Riku Riski HJK Akatemian B-poikien valmennusryhmään

Riku Riski. Riku Riski. Kuva: Ari-Matti Ruuska

Pelaajauransa TPS:ssä nousukarsintojen voittoon päättänyt Riku Riski palaa Klubiin ja ryhtyy valmentamaan B-junioreita.

Riskille HJK on työympäristönä tuttu jo ennalta, koska hän pelasi liigajoukkueessa kausina 2018–22. Lisäksi hän on pelannut muun muassa Norjassa, Ruotsissa ja Puolassa. A-maaotteluissa Riski esiintyi 26 kertaa. Viimeiset kolme kautta hän pelasi Ykkösliigaa TPS:ssä.

Riski kertoo palaavansa Klubiin innokkaalla mielellä.

– Tämä on paluu todella tärkeään ja tuttuun ympäristöön. Odotan innolla, että pääsen työskentelemään tässä seurassa ja tuomaan oman panokseni siihen, että pelaajat kehittyvät ja seura menee siltä osin eteenpäin.

Päättyneellä kaudella Riski valmensi TPS:ssä A- ja B-junioreja ja kertoo oppineensa siitä todella paljon.

– Opin näiden joukkueiden vastuuvalmentajilta paljon ihan käytännön asioista, ja tietysti myös sain kokonaan uuden näkökulman jalkapalloon. Pelaajan näkökulmasta jalkapalloon tulee aika suppea näkemys. Nyt kun olen ollut mukana valmentajana, olen huomannut, miten tärkeässä roolissa ovat kokonaisuuksien hallinta, vuorovaikutus ja suunnitelmallisuus. Tavoitteenani on tietysti oppia lisää ja kehittyä.

Siirtyminen pelaajasta valmentajaksi on sujunut Riskin mukaan varsin luontevasti. Hänellä on ollut muutaman vuoden ajan sellainen olo, että mikä tahansa saattaa olla se viimeinen kausi pelaajana.

– Valmentaminen on alkanut kiinnostaa minua enemmän viimeisen parin vuoden ajan alkanut, ja kun tänä vuonna tuli mahdollisuus TPS:ssä sitä aloitella, varmistui, että se on sellaista mielekästä ja mukavaa touhua, jota jatkaisin mielellään pidempäänkin. Siirtymä on siinä mielessä ollut aika luonnollinen ja vähän jopa kliseinen, mutta se tuntuu itsestä mielekkäältä ja hyvältä, ja se on tärkeintä.

Riski kertoo, että hänelle on pelaajauransa aikana karttunut paljon hyviä ja myös ”ei niin hyviä” kokemuksia valmentajista, ja tätä kokemusta hän aikoo hyödyntää työssään.

– Olen siinä mielessä onnekas, että olen saanut pelata monessa erilaisessa ympäristössä monen erilaisen valmennusporukan alaisuudessa. Vuorovaikutus ja pelaajan huomioiminen ihan jokaisella tasolla on tosi tärkeää. Pelaajan näkökulmaa tuon mukanani varmasti ihan roppakaupalla.

Valmentajana Riski kuvailee olevansa melko samanlainen kuin pelaajanakin eli rauhallinen ja analyyttinen.

– En ehkä ollut pelaajana niin paljoa äänessä, vaan yritin esimerkin ja oman toimintani kautta näyttää mallia. Toivon, että valmentajana pystyisin tuomaan joukkueympäristöön samanlaisia luonteenpiirteitä, joista minut on tunnettu, ja toki näkemyksiä pelistä. Uskon paljon siihen, että pelaaja kohdataan pelaajana ja muutkin asiat ovat tärkeitä kuin jalkapallo – eli vuorovaikutus on olennaisessa osassa.

HJK:n akatemiajohtaja Niko Rajala iloitsee Riskin tulosta Klubiin.

– Mahtavaa saada Riku meidän tiimiin. Rikun persoona ja kokemus tuovat juuri sitä lisäarvoa, mitä tarvitsemme pelaajakehityksen näkökulmasta. Uskon vahvasti, että Rikun tapa kohdata pelaajat toimii varmasti esimerkkinä muillekin valmentajille. Nuorten valmennukseen on mielestäni tärkeää saada lisää ex-ammattilaispelaajia, jotka ovat kiinnostuneet valmennuksesta, jotta saamme luotua mahdollisimman monipuolisen ja tehokkaan oppimisympäristön pelaajillemme.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Työpaikoilla suhtaudutaan isien perhevapaisiin myönteisesti, pitkistä vapaista puhuminen hankalampaa

Valtaosa isistä kokee vanhempainvapaan ottamisen puheeksi työpaikalla helpoksi. Kokemus riippuu osin vapaan pituudesta. Myös esihenkilöiltä ja työtovereilta saadaan usein kannustusta vapaan pitämiseen. Ammattiryhmien välillä on eroja, mutta kielteiset kokemukset ovat selvästi harvinaisempia.

