Työttömyys on lähes ennätyslukemissa mutta ongelma ei ehkä ole niin paha kuin luvut antavat olettaa. Näin väittävät tutkijat ja virkamiehet. Työmarkkinatutkijat Mika Maliranta ja Sakari Lähdemäki muistuttavat, että vaikka työttömyysaste on noussut kymmeneen prosenttiin, tehdyt työtunnit ovat vähentyneet maltillisemmin (HS 1.10.).

Suomi on EU:n työttömyyslistauksessa toinen Espanjan jälkeen. Ristiriitaa selitetään sillä, että uusia ihmisiä on tullut aktiivisiksi työnhakijoiksi ja osaksi työttömyystilastoa. Työttömyysasteen kasvu johtuisi siis osittain uusista työnhakijoista eikä vain työnsä menettäneistä. Työvoiman määrä on kasvanut. Sitä kasvattavat maahanmuutto ja se, että 55–64-vuotiaat ovat aikaisempaa suuremmalla osuudella mukana työelämässä.

Tilastollinen paradoksi on, että työllisyysaste on pysynyt kohtalaisen hyvällä tasolla, vaikka työttömyysaste on noussut. Lähdemäen mukaan työttömyysaste olisi laskennallisesti vain kahdeksan prosenttia, jos työvoiman määrä olisi samalla tasolla kuin vuoden 2022 alussa (Kauppalehti 2.10.).

Myös valtiovarainministeriön finanssineuvos Jukka Mattila on pitänyt väitettä Suomen työttömyyskriisistä liioiteltuina (HS 1.10.). Hän viittaa Kelan tilastoihin työttömyysetuuksia kuten työmarkkinatukea tai ansiosidonnaista työttömyysturvaa saavien määrästä. Se ei ole juurikaan kasvanut. Laaja työttömyys, joka sisältää työttömien lisäksi erilaisissa palveluissa olevat, ei ole kasvanut.

Pitkäaikaistyöttömyys on lisääntynyt merkittävästi mutta ainakin osasyynä on se, että työttömyysjaksoja ei enää katkaista samalla tavalla kuin aiemmin. Tukityöllistäminen ja muu aktivointi on ollut selvästi vähäisempää sen jälkeen, kun työllisyyspalvelut siirtyivät TE-keskuksilta kunnille. Se ei ole kuntien vika, vaan johtuu lakimuutoksista. Tukityöllistäminen ei katkaise työttömyysjaksoa ja kunta joutuu maksamaan osuutensa työttömyyden kustannuksista joka tapauksessa.

Työtöntä tilastosaivartelu ei lohduta yhtään. Luvut ovat rumia.

Lasse Virtanen