Nikotiinituotteiden käyttö kasvaa – Varha ja NikoTiimi haastavat vanhemmat mukaan käytön ehkäisyyn
Tuoreimmat viime vuoden kouluterveyskyselyn tulokset osoittavat, että nuorten nikotiinituotteiden käyttö on lisääntynyt huolestuttavasti. Ilmiö on valtakunnallinen ja näkyy myös Varsinais-Suomessa kaikilla kouluasteilla. Varsinais-Suomen hyvinvointialueen koordinoima NikoTiimi kutsuu vanhempia mukaan nuorten nikotiinituotteiden käytön ehkäisyyn ja järjestää aiheesta alueellisen Teams-vanhempainillan 4. maaliskuuta.
Lasten ja nuorten nikotiinituotteiden käyttö on kasvussa. Vaikka perinteinen tupakointi on vähentynyt ja nuuskankin suosio laskee, tilalle ovat tulleet uudet nikotiinituotteet vape (sähkötupakka) ja nikotiinipussit. Aiemmin pojat tupakoivat tyttöjä enemmän, mutta nyt tytöt näyttävät tilastojen mukaan kirivän poikia kiinni.
– Näyttää siltä, että nuorimpiin kokeilijoihin ja tyttöihin vetoavat erityisesti vapet, ja pojat käyttävät taas enemmän nikotiinipusseja, kertoo ehkäisevän päihdetyön asiantuntija ja NikoTiimin puheenjohtaja Niina Jalo Varhasta.
Erityisesti alakoululaisten nikotiinikokeiluista on noussut huoli, sillä nikotiini vaikuttaa suoraan lapsen ja nuoren kehittyvään keskushermostoon. Se aiheuttaa mm. keskittymisvaikeutta sekä uni- ja muistihäiriöitä.
Kouluterveyskyselyn mukaan yhä useampi lapsi on kokeillut nikotiinituotteita jo alakoulussa, ja kokeilut ovat liki kaksinkertaistuneet vuosien 2021 ja 2025 välillä. Keskimäärin kahdeksan prosenttia varsinaissuomalaisista 4. ja 5. -luokkalaisista pojista ja neljä prosenttia tytöistä on kokeillut vähintään kerran jotain nikotiinituotetta, mutta kunta- ja koulukohtaiset erot ovat suuria.
Yläkouluikäisistä pojista 40 prosenttia ja tytöistä 37 prosenttia on kokeillut nikotiinituotteita. Päivittäin tuotteita käyttää keskimäärin joka kymmenes nuori. Osassa kuntia jopa 20 prosenttia pojista käyttää vapea tai nikotiinipusseja päivittäin. Myös lukiolaisilla nikotiinituotteiden käyttö on lisääntynyt.
Ammattiin opiskelevilla luvut ovat olleet korkeita jo aiemminkin: ammattikoulujen pojista 28 prosenttia ja tytöistä 26 prosenttia käyttää tuotteita päivittäin.
– Meillä Nousiaisissa 13 prosenttia kasi-ysiluokkalaisista käyttää kouluterveyskyselyn mukaan nikotiinia päivittäin. Todellisuudessa nuorten osuus on varmasti vieläkin suurempi, kertoo koulunuorisotyöntekijä Pia Rossi Henrikin yhtenäiskoulusta.
Jo pienetkin nikotiinimäärät voivat aiheuttaa voimakasta riippuvuutta nuorilla. Fyysisen riippuvuuden lisäksi nuoret ovat alttiita sosiaaliselle riippuvuudelle nikotiinituotteista, sillä käyttö tapahtuu hyvin usein koko kaveriporukassa. Lisäksi nikotiinituotteiden myyntiin liittyy lieveilmiöitä kuten uhkailua, kiristystä, velkojen perintää ja väkivaltaa.
Nuorten mukaan nikotiinituotteiden houkuttelevuutta lisäävät miedot makuvaihtoehdot, vahvat nikotiinipitoisuudet, helppo saatavuus ja harhaanjohtava käsitys “vähäisemmistä haitoista”. Todellisuudessa nykytuotteet, erityisesti nikotiinipussit ja sähkösavukkeet, voivat sisältää moninkertaisia nikotiinipitoisuuksia verrattuna perinteisiin tuotteisiin.
Huomionarvoista on, että uusien nikotiinituotteiden haittoja ei ole ehditty tutkia riittävästi, joten pitkäaikaisvaikutuksia ei vielä täysin tunneta.
Nikotiini vaikuttaa suoraan lapsen ja nuoren kehittyvään keskushermostoon. Sen keskeisiä riskejä ovat riippuvuuden nopea kehittyminen, keskittymisvaikeudet ja muistihäiriöt, unihäiriöt, mielialan muutokset ja kasvanut riski muihin päihdekokeiluihin
Huoltajien rooli on ratkaiseva kokeiluihin puuttumisessa. Huoltajia kannustetaan keskustelemaan avoimesti nikotiinituotteista ja niiden vaikutuksista, asettamaan selkeät, ikätasoiset rajat ja odotukset yhdessä nuoren kanssa, seuraamaan nuoren arkea ja vointia sekä ottamaan pienenkin huolen puheeksi varhain.
Nikotiinituotteiden käytön lisääntyminen ei ole ratkaistavissa yksin koulussa tai kotona. Varha, alueen kunnat ja järjestöt vetoavat huoltajiin yhteisen linjan löytämiseksi nikotiinituotteiden aloittamisen ehkäisyssä.
NikoTiimi järjestää nikotiini-ilmiölle omistetun vanhempainillan tiistaina 4. maaliskuuta kello 18–19.30. Tilaisuus on suunnattu huoltajille ja muille lasten ja nuorten parissa työskenteleville aikuisille. Myös median edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen.
Vanhempainillassa käydään läpi kouluterveyskyselyn tulokset lasten ja nuorten nikotiinituotteiden käytöstä sekä kuullaan käytännön näkökulmia koulun arjesta. Ohjelmassa on asiantuntijapuheenvuoro nikotiinin vaikutuksista nuoren terveyteen ja kehitykseen.
NikoTiimin aiempi nimi oli Vape-verkosto. Varsinais-Suomen NikoTiimiin kuuluvat Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha, Turun, Salon ja Raision kaupungit, Nousiaisten kunta, Lounais-Suomen Syöpäyhdistys, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri, Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ry ja Vinssi-hanke.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