Kysely: Suomalaiset valmiita hyväksymään käytettyjen autojen määräaikaisen virhevastuun

Kuluttajat ovat valmiita hyväksymään käytettyjen autojen määräaikaisen virhevastuun, jos vastineeksi saadaan nykyistä selkeämpi kuluttajansuoja ja edullisempi auton hankintahinta.

Sirkusseikkailu lapsille ja ajatuksia herättävä monologi aikuisille Aura Companyn marraskuussa

Fanni Silmunen ja Marianne Vaalimaa.

Aura Companyn teatteri Turussa tarjoaa yleisölle marraskuussa kaksi tunnelmaltaan ja kohderyhmältään erilaista, mutta vahvasti ihmisenä kasvua, rohkeutta ja yhteyttä käsittelevää esitystä. Ohjelmistossa nähdään koko perheen lämminhenkinen sirkusseikkailu Ruutu, Raita ja repullinen retkitavaraa sekä aikuisyleisölle suunnattu monologiesitys Alisan seikkailut toiseusmaassa .

Auto ajoi tieltä Kaarinassa, kuski loukkaantui lievästi

Henkilöauto ajoi ulos Linnanrauniontieltä Kaarinassa sunnuntaina illalla. Auto päätyi ulosajon seurauksena kyljelleen ojaan. Pelastuslaitos avusti ajoneuvossa yksin olleen kuljettajan ulos.

Viihde- ja elokuvamusiikkia huiluille sovitettuna

Raision kirjastotalo.

Raision Kirjastotalon Martinsalissa kuullaan huilukonsertti torstaina 12. marraskuuta kello 18–19. Turun konservatorion ja Turun ammattikorkeakoulun huiluorkesteri soittaa kappaleita aina klassisesta musiikista viihde- ja elokuvamusiikkiin.

Gynekologiset vaivat naisten yleisin syy käyttää terveysvakuutusta

Kyselyn mukaan valtaosa suomalaisnaisista on sitä mieltä, että gynekologisten oireiden tai sairauksien vuoksi on liian vaikeaa päästä hoitoon julkisessa terveydenhuollossa. LähiTapiolan johtajan Laura Miettusen mukaan naisten hoidon viivästyminen on epäkohta, jolla on sekä terveydellisiä että taloudellisia seurauksia.

Klubi ei pystynyt voittamaan, Inter mestariksi – saldona tripla

Interin pelaajat juhlivat pelin jälkeen mestaruutta yhdessä fanien kanssa Kuopiossa.

Inter nousi kuin nousikin jalkapalloilun Veikkausliigan mestariksi dramaattisella päätöskierroksella. Inter voitto Kuopion Palloseuran 2–0 Alie Contehin ja Jasse Tuomisen maaleilla mutta se ei olisi riittänyt, ellei Helsingin Jalkapalloklubi olisi jäänyt tasapeliin kotikentällään AC Oulua vastaan. Peli päättyi 3–3 ja mestaruus livahti Interille.

Ministeriö vahvisti työeläkkeiden elinaikakertoimen vuodelle 2027 ja eläkeiät 1965 syntyneille

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on antanut asetuksen, jolla vahvistettiin työeläkkeiden elinaikakerroin vuodelle 2027 sekä vuonna 1965 syntyneiden eläkeiät. Elinaikakerroin on ensi vuonna 0,94453, ja vuonna 1965 syntyneiden alin vanhuuseläkeikä on 65 vuotta.

Turun Nuorkauppakamarille uusi hallitus

Turun Nuorkauppakamarin uusi hallitus.

Turun Nuorkauppakamarin vuoden 2027 hallitus valittiin 31. lokakuuta järjestetyssä tilaisuudessa Radisson Blu Marina Palacessa Turussa. Puheenjohtajaksi valittiin vuoden 2026 varapuheenjohtaja (DP) Petteri Ahokoski .

Poliisi ja Liikenneturva: Syksyn pimeys edellyttää näkyvyyttä ja oikeaa tilannenopeutta

Syksyn pimeät aamut ja illat, sateet sekä märät ja lehtien peittämät tiet heikentävät liikenteen turvallisuutta. Poliisi ja Liikenneturva muistuttavat kaikkia tienkäyttäjiä huolehtimaan näkyvyydestään ja sovittamaan nopeutensa olosuhteisiin.

Pohjoismaisen kirjallisuuden ilta Naantalin pääkirjastossa

Naantalin pääkirjasto kutsuu viettämään Pohjoismaisen kirjallisuuden iltaa kirjallisuuden ja keskustelun parissa.

Naantalin pääkirjastossa järjestetään torstaina 12. marraskuuta kello 17–19 Pohjola-Nordenin ääneenlukutilaisuus, jossa tarkastellaan pohjoismaista demokratiaa kirjallisuuden kautta.

Isäksi tullaan yhä vanhempana

Ensimmäistä kertaa biologiseksi isäksi tulleet olivat viime vuonna keskimäärin 32,4-vuotiaita. Isien keski-ikä on noussut selvästi viime vuosikymmenten aikana.

Vesi inspiraation lähteenä

Slillkuva videosta Matka, 2026.

Helinä Hukkataipaleen ja Merja Tanhuan näyttely on Galleria Askissa 13.–29. marraskuuta.

