Maskussa katseet jo käännetty kevään uuteen pihakilpailuun
Pientaloasukkaat Maskun 9 600 asukkaan kunnassa perustivat Askaisten, Lemun ja Maskun yhteisen omakotiyhdistyksen vuoden 2024 alussa. Pian kaksi vuotta kestäneen olemassaolonsa aikana yhdistyksen jäsenmäärä on kivunnut melkein sataan.
– Meillä on tällä hetkellä 99 jäsentä. Hieno luku, mutta sitä sadatta jäsentä tässä odotellaan, kertoo Maskun Omakotiyhdistyksen varapuheenjohtaja Maija Salo.
– Kuulumme Omakotiliittoon ja annamme muiden omakotiyhdistysten tavoin jäsenille neuvoja ja hyötytietoa sekä yhteistyökumppaniemme tarjoamia etuja. Kokousten teemoina ovat olleet kodin turvallisuustietous, paloturvallisuus, 72 tunnin varautumisohjeet, vakuutukset ja energia-asiat, muiden muassa. Jäsenistöä kiinnostaa myös vapaa-ajan viettäminen ja yhteisöllisyys.
– Linnunpönttöjen rakennustalkoot keväällä ja glögijuhlat loppusyksyllä ovat jo vakiintunutta toimintaa, samoin Maskun kesäteatterin tukeminen ostamalla jäsenistölle lippuja, Salo kertoo.
Vuoden 2026 teema on puutarha ja yhdistys järjestää siihen liittyen 5. maaliskuuta puutarhaillan. Alustajat kertovat biojätteestä ja kompostoinnista sekä pensaiden ja puiden hoidosta. Uutena ja jännittävänä asiana lanseerataan pihakilpailu yhdessä Maskun kunnan kanssa. Vappuna alkavan ja 14. kesäkuuta päättyvän kilpailun voittajat julkistetaan Maskupäivänä 22. elokuuta Maskun Rivieralla.
– Kilpailun aloite tuli omakotiyhdistykseltä, joka otti yhteyttä Maskun kuntaan. Yhteistyö eteni työryhmän ja kilpailutoimikunnan perustamiseen ja myös kilpailun tarkemmat säännöt tullaan laatimaan yhteistyössä. Naantalin perinteikäs pihakilpailu on ollut mallina ja innoittajana.
– Toivomme kilpailun kannustavan kuntalaisia ja yrityksiä luonnon monimuotoisuuden kehittämiseen ja pihojen kauneuden välittämiseen myös ohikulkijoille. Tarkoituksena on saada aikaan pitkäjänteistä luonnon ja pihojen arvostusta ja hoitamista.
Kilpailussa on kolme eri kategoriaa: omakotitalojen ja pientalojen pihat, yritysten pihat sekä kerrostalojen, rivitalojen ja asunto-osakeyhtiöiden pihat.
Pihoja tutkitaan niiden monipuolisuuden ja toiminnallisuuden näkökulmasta eli miten hoituvat lasten leikit ja urheilut, miten annetaan tilaa hyönteisille, eläimille ja luonnon monimuotoisuudelle. Pihan kauneuskin merkitsee.
– Odotan suurella mielenkiinnolla miten maskulaiset ottavat kilpailun vastaan. Toivon ettei yhtään arkailtaisi. Kilpailuun voi ilmoittaa vaikka kauniina pitämänsä naapurin pihan, jos ei omaansa. Raati sitten sopii asiasta pihan omistajan kanssa, Salo kannustaa.
Salon mielestä 20–30 osallistujaa olisi hieno saavutus. Raati valitsee parhaat pihat eri kategorioissa ja yleisö äänestää omat suosikkinsa.
Salo on puutarhaihmisiä itsekin. Hän on työskennellyt Olkiluodon ydinvoimala-alueen puutarhurina ennen nykyistä virkaansa työsuojelutarkastajana. Hän on asunut perheineen 24 vuotta pensasaitojen ympäröimässä kotitalossaan. 2 000 neliön piha, jossa on itse kaivettu kymmenen aarin kasvimaa sekä marjapensaita, päärynä- ja omenapuita, tarjoaa paitsi työtä myös mielen virkeyttä.
– Ketut, peurat ja puput, siinä missä mustarastaat ja muut lintulajitkin, ovat osa tunnelmallisen pihamme elämää, jota syysiltoina valaisevat omenapuihin kiinnitetyt lyhdyt, Salo kuvailee.
Merja Marjamäki
















