Varha-sovelluksen chat-palvelun tekninen häiriö koski noin 200 asiakasta
Varha-sovelluksen chat-palveluissa oli tekninen häiriö, joka alkoi torstaina 8. lokakuuta kello 9.10 aamulla ja päättyi maanantaina 12. lokakuuta kello 15.
Häiriö aiheutti Sairastaminen ja terveydenhoito-, Mielenterveys, päihteet ja riippuvuudet -, sekä Tuki- ja liikuntaelinoireet -chateissa tilanteen, jossa osa asiakkaista jäi chatin jonoon, vaikka hoitaja oli jo poiminut asiakkaan jonosta ja alkanut hoitaa hänen asiaansa. Vian vuoksi useampi hoitaja on saattanut hoitaa saman asiakkaan asiaa yhtäaikaisesti. Häiriön aikana näissä chat-palveluissa asioi noin 900 henkilöä, mutta häiriö koski heistä vain osaa eli noin 200 asiakasta.
Jos olet asioinut Sairastaminen ja terveydenhoito-, Mielenterveys, päihteet ja riippuvuudet - tai Tuki- ja liikuntaelinoireet -chat-palvelussa edellä mainittuna aikana ja koet, että hoitamasi asia on jäänyt epäselväksi tai haluat kysyä lisätietoja saamistasi ohjeista, ole yhteydessä puhelimitse omalle terveysasemallesi
Jos havaitset epäselvyyttä Omakannan kirjauksissa, toimi Varhan olemassa olevan ohjeen mukaisesti Rekisteriin tallennetun tiedon korjaaminen | Varha.
Omakanta-palveluun tallennetut tiedot voit tarkistaa osoitteessa omakanta.fi.
Jo päättyneen teknisen häiriön vuoksi Varha on tehnyt tietosuojavaltuutetulle ilmoituksen, vaikka tiedossa ei ole asiakkaiden henkilötietojen näkymistä chatin työntekijöiden ulkopuolisille työntekijöille. Hyvinvointialue arvioi muiden mahdollisten toimenpiteiden tarvetta vikatilanteen vuoksi.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