Seurakuntavaaleissa äänesti ennakkoon 8 417 henkilöä Turussa ja Kaarinassa

Kaikkiaan 8 417 henkilöä äänesti ennakkoon seurakuntavaaleissa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä. Ennakkoääniä annettiin siis hieman enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Äänestysprosentti kipusi ennen varsinaista vaalipäivää 7,15 prosenttiin. Äänioikeutettuja on Turun ja Kaarinan seurakunnissa yhteensä 117 739.

Pyhän Katariinan tien ja Kalakylän alikulkukäytävät valmistuvat jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön

Pyhän Katariinan tien ja Kalakylän alikulkukäytävät otetaan marraskuussa osaksi kävelyn ja pyöräilyn väylää. Alikulkukäytävät sijaitsevat nykyisen maantien levennysalueella. Uudet alikulut otetaan käyttöön 12. marraskuuta. Käyttöönoton myötä jalankulun ja pyöräilyn reitit saadaan siirrettyä vanhoille reiteilleen. Samalla Kurkelantien ylittävät tilapäiset suojatiet poistuvat käytöstä.

Mies pelastettiin joesta Läntisellä Rantakadulla

Mies putosi tuntemattomasta syystä Aurajokeen Läntisellä Rantakadulla sunnuntaina aamulla. Sivullinen huomasi tapahtuneen ja soitti hätäkeskukseen 112.

Joulukinkku ei maistu vielä marraskuussa

Kinkun suosio säilyy, koko on pienentynyt vähitellen.

Jouluvalot saavat syttyä marraskuussa, joulupöytä saa vielä odottaa vuoroaan. Yli puolet hyväksyy jouluvalot marraskuun pimeyteen, mutta joka neljäs arvioi marraskuisten jouluintoilijoiden ärsyttävän muita. Jouluruoat jo marraskuussa tai ympäri vuoden hyväksyy yhteensä 15 prosenttia.

Yksi loukkaantui vakavasti kerrostalopalossa Itäisellä Pitkälläkadulla

Kerrostalon ensimmäisen kerroksen asunnossa tulipalo Itäisellä Pitkäkadulla lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä. Pelastuslaitoksen savusukeltajat löysivät palavasta asunnosta yhden henkilön, joka pelastettiin asunnosta.

Näköislehti

Urheilu

Klubi ei pystynyt voittamaan, Inter mestariksi – saldona tripla

Interin pelaajat juhlivat pelin jälkeen mestaruutta yhdessä fanien kanssa Kuopiossa.

Inter nousi kuin nousikin jalkapalloilun Veikkausliigan mestariksi dramaattisella päätöskierroksella. Inter voitto Kuopion Palloseuran 2–0 Alie Contehin ja Jasse Tuomisen maaleilla mutta se ei olisi riittänyt, ellei Helsingin Jalkapalloklubi olisi jäänyt tasapeliin kotikentällään AC Oulua vastaan. Peli päättyi 3–3 ja mestaruus livahti Interille.

TPS:n Joel Ahen ja Interin Otso Saikkonen U17-maajoukkueeseen

Joel Ahen.

TPS:n Joel Ahen ja Interin Otso Saikkonen on valittu jalkapalloilun alle 17-vuotiaiden poikien maajoukkueeseen, joka matkustaa ensi viikolla Albaniaan EM-karsintaturnaukseen. Suomi kohtaa 11.–17. marraskuuta Skotlannin, Ruotsin ja Albanian. Lohkon kaksi parasta maata etenee jatkokarsintoihin. Ikäluokan EM-lopputurnaus järjestetään Latviassa vuonna 2027. EM-kisoissa pelaa Latvian lisäksi seitsemän jatkokarsintojen lohkovoittajaa.

TPK ei hae pikavoittoja ulkomailta

TPK:n Sami Niittysalo tuulettaa osumaa. TPK on aloittanut kauden miesten Futsal-liigassa kaksijakoisesti.

TPK:n alkukausi miesten Futsal-liigassa on ollut ainakin tuloksellisesti kaksijakoinen. Voittojakin on tullut, mutta viime aikoina pisteet ovat olleet tiukassa. Marraskuun alun parin viikon ottelutauolle lähdettäessä TPK oli tukevasti sarjan keskikastissa.

Puukkokatsomo: Interille eettisyydestä keltainen

Turkulaisessa juniorijalkapallossa on kiehunut viime aikoina, kun julkisuuteen levisi tiedot Interin harrastamasta pelaajakalastelusta.

Mici "Roofman" Saaristo täydentää Hamara X:n

Mici Saaristo.

Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 7. marraskuuta käytävä Hamara X -kamppailu-urheilutapahtuma on saanut viime hetken lisäyksen ottelukortilleen, kun useampaan kertaan Hamaran illoissa nähty Mici ”Roofman” Saaristo ottelee jälleen kotiyleisön edessä. Näyttävistä ja vauhdikkaista otteluistaan tunnettu Saaristo kohtaa vapaaottelukamppailussaan ranskalaisen Marzi Ammarin .

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.