta antanut asiasta kielteisen lausunnon vedoten muun muassa siihen, etteivät liitossopimusneuvottelut edenneet sovitulla tavalla.
Tuomiokapitulin mukaan liitos on välttämätön ja kiireellinen, jotta seurakunnan toiminta ja hallinto saadaan lain ja sääntelyn edellyttämälle tasolle sekä henkilöstön kuormitustilanne helpottuu. Kapituli katsoo, että Rauman seurakunnalla on resursseiltaan parhaat edellytykset ottaa Pyhäranta vastaan. Kirkkohallituksen odotetaan tekevän asiasta päätöksen kevään aikana.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















