Yhdistykset ovat yksi suomalaisen kansalaisyhteiskunnan kulmakivistä. Ne luovat yhteisöllisyyttä, tuottavat hyvinvointipalveluja ja toimivat yhteiskunnallisen vaikuttamisen areenoina. Silti vuosittain lakkautetaan useita yhdistyksiä, eikä syitä lakkautuksille ole aiemmin juuri tutkittu.

Åbo Akademin väitöskirjatutkija Dan Sundblom tarkastelee sosiologian alan väitöskirjassaan, miksi Suomessa rekisteröidyt yhdistykset lopettavat toimintansa ja mitkä tekijät lisäävät lopettamisriskiä.

Tutkimus perustuu yhdistysaktiivien haastatteluihin ja yhdistysten tilastolliseen kartoitukseen.

Haastattelut antavat kattavan kuvan yhdistysten lakkauttamisprosessista. Niistä käy ilmi, että yhdistysten toiminta harvoin päättyy vain yhdestä syystä. Usein onkin kyse yhdistyksen sisäisten ongelmien ja yhteiskunnallisten muutosten yhteisvaikutuksesta.

Sisäisistä syistä merkittävin on yhdistyksen organisaatiorakenne. Selkeät työnjaot ja hierarkia voivat tehostaa toimintaa, mutta vastuun keskittäminen muutamille innokkaille voi myös aiheuttaa ongelmia. Kun aktiivijäsenet lopettavat yhdistyksessä tai kun aikaa, rahaa ja sitoutuneita jäseniä ei enää olekaan tarpeeksi, yhdistyksen tilanne muuttuu nopeasti haastavaksi.

Ulkoiset syyt liittyvät usein laajempiin yhteiskunnallisiin muutoksiin. Monet tekijät voivat heikentää toiminnan merkityksellisyyttä, kuten väestökato toimipaikkakunnalla ja muutokset jäsenten sitoutumishalukkuudessa, tai jos jäsenet kokevat, että yhdistyksen alkuperäinen tavoite on jo saavutettu. Ihmiset pyrkivät nykyään osallistumaan yhteiskunnan toimintaan uusilla tavoilla perinteisten yhdistysten sijaan, jolloin paikallistason yhdistystoiminta kärsii.

Tilastollinen analyysi puolestaan perustuu vuosina 1997–98 toteutettuun laajaan yhdistyskyselyyn, jonka Sundblom toisti noin kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Vertaamalla yhä aktiivisia yhdistyksiä lakkautettuihin yhdistyksiin Sundblom löysi tutkimuksessaan selkeitä yhdistystoiminnan lopettamiseen liittyviä riskitekijöitä. Tutkimustulokset osoittavat, että toiminnan lakkauttamisen riski on suurin yhdistyksillä, joilla on alhainen jäsenmäärä, vähäiset tulot ja korkea järjestöikä, ja joihin liittyy vain vähän uusia jäseniä vuosittain.

Yksi tutkimuksen keskeisistä havainnoista on se, että yhdistykset pärjäävät paremmin, kun ne eivät toimi yksin. Esimerkiksi yhteistyö kuntien kanssa, rahoittajien tarjoama tuki tai liittoon kuuluminen parantavat yhdistysten mahdollisuuksia selviytyä.

Tutkimus osoittaa myös, että yhdistyksen toimintakielellä on merkitystä. Suomalainen kansalaisyhteiskunta on pitkälti jaettu suomen- ja ruotsinkielisiin rakenteisiin, joihin kuuluu osittain eri verkostoja ja rahoittajia. Tämä vaikuttaa siihen, millaisia resursseja ja tukimuotoja yhdistyksellä on käytössään.

Yksi Sundblomin väitöskirjatyön tärkeimmistä johtopäätöksistä on se, että erilaiset yhdistykset ovat eri tavoin haavoittuvia. Toimintansa lopettavat yhdistykset voidaan jaotella palveluntuottajiin, yhteiskunnallisiin vaikuttajiin ja sosiaalista toimintaa jäsenilleen järjestäviin yhdistyksiin. Ensisijaisesti sosiaalista toimintaa järjestävät yhdistykset ovat riippuvaisia riittävästä jäsenmäärästä. Sen sijaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen keskittyville yhdistyksille tärkeää on uudistuminen sekä uusien ja entistä nuorempien jäsenten houkutteleminen.

– Yhdistysten lopettaminen kertoo vähintään yhtä paljon yhteiskunnan muutoksesta kuin yhdistyksistä itsestään. Tieto yhdistysten lakkauttamisen syistä auttaa meitä ymmärtämään kansalaisyhteiskunnassa nykyään vallitsevia toimintaedellytyksiä ja hahmottamaan, mitä elinvoimaisen yhdistystoiminnan tukeminen vaatii. Paikallistason osallistumiseen perustuvalle yhteiskunnalle tämä on olennaisen tärkeää tietoa, Sundblom sanoo tiedotteessa.

Sundblom puolustaa väitöskirjaansa Föreningsdöd – En sociologisk studie om nedläggningen av registrerade föreningar 29. toukokuuta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)