Elatustuki ja elatusapu pienenevät vuoden alussa

Elatustuki ja elatusapu pienenevät ensi vuoden alussa elinkustannusindeksin muutoksen vuoksi. Elatusvelvollisen täytyy itse huolehtia siitä, että hän maksaa elatusapua oikean suuruisena.

Elatustuen ja elatusavun määrät on sidottu elinkustannusindeksiin, jonka muutoksen vuoksi elatustuki ja elatusapu pienenevät ensi vuoden alussa noin 0,21 prosenttia. Täysimääräinen elatustuki on 1.1.2026 alkaen jokaisesta lapsesta 197,71 euroa kuukaudessa. Kuluvan vuonna täysi tuki on 198,13 euroa kuukaudessa, joten tuki pienenee 0,42 euroa kuukaudessa. Kela ottaa elatustuen maksussa indeksimuutokset automaattisesti huomioon.

Elinkustannusindeksin muutos pienentää myös elatusapua, jota elatusvelvollinen maksaa lapsestaan. Elatusavun tarkempi laskukaava on seuraava: elatusavun määrä vuonna 2025 x (2338 : 2343) = elatusavun määrä vuonna 2026. Elatusvelvollisen täytyy siis maksaa elatusapua tammikuusta alkaen noin 0,21 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2025.

Kela ei ilmoita uutta elatusavun määrää elatusvelvolliselle, joten elatusvelvollisen täytyy itse huolehtia siitä, että hän maksaa elatusapua oikean suuruisena.

Jos Kela maksaa elatustukea sen perusteella, että elatusvelvollinen on jättänyt vahvistetun elatusavun maksamatta, elatusvelvollinen voi tarkistaa uuden elatusavun määrän OmaKelasta viimeistään tammikuun 2026 alussa. Jos Kelan maksama elatustuki perustuu ulkomailla vahvistettuun elatusapuun, elatustuen saajan täytyy itse ilmoittaa Kelaan mahdollisista elatusavun määrän muutoksista.

Myös elatusapuvelan maksuvapautuksen tulorajat muuttuvat. Elatusvelvollinen voi saada jatkossa maksuvapautuksen, jos hänen tulonsa ovat enintään 1 336,00 euroa kuukaudessa. Tulorajaa korotetaan jokaisesta alaikäisestä lapsesta 334,01 euroa kuukaudessa. Tulorajaa eivät kuitenkaan korota ne lapset, joille on myönnetty elatustuki.

Elatusvelvollinen on se vanhempi, joka on elatussopimuksen tai tuomioistuimen päätöksen mukaan velvollinen maksamaan elatusapua.

Elatusapu on rahamäärä, jonka elatusvelvollinen vanhempi on velvollinen maksamaan lapsen elatusta varten. Elatusavun määrä vahvistetaan elatussopimuksessa tai tuomioistuimen päätöksessä.

Elatustuki on Kelan maksama perhe-etuus, jonka tarkoituksena on turvata lapsen elatus, jos lapsi ei saa riittävää elatusta molemmilta vanhemmiltaan.

Erotustuki on vähennetty elatustuki, jota Kela maksaa silloin, kun lapsen elatusapu on vahvistettu täysimääräistä elatustukea pienemmäksi elatusvelvollisen puutteellisen maksukyvyn vuoksi.

Elatusapuvelka on elatusvelvolliselta maksamatta jääneet lapsen elatusapumaksut, joita Kela perii elatusvelvolliselta elatustuen myöntämisen jälkeen. Elatusapuvelkaan sisältyvät viivästyskorot.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Turun korkeakouluille yhteinen tutkimusinfrastruktuurirahoitus Suomen Akatemialta

NEMESIS-tutkimusinfrastruktuuri kerää Saaristomerialueella data-aineistoja, jotka liittyvät ympäristön tilaan ja merelliseen turvallisuuteen. NEMESIS mahdollistaa kolmen korkeakoulun yhteistyönä merialueiden ympäristö- ja turvallisuuspoikkeamiin liittyvän tutkimuksen ja muutosten pitkäaikaisen seurannan.

Kaukolämpötyö sulkee ajokaistan Ruissalontiellä

Kaukolämpötyötä tehdään Ruissalontiellä Artturinkadun risteyksen kohdalla 4.–23. joulukuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä.

Elatustuki ja elatusapu pienenevät vuoden alussa

Elatustuki ja elatusapu pienenevät ensi vuoden alussa elinkustannusindeksin muutoksen vuoksi. Elatusvelvollisen täytyy itse huolehtia siitä, että hän maksaa elatusapua oikean suuruisena.

