Pienenevät ikäluokat nostavat kasvatuksen kustannuksia kunnissa, pienissä kunnissa nousu jyrkintä
Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen lapsi- ja oppilaskohtaiset kustannukset ovat nousseet kaiken kokoisissa kunnissa vuosina 2021–25. FCG Finnish Consulting Groupin mukaan kustannuspaine kasvaa tulevina vuosina entisestään, kun lasten määrä vähenee suuressa osassa Suomea. Kustannuskehitystä voidaan hillitä sopeuttamalla palveluverkkoa, henkilöstöä ja muita rakenteita pieneneviin ikäluokkiin.
Varhaiskasvatuksen kustannukset ovat nousseet vuosina 2021–25 noin 30–45 prosenttia kunnan koosta riippuen. Nousu on ollut nopeinta pienissä kunnissa. Viime vuonna varhaiskasvatuksen nettokäyttökustannukset olivat eri kuntakokoryhmissä keskimäärin noin 13 700–14 850 euroa kunnan 1–6-vuotiasta kohden.
Kustannusten nousun taustalla on erityisesti lasten määrän väheneminen. Kun päiväkotien, koulujen ja henkilöstön muodostama palvelurakenne palvelee aiempaa pienempää lapsijoukkoa, kustannukset lasta ja oppilasta kohden kasvavat.
– Lasten määrän väheneminen ei pienennä kustannuksia samassa suhteessa. Päiväkoteja ja kouluja tarvitaan edelleen, vaikka ryhmät pienenevät. Jos palveluverkko ja toiminnan järjestäminen eivät mukaudu väestökehitykseen, kustannus lasta kohden jatkaa kasvuaan, kertoo FCG:n johtava konsultti Raila Oksanen tiedotteessa.
Kuntien väliset erot ovat jo suuria. Viime vuonna kymmenessä kunnassa varhaiskasvatuksen nettokäyttökustannukset ilman asiakasmaksutuottoja olivat vähintään 20 000 euroa kunnan 1–6-vuotiasta kohden. Vuosien 2024 ja 2025 välillä kustannukset kasvoivat vähintään tuhat euroa lasta kohden 95 kunnassa. Suurimmat kustannusnousut painottuivat kuntiin, joissa lasten määrä on vähentynyt eniten.
Myös henkilöstökulut vaihtelevat selvästi kunnan koon mukaan. Alle 2 000 asukkaan kunnissa henkilöstökulut olivat vuonna 2025 keskimäärin 13 614 euroa kunnan järjestämässä varhaiskasvatuksessa ollutta lasta kohden. Yli 100 000 asukkaan kaupungeissa vastaava luku oli 11 002 euroa. Eroa on noin 2 600 euroa lasta kohden.
Kehitys ei kuitenkaan ole kaikkialla samanlaista. Vuonna 2025 henkilöstökulut lasta kohden laskivat 94 kunnassa, kun taas 37 kunnassa ne kasvoivat yli 2 000 euroa.
Varhaiskasvatuksen osallistumisaste on noussut kaiken kokoisissa kunnissa vuosina 2021–2025, mutta osallistuvien lasten määrä on kasvanut vain yli 100 000 asukkaan kaupungeissa. Muualla pienenevä lapsimäärä nostaa osaltaan kustannusta lasta kohden.
– Kuntien tilanteet poikkeavat toisistaan huomattavasti. Pelkkä kustannusten vertailu ei siksi kerro koko kuvaa. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen osallistumisaste, kunnan lapsimäärän kehitys, palveluverkko, yksiköiden koko ja palvelujen järjestämistapa vaikuttavat siihen, mistä kustannuserot syntyvät, sanoo FCG:n johtava asiantuntija Erikka Saastamoinen.
Sama kustannuskehitys näkyy perusopetuksessa. 9-vuotisen perusopetuksen korkeimmat oppilaskohtaiset kustannukset painottuvat pieniin kuntiin, kun taas kasvukeskuksissa kustannus oppilasta kohden on selvästi matalampi.
Vuosien 2024 ja 2025 välillä perusopetuksen kustannukset kasvoivat yli tuhannen euroa oppilasta kohden noin neljänneksessä kunnista. 42 kunnassa kustannukset puolestaan laskivat edellisvuodesta.
Perusopetuksen suurimman kustannuserän muodostavat opetus ja muu oppilashuolto. Luku ei sisällä esimerkiksi ruokailua, hallintoa, oppilaskuljetuksia tai tilakustannuksia. Myös näissä kustannuksissa korkeimmat oppilaskohtaiset luvut painottuvat pieniin kuntiin.
Opetukseen ja oppilashuoltoon käytettiin vuonna 2025 yli 100 000 asukkaan kaupungeissa noin 3 800 euroa vähemmän oppilasta kohden kuin alle 2 000 asukkaan kunnissa. Vuosien 2024 ja 2025 välillä kustannukset kasvoivat yli 500 euroa oppilasta kohden noin kolmanneksessa kunnista. Sen sijaan 48 kunnassa kustannukset laskivat.
Väestökehitys lisää painetta sopeuttaa palveluja tulevina vuosina. Vain 47 kunnassa 0–6-vuotiaiden määrän ennakoidaan kasvavan vuoteen 2032 mennessä, ja näistäkin 30 kunnassa kasvu jää enintään viiteen prosenttiin. 20 kunnassa varhaiskasvatusikäisten määrän ennakoidaan vähenevän yli 20 prosenttia vuoden 2025 tasosta.
Osassa maata varhaiskasvatusikäisten määrän jyrkin lasku on jo tapahtunut. Pienempien ikäluokkien vaikutukset näkyvät nyt perusopetusikäisissä.
FCG:n mukaan kustannusten nousua voidaan hallita. Kuntien kannattaa tarkastella ryhmäkokoja, henkilöstön mitoitusta ja tuen resursointia suhteessa lasten ja oppilaiden määrään sekä todelliseen tarpeeseen. Myös palveluverkkoa ja tilojen määrää on sopeutettava pitkäjänteisesti pieneneviin ikäluokkiin.
Samalla on arvioitava, mikä palveluissa perustuu lakisääteisiin velvoitteisiin, mikä paikallisiin olosuhteisiin ja mikä kunnan omiin valintoihin. Ratkaisuja voidaan hakea myös kuntien yhteistyöstä esimerkiksi palvelujen järjestämisessä sekä yhteisissä johtamis- ja asiantuntijaresursseissa.
Kunnissa voidaan tarkastella johtamisen ja hallinnon rakennetta, esihenkilöiden määrää ja johtamisalueita. Pienemmissä kunnissa yksi vaihtoehto ovat kuntien yhteiset johtamis- ja asiantuntijaresurssit.
– Kustannusten kasvuun voidaan vaikuttaa, mutta pieneneviin ikäluokkiin on reagoitava ajoissa. Olennaista on tarkastella kokonaisuutta ryhmärakenteesta ja henkilöstöstä palveluverkkoon ja johtamiseen. Mitä pidempään rakenteet säilyvät ennallaan lasten määrän vähentyessä, sitä voimakkaammin kustannukset lasta ja oppilasta kohden kasvavat ja päätökset muuttuvat aina vain vaikeammiksi, muistuttaa Oksanen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















