Kupittaan kärjen kannen suurpaalutustyöt käynnistyvät
Kupittaan kärjen infrahankkeessa käynnistyvät kannen suurpaalutustyöt tiistaina 19. toukokuuta. Helsinginkadun ja rautatien ylittävästä kannesta rakentuu keskeinen osa koko Turun kaupunkia halkovaa joukkoliikennekäytävää. Työmaan ensimmäisen vaiheen vaikutukset Helsinginkadun ja Kalevanrampin liikennejärjestelyihin alkavat 19. toukokuuta kestäen arviolta kesäkuuhun. Kokonaisuudessaan vaikutukset Helsinginkadun liikenteeseen kestävät koko hankkeen ajan. Kannen rakentamista tehdään poikkeuksellisina ajankohtina myös lauantaisin sekä kesäkuun lopusta alkaen öisin.
Kupittaan kärkeen rakennettava joukkoliikennekansi liittää Kupittaan ja Itäharjun yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, mikä laajentaa ja vahvistaa Turun Tiedepuiston asemaa yhtenä Suomen merkittävimmistä kasvukeskuksista sekä liikenteellisistä solmukohdista. Kannen rakennustyöt ovat yksi allianssin mittavimmista kokonaisuuksista. Ne etenevät vaiheittain kestäen koko rakentamisen ajan, vuoden 2028 syksyyn.
Rakentajaosapuoli YIT käynnistää kannen suurpaalutustyöt 19. toukokuuta alkaen Helsinginkadun ja Teollisuuskadun läheisyydessä sekä Kupittaan kärjen työmaalla. Yhtäaikaisesti työmaa-alueella jatkuvat myös huhtikuussa käynnistyneet infran massakaivantotyöt sekä Taito-kampuksen rungon pysytystyöt.
– Kannen paalutus on kriittinen vaihe, sillä sen avulla varmistetaan kannen kantavuus, kestävyys ja vakaus. Paalutusta tehdään yhteensä noin 1,5 kilometrin verran. Käyttämämme teräspaalut ovat 7–20 metrin pituisia ja niitä tarvitaan yli sata kappaletta. Kesän aikana aloitamme väli- ja maatukien rakentamisen. Syksyllä siirrymme kannen telineen ja muotin rakentamiseen, infrahankkeen projektivetäjänä toimiva Anna Salomaa YIT:ltä kertoo.
Paalutus- ja tukiseinätöitä tehdään arviolta runsaan kahden kuukauden ajan pääsääntöisesti arkipäivisin maanantaista perjantaihin kello 7–18, tarvittaessa kello 20:een asti. Töitä tehdään myös lauantaisin kello 9–16 ja tarvittaessa kello 18:aan asti. Työt voivat jatkua tarpeen mukaan myös syksyllä. Melulupa on voimassa vuoden loppuun.
– Paalutus- ja tukiseinätöistä aiheutuvaa melua torjutaan käyttämällä lyöntipaalutuskoneessa koivutyynyä iskujen vaimentamiseksi. Porapaalutuksessa porauksen kierrosnopeutta ja syöttövoimaa säädetään siten, että melu ja tärinä pysyvät mahdollisimman alhaisina ilman, että työ hidastuu, Salomaa sanoo.
Juhannuksesta heinäkuun loppuun toteutettavien ratakatkojen aikana paalutus- ja tukiseinätöitä tehdään myös öisin kello 22–06 kaikkina viikonpäivinä. Yötyöt perustuvat raideliikenteen aikatauluihin, ja ne ovat välttämättömiä turvallisuuden varmistamiseksi radan läheisyydessä työskenneltäessä.
Työmaa vaikuttaa Helsinginkadun ja Kalevanrampin liikenteeseen 19. toukokuuta alkaen. Kaistojen määrä vähenee Helsinginkadulla siten, että Turun suuntaan ajettaessa on suljettu kaksi kaistaa ja Helsingin suuntaan yksi. Kalevanrampilla käytössä on yhdestä kahteen kaistaa vähemmän. Nopeusrajoitus työmaa-alueen läheisyydessä tippuu 30 kilometriin tunnissa.
Nykyisten arvioiden mukaan nämä järjestelyt jatkuvat kesäkuuhun asti. Sen jälkeen osa kaistoista palautuu käyttöön ja ajolinjoihin tulee muutoksia. Liikenteeseen kohdistuu vaikutuksia koko hankkeen ajan vuoteen 2028 asti. Liikennejärjestelyt pyritään pitämään mahdollisimman joustavina ja minimoimaan haitat. Muutoksista tiedotetaan vaiheittain.
Työmaa vaikuttaa myös lähialueen katu- ja pysäköintijärjestelyihin. Osa Teollisuuskadusta ja Rautakadusta on suljettu työmaakäyttöön, ja samalla on poistunut käytöstä kadunvarsipysäköintiä sekä valaistusta. Korvaavat reitit kulkevat Teräskadun, Ilmarisenkadun ja Karjakadun kautta. Kulku Ekotorille säilyy Rautakadun kautta Kalevantieltä käännyttäessä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)