Naantalin kaupungille kehittämispalkinto

Palkinnon vastaanottavat Helsingissä Naantalin edustajina hallintojohtaja Riitta Luotio ja tiedonhallinnan asiantuntija Enni Lamppu.

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja alan pääsopijajärjestöjen yhdessä järjestämässä valtakunnallisessa Tärkeissä töissä gaalassa Naantalin kaupunki palkittiin Suomi.fi palvelujen hallintamallin kehittämisestä.

Viking Line tukee kolmea Itämeren suojelutyötä tekevää tahoa

Viking Line tukee merkittävällä rahalahjoituksella John Nurmisen säätiötä, Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellistä asemaa sekä Baltic Sea Action Groupia (BSAG).

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Juhana Herttuan puistokadulla

Viemäri- ja vesijohtotyö jatkuu Juhana Herttuan puistokadulla Hoviväenkadun risteyksen kohdalla 4.–12. joulukuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä Pansiontien suuntaan ajettaessa. Nopeusrajoituksena on 30 km/h.

Varhan aluevaltuusto hyväksyi talousarvion ensi vuodelle, tavoitteena 52 miljoonan euron ylijäämä

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuusto hyväksyi ensi vuoden talousarvion, asiakasmaksut ja hyvinvointisuunnitelman keskiviikkona.

M/S Kesärauha -festivaaliristeily järjestetään toistamiseen

Vesta.

Tammikuussa fiilistellään kesää lempeän riehakkaissa Kesärauha-tunnelmissa, kun M/S Kesärauha -festivaaliristeily järjestetään jo toistamiseen Viking Gracella.

Stina Siikonen Varsinais-Suomen Yrittäjien uudeksi puheenjohtajaksi

Stina Siikonen.

Varsinais-Suomen uusi puheenjohtaja on Stina Siikonen. Valinta tehtiin Varsinais-Suomen Yrittäjien vuosikokouksessa keskiviikkoiltana 3. joulukuuta Turussa.

Länsirata merkittävä hanke koko Suomelle

Länsiradan rakentamisen kohtalo selviää joulukuun aikana.

Länsirata on yksi Suomen vaikuttavimmista liikennehankkeista. Sen yhteiskunnalliset hyödyt ylittävät kirkkaasti tavanomaiset rata- ja tieinvestoinnit. Turku–Helsinki-oikorata luo laajasti päästötöntä liikennettä ja vauhdittaa investointeja tavalla, johon perinteiset liikennehankkeet eivät yllä. Investointien lisäksi rata vahvistaa huoltovarmuutta ja on tärkeä osa Suomen turvallisuuspolitiikkaa.

Mitä vangit ajattelevat kestävästä kehityksestä?

Uusi tutkimus Itä-Suomen yliopistosta tuo esiin vankien äänen kestävän kehityksen keskustelussa. Tutkimus osoittaa, että vankien käsitykset kestävästä kehityksestä vaihtelevat laajasti yksittäisistä arjen teoista globaaleihin ympäristöongelmiin. Vangeilla on yleisesti ottaen halua toimia vastuullisesti, vaikka rakenteelliset esteet joiltain osin rajoittavat näitä mahdollisuuksia.

Asbestia yhä runsaasti suomalaisissa rakennuksissa

Asbestia putkieristeessä.

Asbestia esiintyy edelleen huomattavan monessa suomalaisessa rakennuksessa. 72 prosentissa tutkituista kohteista havaittiin vähintään yksi asbestipitoinen materiaali. Selvitys kattoi yhteensä 90 asbesti- ja haitta-ainetutkimusta eri vuosikymmenien rakennuksissa.

Verotettavan perintöosuuden alaraja nousee 30 000 euroon

Eduskunta hyväksyi keskiviikkona ehdotuksen perintö- ja lahjaverolain muuttamisesta. Se hyväksyttiin valtiovarainvaliokunnan mietinnön mukaisena äänin 114–52.

Leivästä rautaa ruokavalioon

Näillä leivänpäällisillä lisäät leivän raudan imeytymistä.

Rautaa saa liha-, maksa- ja veriruoista. Alhaisesta hemoglobiinista kärsivälle on suositeltu kunnon pihviä, maksalaatikkoa tai verilettuja. Suomessa täysjyväviljatuotteet ovat liharuokien lisäksi raudan pääasiallinen lähde.

Keskuskauppakamari: Työnantajan antama rahalahja on veronalainen, ylimääräinen vapaapäivä ei

Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala muistuttaa, että työnantajan jouluna rahana tai siihen verrattavana suorituksena antamaa lahjaa työntekijälle pidetään aina veronalaisena palkkatulona. Sen sijaan esineet, pääsyliput tai palvelut voivat olla verovapaita lahjoja.

