Ratapihan suurhanke kaupunginvaltuuston käsittelyssä ensi maanantaina

Valtuusto päättää maanantaina paitsi ratapihan asemakaavasta myös areenayhtiöön osallistumisesta. Valtuusto päättää maanantaina paitsi ratapihan asemakaavasta myös areenayhtiöön osallistumisesta. Kuva: PES-Arkkitehdit

Turun kaupunginvaltuusto päättää maanantaina 17. huhtikuuta mittavasta Turun Ratapiha -hankkeesta. Asiaa käsitellään kahdessa päätösesityksessä. Valtuustossa on tarkoitus tehdä periaatepäätös kaupungin osakkuuden ehdoista areenayhtiössä ja hyväksyä alueen asemakaava.

Rahoitukseen liittyen valtuusto käsittelee 42 miljoonan euron oman pääoman ehtoista rahoitusta ratapihalle suunniteltuun Areenan kiinteistöyhtiöön. Valtuusto päättää myös ratapihan asemakaavaesityksestä. Sen pohjana on PES-Arkkitehtien Luoto-niminen ehdotus, joka voitti vuonna 2018 järjestetyn arkkitehtikilpailun.

Molemmat päätökset merkittäviä ratapihan alueen kehittämisen kannalta.

– Ratapiha on suurhanke, jossa koko aiemmin ainoastaan rautatielle ja varikolle varattu alue syntyy täysin uudestaan. Turku saa uuden matkailuvalttina ja hyvin kiinnostava ja helposti saavutettavan elämysten alueen Turun keskustaan, sanoo Turun kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen.

Turun kaupunginhallitus käsitteli molempia esityksiä tiistaina 11. huhtikuuta ja päätti äänestysten jälkeen esittää sekä lisärahoitusta ja asemakaavan hyväksymistä Turun kaupunginvaltuustolle.

Vuonna 2020 Turun kaupunginvaltuusto päätti (15.6.2020) periaatepäätöksestä osallistumisesta areenayhtiön rahoitukseen 30 miljoonan euron sijoituksella.

Suurhankkeen taustalla on yksityisomisteinen ja -rahoitteinen Turun Ratapihan Kehitys Oy (TRK). Sen kustannuslaskelmien mukaan yksin Areenan kokonaishinta nousee sataan miljoonaan euroon aiemmin arvioidusta 66 miljoonasta eurosta.

Hinnannousun taustalla on maailmanlaajuinen rakennuskustannusten ja korkojen nousu.

Ratapihalle syntyvä kokonaisuus on yksi Turun lähiajan suurimmista hankkeista. Alueelle tulee 10 000 katsojan jääkiekkoareena, joka toimii myös 8 900 katsojan konserttipaikkana. Areena vuokrattaisiin 20 vuodeksi Turku Livelle, jonka omistaa TPS:n jääkiekkoyhtiö HC TPS Turku Oy.

Ratapihalle suunnitellaan Areenan lisäksi myös runsaasti muuta toimintaa. Suunnitelmissa on ympärivuotinen perhematkailukeskus Genesis sekä yritystoimintaa kuten hotelli, toimistotiloja, ruokakauppa, lääkäriasema, päiväkoti, ravintola ja liikuntatiloja. Hotelliin sijoittuisi 270 huonetta, toimistoihin 1 500 työpistettä.

Asuntoja alueelle tulisi tuhat noin 1 400 turkulaisen tarpeisiin. Talot sijoitettaisiin kahteen ryppääseen. Köydenpunojankadun varteen tulisi viisi 12–15-kerroksista taloa ja Resiinaraitin varrelle seitsemän 8–20-kerroksista taloa. Alueella on myös kuusi suojeltavaa rakennusta. Luvassa on myös erilaisia aukioita.

TRK maksaa koko alueen infrastruktuurin kustannukset. Alueelle suunnitellaan muassa Ratapihan ylittävä jalankulkusiltaa, Köydenpunojankadun liittymämuutoksia, Logomon katujärjestelyjä sekä jalankulku- ja pyöräilyväyliä.

Ratapiha-hankkeen rakentamisaikainen työllisyysvaikutus olisi 3 000–4 000 henkilötyövuotta. Alueen kehittyminen erilaisine tapahtumineen toisivat lisää tuloja Turun kaupungin lisäksi koko alueelle.

– Ratapihan Areena uskoo Turkuun ja me uskomme siihen. Se tuo mukanaan valtavasti voimaa ja monenlaista hyötyä kaupunkiin ja aktivoi laajemmalti koko Turun aluetta, sanoo Heikkinen.

