Somejätit tahkoavat edelleen miljardivoittoja huijausmainoksista

Alustajätit, kuten somepalvelut olisi velvoitettava vahvasti petosrikollisuuden ennakolliseen torjuntaan yhteistyössä pankkien, viranomaisten ja teleoperaattoreiden kanssa, arvioi Finanssiala ry (FA). Meta sai huijausmainoksista jopa 16 miljardin dollarin tulot vuonna 2024.

Vastikään saavutettu sopu EU:n uudesta maksupalveluasetuksesta kulkee oikeaan suuntaan, mutta sen vaikutukset voivat jäädä vaillinaisiksi. Esitys velvoittaisi alustat poistamaan niille ilmoitetut vilpilliset sisällöt, mutta velvoite niiden ennakolliseen torjumiseen voisi olla selkeämpi. Myös alustojen velvoite korvata niiden palveluista alkaneiden petosten uhrien tappioita uhkaa jäädä vaatimattomalle tasolle.

Uusi EU:n maksupalveluasetus velvoittaa alustapalveluiden tarjoajat yhteistyöhön pankkien, viranomaisten ja teleoperaattorien kanssa petosten ehkäisemiseksi. Finanssiala ry (FA) on jo pitkään vaatinut alustajättejä mukaan työhön ja pitää avausta kannatettavana. Maksupalveluasetukseen täydennetty ehdotus jää FA:n johtavan asiantuntijan Teija Kaarlelan mukaan torsoksi.

– Uuden artiklan mukaan maksupalveluntarjoajien on ilmoitettava sähköisten palvelujen tarjoajille, kuten somealustoille, niiden palveluissa olevasta vilpillisestä sisällöstä. Uudistus helpottaisi tiedonvaihtoa maksupalveluntarjoajien ja alustojen välillä, mutta selkeää velvoitetta rikosten ennalta estämiseen ei muille kuin maksupalveluntarjoajille edelleenkään tullut.

Uutistoimisto Reuters uutisoi loppuvuodesta, että jopa kymmenen prosenttia Metan vuoden 2024 myynnistä tuli nettihuijareiden ja muiden epäilyttävien toimijoiden ostamista mainoksista. Huijausmainokset poikivat Metalle noin 16 miljardin dollarin tulot. Metan alustoja ovat muun muassa Facebook ja Instagram.

Myös Finanssivalvonta on ehdottanut EU-komissiolle, että sosiaalisen median alustat ja hakukoneet velvoitetaan estämään huijaussivustoille johtavien mainosten ja linkkien levittäminen palveluissaan.

Australiassa somealustojen sääntely on maailman tiukinta, ja digijätit on yksiselitteisesti velvoitettu tunnistamaan mainostajansa ja estämään huijausmainosten pääsy alustoilleen sanktion uhalla. Kokemus osoittaa, että alustojen toimintatavat muuttuvat, kun velvoitteet ovat kohdennettuja ja sanktiot riittävän kovia. Komission esityksestä tämä kovuus valitettavasti puuttuu.

– Maksupalveluasetuksen mukaan komission on kannustettava toimijoita luomaan vapaaehtoisia käytännesääntöjä rikollisuuden torjumiseksi. Tällaisen sääntelyn tehokkuus on kyseenalaista: käytäntöjä ei ole aiemminkaan syntynyt, ja ilman selvää velvoitetta, valvontaa ja mahdollisia sanktioita niitä tuskin syntyykään, Kaarlela sanoo tiedotteessa.

Korvausvastuu on edelleen epäoikeudenmukainen sekä pankkien että uhrien kannalta. Verkkoalusta tai markkinapaikka voi joutua korvausvastuuseen vasta, kun pankki pystyy osoittamaan, että petos on tapahtunut alustalla olleen petollisen sisällön takia eikä sisältöä ollut pankin ilmoituksesta huolimatta poistettu.

Alusta joutuu korvausvastuuseen vasta siinä vaiheessa, kun toinenkin saman pankin asiakas joutuu saman petoksen uhriksi. Tätä odotellessa samaan petokselliseen sisältöön voi langeta useiden eri pankkien asiakkaita.

