Viikon yhdistys: Työtä teatteritaiteen hyväksi
Turun Teatterikerho on yhdistys, jonka tarkoitus on tukea teatteritaidetta Turussa sekä tarjota elämyksiä teatterin ja kulttuurin ystäville.
Teatterikerhon historia ulottuu 1940-luvun puoliväliin, jolloin Turun Taiteilijaseuran alaisuuteen perustettiin Turun Taiteilijaseuran Teatterikerho. Omaksi yhdistyksekseen Turun Teatterikerho erkaantui 1950-luvun lopulla. Itsenäistymisen taustalla oli talous. Varoja tuore yhdistys sai pitämällä kahvibaaria Turun kaupunginteatterin aulassa.
Turun Teatterikerho perusti myös Samppalinnan kesäteatterin, jonka ensimmäisinä produktioina nähtiin Isännän ääni ja Kullervo. Tämä tapahtui 1960. Kymmenen vuotta myöhemmin kesäteatterin toiminnan pyörittäminen siirtyi Samppalinan Kesäteatterin Kannatusyhdistykselle.
Nykyisellään Turun Teatterikerholla on hieman alle 500 jäsentä. Teatterikerho järjestää teatterinäytöksiä ja -matkoja jäsenilleen. Lisäksi yhdistys jakaa apurahoja, tunnustuspalkintoja ja tekee lahjoituksia teatteritaidetta edistäville henkilöille ja yhteisöille.
Tämän kevään tunnustuspalkinnot jaettiin toukokuun alussa. Nuoren taiteilijan kannustuspalkinnon sai Antti Ainola, erikoistunnustuspalkinto pitkästä elämäntyöstä myönnettiin Eeva Soinille ja Lassi Sairelalle. Janus-tunnustuspalkinnon sai Merja Pöyhönen.
Ilkka Lappi