Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön tutkijat selvittivät hyönteisten monimuotoisuutta Ugandassa sijaitsevalla Kibalen luonnonsuojelualueella. Pitkäkestoisiin kenttätutkimuksiin pohjautuva tutkimus tarjoaa uutta tietoa niin sanotun pimeän biodiversiteetin suojelua varten.

Pimeä biodiversiteetti viittaa luonnon monimuotoisuuden tuntemattomaan osaan, jota on usein haastavaa huomioida luonnonsuojelua suunniteltaessa. Valtaosa maapallon eliölajeista on edelleen tieteelle tuntemattomia, mikä vaikeuttaa luonnon köyhtymisen pysäyttämistä. Pimeä biodiversiteetti on erityisen runsasta trooppisissa sademetsissä, joiden lajistollinen, rakenteellinen ja toiminnallinen luonnon monimuotoisuus tunnetaan vielä heikosti.

Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön tutkijat ovat erikoistuneet tuntemattoman luonnon monimuotoisuuden ja luonnon köyhtymisen tutkimukseen. He nimeävät vuosittain esimerkiksi lukuisia tieteelle tuntemattomia eläinlajeja eri puolilta maapalloa ja kehittävät uudenlaisia menetelmiä maailmanlaajuisen luonnon köyhtymisen hidastamiseksi. Tutkimuksia tehdään aktiivisesti esimerkiksi Amazonian ja Afrikan sademetsäalueilla, joiden molempien tulevaisuutta varjostaa voimistuva ihmistoiminta. Molemmat sademetsäalueet tunnetaan vielä heikosti, mikä vaikeuttaa alueilla elävän eliölajiston tehokasta suojelua.

Uudessa tutkimuksessa selvitettiin loispistiäisten monimuotoisuutta Ugandassa sijaitsevalla Kibalen luonnonsuojelualueella. Kibalessa kasvavista sademetsistä osaa on hyödynnetty eri tavoin viime vuosikymmenten kuluessa, mutta alueella kasvaa myös lähes koskemattomia luonnonmetsiä.

Loispistiäiset ovat yksi maailman monimuotoisimmista eliöryhmistä. Ne säätelevät muiden eliölajien kantoja loisimalla hyönteis- ja hämähäkkilajien nuoruusvaiheissa. Uudessa tutkimuksessa keskityttiin loispistiäisryhmä rosoahmasiin, jotka ovat biologialtaan monimuotoisia.

– Loispistiäiset on hyvin puutteellisesti tunnettu eliöryhmä Afrikassa - arviomme mukaan yli puolet tutkimuksen aikana löydetyistä lajeista ovat tieteelle tuntemattomia. Koska aiempi tieto trooppisista loispistiäisistä on niukkaa, lähestyimme eliöryhmän suojelua selvittämällä, miten sen lajirikkaus jakautuu eri elinympäristöihin. Tutkimuksemme osoittaa selvästi, että Afrikan sademetsät, mukaan lukien hakkuiden jälkeen toipuvat metsät, ylläpitävät rikasta rosoahmaslajistoa esimerkiksi viljelyalueisiin verrattuna. Korkean lajirikkauden ympäristöjä voidaan pitää erityisen tärkeinä elinympäristöinä pimeän biodiversiteetin suojelussa, väitöskirjatutkija Emil Österman Turun yliopiston biodiversiteettiyksiköstä kertoo tiedotteessa.

Loispistiäiset sijaitsevat korkealla luonnon ravintoverkoissa, mikä tekee niistä erityisen alttiita luonnon köyhtymiselle. Niiden alapuolella tapahtuvat muutokset verkostoissa heijastuvat loispistiäisten monimuotoisuuteen ja uhanalaisuuteen. Tästä johtuen rosoahmasia soveltuvat hyvin biodiversiteetti-indikaattoreiksi. Niiden rikkaudessa ja runsaudessa havaittavat muutokset valottavat myös muiden eliöryhmien monimuotoisuutta.

– Monet havaintomme olivat odotettuja, mutta niiden taustalta puuttui aiemmin pitkäkestoisiin kenttätutkimuksiin pohjautuva tutkimusaineisto. Nyt tiedämme tarkemmin, kuinka paljon enemmän lajeja löytyy luonnonmetsästä, ja missä määrin häiritty tai hakattu trooppinen metsä ylläpitää luonnon monimuotoisuutta. Tietoa voidaan hyödyntää afrotrooppisen luonnon monimuotoisuuden suojelussa, tohtoritutkija Tapani Hopkins Turun yliopiston biodiversiteettiyksiköstä jatkaa.

Tutkimuksessa vertailtiin myös rosoahmasten monimuotoisuutta Uuden ja Vanhan maailman trooppisten sademetsien välillä. Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön hyönteistutkijat ovat aiemmin tehneet vastaavia erittäin pitkäkestoisiin kenttätutkimuksiin pohjautuvia hyönteistutkimuksia esimerkiksi Länsi-Amazonian ja Brasilian rannikkosademetsien alueisiin liittyen.

– Pimeän biodiversiteetin tehokas suojelu edellyttää tarkkaa ymmärrystä luonnon monimuotoisuuden jakautumisesta niin alueellisesti kuin maailmanlaajuisestikin. Tutkimuksemme osoittavat, että rosoahmaslajistot vaikuttavat olevan rikkaimmillaan Etelä-Amerikan sademetsäalueilla, mutta myös Afrikan sademetsät ylläpitävät huomattavan rikasta lajistoa. Jatkamme kenttätutkimuksia eri sademetsäalueilla, sillä luonnon köyhtyminen etenee niillä huomattavan nopeasti. Työ on taistelua aikaa vastaan. Sademetsien tuhoutuessa menetämme valtavasti lajeja, joista emme tiedä vielä mitään, professori Ilari E. Sääksjärvi Turun yliopiston biodiversiteettiyksiköstä kertoo.

Tutkimus valmistui osana opetus- ja kulttuuriministeriön yhdessä Suomen Akatemian kanssa rahoittamaa Kestävyysmurros-tohtorikoulutuspilottia (SusTra). Tutkimuksen tulokset julkaistiin kansainvälisessä Insect Conservation and Diversity -tiedelehdessä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)