Kaupunginvaltuustolle tehdyn esityksen mukaan Turun kaupunki voi sijoittaa yhtiöön 42 miljoonaa euroa omaa pääomaa ja että Turku myöntäisi lisäksi areenayhtiölle enintään kahdeksan miljoonan euron juniorilainan.

Turku olisi 42 miljoonan euron panoksensa jälkeenkin Areenan vähemmistöosakas. Omistuksen ylärajaksi tulisi 49,9 prosenttia. Pääosakkaat tulevat yksityiseltä puolelta.

Ratapihahanke on muuttunut matkan varrella niin, että siihen ei enää kytketä Turkuhallin tulevaisuutta. Valtuustolle esitetään, että Artukaisissa sijaitsevan Turkuhallin tulevaisuus erotetaan Ratapiha-hankkeesta

Turun kaupunginvaltuustolle ehdotetaan, että Turku käynnistää erillisen Artukaisten kehityshankkeen, jossa koko Artukaisten aluetta kehitetään monipuoliseen käyttöön kuten liikuntaan, asumiseen ja työpaikka-alueeksi hyödyntäen sen hyvää logistista asemaa. Turkuhallin jatkokäyttö ratkaistaan osana kehittämishanketta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Vanhuus on elämänvaihe, ei kuoleman odotushuone

Vanhuus ei saa olla yksin istumista kuoleman odotushuoneessa, muistuttavat kirjoittajat.

Opettaja , sairaanhoitaja, yrittäjä, autonkuljettaja. Somessa levinnyt Minä olin kerran -kampanja muistuttaa, että jokaisella ikäihmisellä on takanaan työura, osaamista, ihmissuhteita ja kokonainen elämä. Kampanjan viesti on tärkeä: vanha ihminen ei ole aina ollut vanha.

Jere Pensikkalaa esitetään Turun kulttuurijohtajaksi

Turun kaupungin kulttuurijohtajan virkaan esitetään Turun Taiteen talon toimitusjohtajaa, kulttuurituottaja (YAMK) Jere Pensikkalaa . Kaupunginhallitus käsittelee valintaesitystä kokouksessaan 19. lokakuuta.

Kysely: Koulutus saatava johtamaan nykyistä useammin työhön

Varsinaissuomalaisista vastaajista 85 prosenttia katsoo työttömille suunnatun koulutuksen ensisijaisen rahoitusvastuun kuuluvan julkiselle sektorille.

Suomessa on samanaikaisesti suuri määrä työttömiä työnhakijoita ja yrityksiä, jotka eivät löydä tarvitsemaansa osaamista. Työuran aikaista, jatkuvaan oppimiseen tähtäävää koulutusta olisi suunnattava nykyistä vahvemmin työelämän tarpeisiin. Kauppakamarien syyskuisen kyselyn perusteella yritykset hahmottavat koulutuksen rahoitusvastuun sen mukaan, kenen tarpeeseen koulutus ensisijaisesti vastaa. Kyselyyn vastasi 72 Turun kauppakamarin jäsenyritystä Varsinais-Suomesta.

Yrttiaho: Hallitus pettämässä asumisoikeusasukkaiden kanssa tehdyt elinikäiset sopimukset

Kansanedustaja ja perustuslakivaliokunnan jäsen Johannes Yrttiaho (vas.) jätti eriävän mielipiteen valiokunnan lausuntoon asumisoikeusasuntojen omaisuuden suojan heikentämisestä.

Turun yössä suunnistetaan kahdeksan tuntia

Rogainingissa joukkueet suunnittelevat itse reittinsä ja keräävät rasteilta pisteitä kahdeksan tunnin aikana.

Turussa järjestetään 16.–17. lokakuuta YÖ-Rogaining, kahdeksan tunnin yösuunnistustapahtuma, jossa osallistujat etsivät rasteja pimeässä syysyössä jalan tai polkupyörällä.

Vaaratiedotelakiin lisätään uusi kanava – vaaratiedotteet jatkossa suoraan puhelimiin

Vaaratiedotteet välitetään jatkossa matkapuhelinverkon kautta myös suoraan vaara-alueen matkapuhelimiin. Hallitus antoi elokuussa eduskunnalle esityksen vaaratiedotteesta annetun lain muuttamiseksi. Lakiin tehtiin uuden kanavan käyttöönoton edellyttämät muutokset. Hallitus esitti lain vahvistamista torstaina 15. lokakuuta. Tasavallan presidentin on perjantaina tarkoitus vahvistaa laki ja määrätä se tulemaan voimaan 1. marraskuuta.

Illallinen yhdelle ja muita makupaloja tarjoilee kolme ruokalajia, mehukkaita musiikkinumeroita sekä kuplivia sketsejä

Esitykset tarjoillaan Turun kaupunginteatterin Viidennellä näyttämöllä.