– Petosrikollisuus on rikollisille riskitöntä ja tuottoisaa toimintaa, alustajätit käärivät miljardivoittoja huijareiden mainoksista, mutta kustannukset lankeavat kuluttajille ja pankeille. Näin ei voi jatkua. Tärkeää on, että asetuksen mukanaan tuomien velvoitteiden noudattamista valvotaan tarkasti ja niiden vaikutuksia rikollisuuden estämiseen arvioidaan. Jos vaikutukset jäävät vähäisiksi, tulee alustoja koskevaa sääntelyä edelleen kiristää, Kaarlela summaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tutkimusryhmä selvittämään hyvinvointialueiden rahoitusmallin vaihtoehtoja

Valtiovarainministeriö on asettanut tutkimusryhmän arvioimaan hyvinvointialueiden rahoitusmallin kehittämisvaihtoehtoja. Selvitys tehdään hyvinvointialueiden tulevaisuutta käsittelevän parlamentaarisen työryhmän työn tueksi.

Turkulaiset poikkeuksellisen ahkeria ruoanlaittajia

Peräti 43 prosenttia Turun alueen asukkaista kertoo, että ruoanlaitto tuntuu helpolta ja rutiininomaiselta.

Turun seudulla 68 prosenttia valmistaa arki-illan päivällisen alusta asti itse, vain kaksi sadasta turvautuu säännöllisesti valmisruokaan ja 15 prosenttia helpottaa ruoanlaittoa osittain, esimerkiksi valmislihapullilla tai valmiilla pastakastikkeella. Turkulaiset ovat poikkeuksellisen ahkeria ruoanlaittajia, sillä muualla Suomessa ruokaa tekee alusta asti itse vain hiukan yli puolet.

Somejätit tahkoavat edelleen miljardivoittoja huijausmainoksista

Alustajätit, kuten somepalvelut olisi velvoitettava vahvasti petosrikollisuuden ennakolliseen torjuntaan yhteistyössä pankkien, viranomaisten ja teleoperaattoreiden kanssa, arvioi Finanssiala ry (FA). Meta sai huijausmainoksista jopa 16 miljardin dollarin tulot vuonna 2024.

Minna Pirkkanen nimetty Turun Satama Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi

Minna Pirkkanen.

Minna Pirkkanen on nimetty Turun Satama Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Pirkkanen on kansainvälisesti kokenut muutosjohtaja ja toiminnankehittäjä, jolla on vahva näyttö liiketoiminnan kasvun ja kannattavuuden kehittämisestä. Hän on toiminut useissa eri tehtävissä muun muassa Koneella ja Sandvikilla, vastaten laajoista teknologia-, palvelu- ja liiketoimintamuutoksista kansainvälisessä toimintaympäristössä.

Työmarkkinaennuste: Pitkäaikaistyöttömyys kääntyy laskuun kesän jälkeen

Työ- ja elinkeinoministeriö ennustaa työllisyyden kasvavan vuosina 2027 ja 2028 voimakkaammin kuin kuluvana vuonna. Pitkäaikaistyöttömyyden ennustetaan kääntyvän laskuun kesän 2026 jälkeen.

Vallaistentie katkaistaan kesäkuun ajaksi siltatöiden takia Mynämäessä

Raukkaan silta.

Lounais-Suomen elinvoimakeskus aloittaa Mynämäessä maantiellä 12393 (Vallaistentie) Raukkaan sillan korjaustyöt. Liikenne työmaan kohdalla joudutaan katkaisemaan sillan puukannen purkutöiden alkaessa ja ohjaamaan kiertotielle 1.–30. kesäkuuta. Kiertotien pituus on noin 17 kilometriä.

Muovinen tuhkakuppi kärähti parvekkeella

Muovinen tuhkakuppina käytetty astia syttyi tulee parvekkeella Itäisellä Pitkälläkadulla tiistaina puolita päivin ja poltti myös alustana toiminutta puista terassilaattaa.

Tanssiurheiluseura Bolerolle SM-menestystä Järvenpään ikäkausimestaruuskilpailuista

Boleron juniorijoukkue.

Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut Järvenpäässä kokosivat 16.–17. toukokuuta Suomen parhaat kilpatanssijat ratkomaan SM-mitaleita useissa ikäluokissa. Tanssiurheiluseura Bolero oli viikonlopun aikana näkyvästi esillä laajalla osallistujamäärällä ja useilla finaali- sekä mitalisijoilla. Aikuisten joukkuekilpailussa Bolero tanssi itsensä SM-pronssille 23 joukkueen joukosta.

Salasanoissa piilee iso riski

S-Pankin Arjen turvabarometri -kysely osoittaa, että valtaosalta suomalaisista kodin ovien ja ikkunoiden lukitseminen hoituu rutiinilla, ja noin kolme neljästä varmistaa ne päivittäin. Digiturvassa jäädään silti jälkeen. Vaikka noin seitsemän kymmenestä lukitsee laitteensa säännöllisesti, vain noin puolet huolehtii salasanojen turvallisesta käytöstä. Moni kantaa huolta läheistensä pärjäämisestä verkossa. S-Pankki muistuttaa, että digiturvallisuudessa ihmisen oma osaaminen ja valppaus ovat usein tärkeimpiä turvatekijöitä.