Pankkibarometri: Odotukset kotitalouksien luotonkysynnästä heikentyneet – säästövakuutuksiin sijoittaminen kasvussa

Kotitaloudet ovat kysyneet luottoja loppuvuoden aikana jonkin verran enemmän kuin vuotta aiemmin, selviää Finanssiala ry:n Pankkibarometrista. Odotukset lainanottohalukkuudesta maltillistuneet selvästi edelliseen kyselyyn verrattuna.

Suomalaiset pysäköivät pikkujoulukaudella entistä tökerömmin

Joulun juhliminen näkyy selvästi pysäköintivirhetilastoissa – pelkästään joulun aikaan 2023–24 virheiden määrä kasvoi 45 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Pikkujoulukauden aikana Oulu on noussut virhetilastojen kärkeen lähes Helsingin rinnalle, ja Jyväskylässä virheiden määrä kasvoi yli kaksinkertaiseksi. Yllättäen presidentti Alexander Stubbin ensimmäisissä itsenäisyyspäiväjuhlissa pysäköintivirheiden määrä tuplaantui presidentinlinnan lähistöllä verrattuna Niinistön viimeisiin juhliin.

Lemun Salen remontti valmis

Lemun Sale uudistettiin nykyisen Sale-konseptin mukaiseen ilmeeseen.

– Remontin myötä lähialueen palvelut paranivat entisestään. Valikoimapainotuksissa on huomioitu alueen asukkaat ja heidän toiveensa. Asiakaskokemusta sujuvoitettiin siirtämällä itsepalvelukassat kassojen viereen. Myös pullonpalautusautomaatti uusittiin. Palvelut laajenivat, kun ulos asennettiin Postin 24 h noutolokerot, luettelee ryhmäpäällikkö Kai Suonpää tiedotteessa.

Urheilu

FBC Turku ei ole onnistunut tiivistämään puolustustaan

Tuttu näky FBC Turun otteluista tällä kaudella. Pallo on maalissa, vastustaja juhlii.

14 ottelua, viidessä ottelussa omiin yli kymmenen maalia, omiin yhteensä 116 ja maaliero -75.

Aliisa Soini tarjoili Suomen ennätyksiä EM-altaassa

Aliisa Soini.

Uinnin lyhyen radan EM-kilpailut starttasivat tiistaina Puolan Lublinissa. Suomen suuresta 24 hengen joukkueesta ensimmäisenä päivänä altaassa nähtiin peräti 20.

Puukkokatsomo: Liigan tulevaisuus positiivisen puolella

Viime torstaina Liigan konklaavi kokousti pitkään ja hartaasti, kun pöydällä oli suomalaisen jääkiekon tulevaisuus. Yömyöhällä savupiipusta pöllähti savua. Valkoista toivottiin, mutta harmaata saatiin.

Inter vahvistaa valmennustiimiään

Vesa Vasara (vas.) jatkaa Interin päävalmentajana kauden 2027 loppuun. Ville Peltonen jatkaa fysioterapeutin työnsä ohella suorituskyky-yksikön päällikkönä.

FC Interin edustusjoukkueen taustatiimi kaudelle 2026 on valmis. Päävalmentaja Vesa Vasara jatkaa tehtävässään jatkosopimuksella, joka ulottuu kauden 2027 loppuun. Hänen ympärilleen on koottu pitkälti tuttu, mutta selvästi vahvistunut valmennus- ja tukiryhmä.

Airisto Segelsällskap i Åbo nimettiin vuoden purjehdusseuraksi

Vuoden veneilytapahtumana palkittiin 8mR-luokan MM-kilpailut Turussa.

Perinteiset vuoden valinnat julkistettiin Suomen Purjehdus ja Veneilyn kaudenpäätösjuhlassa. Vuoden seuraksi valittiin Airisto Segelsällskap i Åbo. 160-vuotisjuhliaan viettävä seura järjesti erittäin onnistuneet 8mR-luokan maailmanmestaruuskilpailut yhteistyössä lähialueen muiden seurojen ja toimijoiden kanssa. ASS ja 8mR-kilpailut innostivat myös nuoria klassikkopurjehduksen pariin. 8mR-luokan MM-kilpailut voitti myös Vuoden veneilytapahtuma -yleisöäänestyksen sekä Vuoden markkinointiteko -palkinnon.

Lasse Ikonen jatkaa TPS:n keskikentällä ensi kaudella

Lasse Ikonen.

Keskikenttäpelaaja Lasse Ikonen , 22, jatkaa uraansa Turun Palloseurassa Veikkausliigan kaudella 2026. Ikonen ja TPS ovat allekirjoittaneet yksivuotisen jatkosopimuksen.