TPS palaa Veikkausliigaan viiden vuoden tauon jälkeen
Jalkapalloilun kotimaisessa pääsarjassa Veikkausliigassa pelaa ensi kaudella kaksi turkulaisjoukkuetta. Inter saa rinnalleen TPS:n, joka palaa viiden vuoden tauon jälkeen liigaan.
TPS löi nousukarsinnan toisessa osaottelussa KTP:n Kotkassa 3–2. Kun TPS oli voittanut ensimmäisen osaottelun Kupittaalla torstaina 3–0, niin TPS nousi yhteismaalein 6–2.
Ottelu sai turkulaisittain hyvä startin, kun Onni Helén täräytti johto-osuman jo kolmannella peliminuutilla. Se tarkoitti, että KTP:n olisi pitänyt tehdä neljä maalia päästäkseen edes jatko-otteluun eli jatkoajalle.
KTP tasoitti toisen jakson alussa, mutta Albijon Muzaci vei TPS:n uudestaan johtoon rangaistuspotkusta. KTP tuli vielä tasoihin, mutta TPS sai toisen rangaistuspotkun, kun Aapo Boström kaadettiin rangaistusalueella. KTP:n ruotsalaisvahti Oscar Linnér torjui ensimmäisen yrityksen mutta rankkari uusittiin eikä Boström epäonnistunut toista kertaa.
TPS oli pitkään kiinni suorassa nousussa Ykkösliigasta Veikkausliigaan mutta nousijan paikka lipsahti kauden lopussa FC Lahdelle. Haka putosi Veikkausliigassa Ykkösliigaan.
Riku Riski päättää pelaajauransa nousujuhlaan. KTP:ssä pelasi turkulaisille tuttuja kasvoja. Petteri Forsell ja Joni Kauko muistetaan Interin paidasta. Thomas Lahdensuo vaihtoi kesken kautta Interistä KTP:hen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)




