Joka vuosi sama proseduuri? Vuodesta toiseen vilisevät ohitsemme erilaiset juhlapyhät ja pirskeet perinteineen sekä etikettisääntöineen. Illallinen yhdelle ja muita makupaloja -esitys paketoi musiikin ja huumorin avulla ajatuksia perinteistä ja huvittavasta juhlakulttuuristamme. Esitykset tarjoillaan Turun kaupunginteatterin Viidennellä näyttämöllä 23.10.–16.1.

Yli 55-vuotiaat arvioivat työkykynsä ja työintonsa nuoria paremmaksi

Yli 55-vuotiaat arvioivat työnsä innostavuuden, työstä palautumisensa ja työkykynsä paremmaksi kuin alle 35-vuotiaat. Elon yli 7 000 vastaajan kyselyaineistossa konkarit arvioivat myös työn ja muun elämän tasapainon nuoria paremmaksi.

Ajantasainen esseekokoelma Ruissalon luonnon ainoalaatuisuudesta

Ruissalon luonnosta ja eläimistä on julkaistu uusi esseekokoelma.

Uutuuskirja on Tammien katveessa – Ruissalon monimuotoinen luonto Turun Eläin- ja Kasvitieteellinen Seura ry:n (TEKS) toimittama runsaasti kuvitettu teos, jossa Ruissalon luontoa, sen suojelua ja siinä tapahtuvia muutoksia kuvaa mittava joukko asiantuntijoita.

Yrityslähestymiskielto eduskunnan käsittelyyn

Myymälöissä vakavasti tai toistuvasti häiriötä aiheuttavalle henkilölle voidaan jatkossa määrätä tuomioistuimen päätöksellä pääsykielto, jos eduskunta hyväksyy uuden lain. Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM katsovat tänään eduskuntaan edenneen lakiesityksen vahvistavan merkittävästi kaupan mahdollisuuksia suojella työntekijöitä ja asiakkaita.

Immuunipuolustus toimii aktiivisesti jo ennen syntymää

Mikroskooppikuvassa näkyvät vaaleat harsomaiset rakenteet ovat neutrofiili-valkosolujen tuottamia verkkoansoja, joita neutrofiilit käyttävät tappaakseen ja vangitakseen taudinaiheuttajia.

Turun yliopiston tutkijat ovat ensimmäistä kertaa osoittaneet, että neutrofiili-valkosoluja on useissa kudoksissa jo alkionkehityksen aikana, ja että ne kykenevät samoihin tehtäviin kuin aikuisten neutrofiilit. Neutrofiilit ovat elimistön puolustussoluja, joiden tehtävä on hakeutua nopeasti tulehdusalueille ja tuhota haitallisia mikrobeja.

Rikolliset lähettävät huijaustekstiviestejä S-Pankin nimissä

S-Pankin nimissä lähetetään parhaillaan huijaustekstiviestejä, joissa vastaanottajaa ohjataan linkin kautta huijaussivustolle pankkitunnusten, korttitietojen tai muiden henkilökohtaisten tietojen kalastelemiseksi. Ethän koskaan syötä pankkitunnuksiasi tai korttitietojasi sivustolle, johon olet saanut linkin tekstiviestinä, sähköpostitse tai pikaviestimissä.

Pysyviä reittimuutoksia Naantalissa Fölin linjoilla N1 ja N7

Fölin N-linjojen muutokset astuvat voimaan 19. lokakuuta.

Föli tekee pysyviä reittimuutoksia Naantalin sisäisillä linjoilla N1 ja N7. Muutokset astuvat voimaan maanantaina 19. lokakuuta.

Lääkitsemättä jättäminen yleisin korvattu lääkitysvahinko

Lähes joka viides Potilasvakuutuskeskuksen tutkimusaineiston korvatuista lääkitysvahingoista liittyi siihen, että potilas jäi ilman tarpeellista lääkitystä. Näistä vahingoista yli kolmannes koski verenohennuslääkkeitä, joissa puutteet lääkityksessä voivat olla kohtalokkaita.

Aurajoen kuplinta johtui kaupungintalon porapaalutuksesta – ei vaikutuksia rantamuureihin tai ympäristöön

Kupilintaa tutkittiin kaikuluotaimella, joka laskettiin veteen pulputuskohdan vierestä Auransillan kupeessa.

Turun kaupunki on saanut selvitettyä, mikä aiheutti Aurajoessa loppukesällä 2026 havaitun pulputuksen. Kuplinta johtui kaupungintalon porapaalutuksesta. Työmaa ei kuitenkaan ole vaikuttanut jokeen, rantamuureihin, Auransiltaan tai alueen pohjavesiolosuhteisiin. Lisätutkimuksille ei ole tarvetta.

