Turkuun perustetaan startup-hubi – vetäjäksi Jussi Pyysalo
Turku panostaa entistä vahvemmin startup-yritysten syntyyn ja kansainväliseen kasvuun. Tutkimuksen kaupallistamista vauhdittavan Turku Startup Hubin vetäjäksi on nimetty kokenut kasvuyrittäjä Jussi Pyysalo. Yhteisötilaa suunnitellaan Turun yliopistonmäen kupeeseen.
Turun seudun kehitysyhtiö Business Turku perustaa Turku Startup Hubin vahvistamaan alueen startup-ekosysteemiä ja vauhdittamaan erityisesti tutkimuksen kaupallistamista kansainvälisille markkinoille. Hubi kokoaa startupit, korkeakoulujen tutkimuksen ja sijoittajat yhteiseen, systemaattiseen toimintamalliin.
Startup-hubin vetäjäksi on nimitetty Jussi Pyysalo, jolla on yli 25 vuoden kansainvälinen kokemus kasvuyritysten perustamisesta, kaupallistamisesta ja kasvattamisesta. Hänen ensimmäinen yrityksensä syntyi Turussa yliopisto-opintojen aikana 1990-luvun lopulla.
– Tutkimus Turun seudun korkeakouluissa on poikkeuksellisen vahvaa, mutta sen kaupallistamisessa on vielä paljon potentiaalia. Päämäärämme on, että Turku tunnetaan vuonna 2030 kaupunkina, jossa tutkimuksesta syntyy yrityksiä nopeammin kuin missään muualla Suomessa, sanoo Pyysalo tiedotteessa.
Tavoitteena on kasvattaa Turun seudun startup-yritysten määrä nykyisestä 110:stä 250:een vuosikymmenen loppuun mennessä.
– Haluamme rakentaa seudulle ekosysteemin, joka kilpailee vakavasti pohjoiseurooppalaisten kasvukeskusten kanssa. Turun kaupungin 23 miljoonan euron kasvurahasto on keskeinen väline tässä työssä: sen kautta houkuttelemme alueelle kansainvälisiä pääomasijoittajia, jotka tuovat mukanaan paitsi pääomaa, myös verkostoja ja markkinoita, kertoo Turun kaupungin elinvoimajohtaja Vesa Palander.
Kevään aikana Turun seudun startupeille on varmistumassa Turun yliopistonmäen kupeeseen Axelia-rakennukseen yhteisö- ja työskentelytila, joka avautuu suunnitelmien mukaan tämän vuoden aikana.
Turku Startup Hubin toiminta keskittyy Turun seudun vahvoihin osaamisalueisiin, joilla on merkittävää kasvupotentiaalia: terveys ja biotieteet, puhdas siirtymä, sininen talous ja meriteollisuus, turvallisuus ja kaksoiskäyttö, elintarvikkeet ja ravitsemus sekä luovat sisällöt ja teknologiat.
Business Turun toimitusjohtaja Minna Arve korostaa Turun vahvuutena kaupungin, korkeakoulujen ja muiden toimijoiden aitoa tiivistä yhteistyötä, josta Turun seudun startupit hyötyvät hubin kautta. Business Turussa hubin toimintaa rakentaa kolmen hengen ydintiimi yhdessä sidosryhmien kanssa.
– Haluamme varmistaa, että Turussa on jatkossa vahva startup-ekosysteemi, joka tukee yritysten syntyä, kasvua ja pysyvyyttä alueella. Jussilla on tähän erinomainen tausta, yrittäjähenkinen asenne ja verkostot, joilla saamme hubille heti vahvan pohjan, Arve iloitsee.
Viime vuosina Turun seudulta on puuttunut startup-yritysten kasvua systemaattisesti tukeva verkosto, mikä on osaltaan hidastanut uusien startupien syntyä ja ohjannut osan yrityksistä hakemaan kasvua muualta.
Pyysalon mukaan Turulla on kaikki edellytykset nousta Suomen johtavien kasvukaupunkien joukkoon pitkäjänteisellä ja määrätietoisella työllä yhdessä seudun toimijoiden kanssa.
– Jos onnistumme aktivoimaan aiempaa vahvemmin tutkimuslähtöiset ideat, tuomaan kansainvälisen rahoituksen Turkuun ja tukemaan yrityksiä systemaattisesti skaalausvaiheeseen, seuraava yksisarvinen eli yli miljardin dollarin arvoinen kasvuyritys voi syntyä Turusta tämän vuosikymmenen aikana, Pyysalo visioi.
Pyysalo näkee startup-ekosysteemin menestyksen perustuvan myös rohkaisuun, vertaistukeen ja epävirallisiin kohtaamisiin, joita hän haluaa vahvistaa myös Turku Startup Hubissa.
– Ilman innostusta ja inhimillistä tukea moni hyvä idea jää toteutumatta. Usein parhaat oivallukset syntyvät keskusteluissa muiden yrittäjien kanssa, Pyysalo kiteyttää.
Startupit ovat keskeisiä Turun seudun kasvulle, sillä perinteisten toimialojen muuttuessa uudet työpaikat syntyvät yhä useammin kasvuyrityksiin. Startup-hubin kautta alueelle houkutellaan myös kansainvälisiä startupeja.
– Jos Turkuun syntyy sata startup-yritystä, jotka työllistävät keskimäärin 20 ihmistä, vaikutus alueen työllisyyteen ja talouteen on jo erittäin merkittävä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















