Periaate päiväkotien ja koulujen keskitetystä ruoanvalmistumallista hyväksyttiin kaupunginhallituksessa
Turun kaupunki suunnittelee siirtymistä keskitettyyn ruoanvalmistusmalliin, jossa uusi valmistuskeittiö tuottaisi ateriat päiväkodeille ja kouluille. Ruoka toimitettaisiin keittiöltä päiväkoteihin ja kouluihin esivalmistettuna, ja Kaarean ruokapalveluiden henkilökunta kypsentäisi ja asettaisi ruuan tarjolle sekä huolehtisi ruokailutilojen siisteydestä.
Mallin taustalla on huolto- ja toimitusvarmuuden turvaaminen sekä muuttuviin ateriatarpeisiin vastaaminen. Keskittäminen mahdollistaa tasalaatuisemman ruuan valmistamisen, ja eri asiakasryhmien tarpeiden mukaisten ruokalistojen toteutuksen. Lisäksi varmistetaan ruokapalveluiden ammattitaitoisen henkilökunnan riittävyys myös tulevina vuosina.
Mallin mukaan Turkuun rakennettaisiin uusi valmistuskeittiö ja nykyiset valmistuskeittiöt muuntuisivat palvelukeittiöiksi. Verkostoon jäisi kuitenkin kaksi pienempää valmistuskeittiötä, muun muassa turvaamassa ruoanvalmistus esimerkiksi huoltokatkojen aikana.
Kaupunginhallitus hyväksyi keskitetyn ruoanvalmistusmallin periaatteen. Muutos voisi toteutua aikaisintaan viiden vuoden kuluttua.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