Kela pienentää perusvoiteiden kerralla korvattavaa määrää marraskuusta alkaen

Kela pienentää pitkäaikaisen ihotaudin hoitoon käytettävän perusvoiteen kerralla korvattavan enimmäismäärän tuhanteen grammaan tai millilitraan 1. marraskuuta alkaen. Muutos ei vaikuta siihen, mistä perusvoiteista voi saada Kela-korvauksen.

Ulkomaisia matkailijoita vähemmän – rahankäyttö ennallaan

Eniten ulkomaisia lomamatkailijoita Suomeen saapui kesällä lähimarkkinoilta Saksasta, Ruotsista ja Virosta.

Ulkomaisten matkailijoiden rahankäyttö Suomessa pysyi kesä–elokuussa miljardissa eurossa, vaikka Suomeen tehtyjen matkojen määrä väheni 19 prosenttia edelliskesästä. Suomeen tehtiin reilut 1,3 miljoonaa matkaa 85 eri maasta.

Plasmaleikkauskoneen suodatinyksikkö syttyi palamaan Pansiontiellä

Teollisuusrakennuksen ulkopuolella oleva plasmaleikkauskoneen suodatinyksikkö syttyi palamaan purkutöiden yhteydessä Pansiontiellä torstaina aamupäivällä.

Näköislehti

Urheilu

Turun yössä suunnistetaan kahdeksan tuntia

Rogainingissa joukkueet suunnittelevat itse reittinsä ja keräävät rasteilta pisteitä kahdeksan tunnin aikana.

Turussa järjestetään 16.–17. lokakuuta YÖ-Rogaining, kahdeksan tunnin yösuunnistustapahtuma, jossa osallistujat etsivät rasteja pimeässä syysyössä jalan tai polkupyörällä.

Åboraakkeli: Kiekkoyllätyksiä hurjalla tahdilla

Valtteri Karnaranta.

Jääkiekon ”superkausi” on jo aiheuttanut ison nipun outoja tapahtumia, joita ilman putoamispeikkoa tuskin olisi nähty. Näihin kuuluu muun muassa Aurajoen rannalla lenkkeilyyn viime aikoina keskittyneen Kai Suikkasen paluu Liiga-valmentajaksi. Suikkasen pestaaminen KooKoon peräsimeen oli vähintään keskisuuri yllätys.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen rannikkosoudun maailmanmestareiksi

Eeva Karppinen ja Joel Naukkarinen.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen voittivat rannikkosoudun sekakaksikon maailmanmestaruuden Qingdaossa Kiinassa tiistaina 13. lokakuuta. Molemmat saavuttivat MM-pronssia omissa yksikköveneissään.

Benjamin Sylvestersson hopealle ADAC GT4 -sarjassa Hockenheimissa

Benjamin Sylvestersson.

Paraislainen Benjamin Sylvestersson lähti rata-autoilun ADAC GT4 -sarjakauteen mestaruus tavoitteena. Ajoparinsa Gabriele Pianan kanssa Sylvestersson oli mestaruustaistelussa aina sarjan viimeiseen kilpailuviikonloppuun asti. Hockenheimissa ajetut sijoitukset 1., 3. ja 4., eivät kuitenkaan riittäneet, vaan ajopari Piana/Sylvestersson saivat sarjan hopeaa neljän pisteen erolla mestareille hävinneinä.

Juhlakauteen lähtevä Loimu tavoittelee keskikastia Mestaruusliigassa

Tällä hetkellä loukkaantuneena olevasta Hugo Kadista odotetaan yhtä keskeistä pelaajaa Loimun avausseitsikkoon.

Tuto Volleyn sarjapaikasta luopuminen vaikuttaa koko lentopallon Mestaruusliigaan. Raisiossa Loimu aloittaa juhlakauden. Kyseessä on Loimun 50. peräkkäinen pääsarjatasolla. Loimun päävalmentaja Teemu Mäkikyrö epäilee, että kahdeksan joukkueen sarjassa juhlakauden minimitavoite täyttyi jo ennen kauden alkua.

Otteluanalyysi: KuPS kaatui kärkipelissä – Inter tarrasi mestaruuteen

Clinton Jephta.

Inter tarrasi lujalla otteella jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruuteen voittamalla Kuopion Palloseuran kärkikamppailussa Kupittaalla 1-0 Clinton Jephtan maalilla. Ottelu ratkesi käytännössä, kun KuPS-toppari Brahimi Magassa lensi kentältä suoralla punaisella. Sen jälkeen Inter otti kentän täysin hallintaansa ja vyörytti hyökkäyksiä kohti KuPS-maalia. Maalikin syntyi, vaikka ensi piti kolistella kaksi kertaa tolppaa ja kerran ylärimaa.