Kaukolämpötyö sulkee ajokaistan Linnankadulla, liikenne ruuhkautuu ajoittain

Linnankadulla tehdään kaukolämpötyötä kaupungintalon kohdalla 19.5.–12.6. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Liikenne ruuhkautuu ajoittain.

Alle 3-vuotiaiden huostaanotot lisääntyneet

Huostassa olleiden 0–2-vuotiaiden määrä kasvoi 9 prosenttia viime vuonna. Huostassa oli kaikkiaan 292 alle 3-vuotiasta lasta viime vuonna. Avohuollossa olleiden alle 3-vuotiaiden määrä kasvoi kymmenen prosenttia.

Taideakatemian sirkusopiskelijoiden avoin lava kutsuu

Luvassa on erilaisia sirkusesityksiä, niin harrastajilta kuin ammattilaisiltakin.

Turun AMK:n Taideakatemian All Stars Circus Show open stage on jo perinteeksi muodostunut sirkusopiskelijoiden järjestämä tapahtuma, jossa lava on avoinna erilaisille esityksille ja keskeneräisillekin esityskokeiluille taiteen ystävistä muodostuvan yleisön edessä. All Star Circus Show'n esiintyjiä on etsitty avoimen haun kautta.

Äidinmaidon sokerit ohjaavat suolistomikrobiston kehitystä vielä imeväisiän jälkeen

Tuore väestöpohjainen seurantatutkimus osoittaa, että äidinmaidon sokeriyhdisteet ovat keskeisessä roolissa imeväisen suolistomikrobiston kehityksessä, eikä vaikutus rajoitu pelkästään imetysaikaan.

Turkulainen varustamo siirsi aluksen Kyproksen lipun alta Suomen lipun alle

Jolien liputuksen myötä RABN:n kaikki kahdeksan alusta on rekisteröity Suomeen.

Turkulainen varustamo Rederi AB Nathalie (RABN) on siirtänyt MV Jolie -aluksen Kyproksen lipun alta Suomen lipun alle 18. toukokuuta. Päätöksen taustalla on muun muassa operoinnin tehokkuus, yhtenäinen toimintakulttuuri sekä suomalaisen merenkulun merkitys huoltovarmuudelle.

Yrittäjien valtakunnallinen Y-Mazing Race -tapahtumaa kerää nuoret yrittäjät Turkuun elokuussa

Turussa järjestetään lauantaina 22. elokuuta valtakunnallinen Y-Mazing Race -tapahtuma, joka kokoaa yhteen nuoria yrittäjiä ja yrittäjyydestä kiinnostuneita eri puolilta Suomea.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Vakka-Suomentiellä

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään Vakka-Suomentie 12:n kohdalla 19.–27. toukokuuta. Yksi on ajokaista pois käytöstä.

Uusi kulttuurikuntoilureitti johdattaa Turun sinfoniseen historiaan

Turun kaupungin uusi kulttuurikuntoilureitti Live since 1790 – Turun sinfoninen historia vie kulttuurikuntoilijan tutustumaan niihin paikkoihin ja rakennuksiin, joissa 236-vuotias Turun filharmoninen orkesteri on soittanut Turkua maailmankartalle aina 1700-luvulta tähän päivään.

Koirat muotokuviksi kahvilassa

Lemmikit pääsevät muotokuvattaviksi kahvilaympäristössä, kun Doggo Walk-In Sketch -päivä järjestetään tiistaina 19. toukokuuta kello 14–18 Gaggui Kaffelassa (Humalistonkatu 15). Turkulainen kuvataiteilija Johanna Sinkkonen piirtää lemmikeistä nopeita, persoonallisia muotokuvia paikan päällä.

Näköislehti

Urheilu

Tanssiurheiluseura Bolerolle SM-menestystä Järvenpään ikäkausimestaruuskilpailuista

Boleron juniorijoukkue.

Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut Järvenpäässä kokosivat 16.–17. toukokuuta Suomen parhaat kilpatanssijat ratkomaan SM-mitaleita useissa ikäluokissa. Tanssiurheiluseura Bolero oli viikonlopun aikana näkyvästi esillä laajalla osallistujamäärällä ja useilla finaali- sekä mitalisijoilla. Aikuisten joukkuekilpailussa Bolero tanssi itsensä SM-pronssille 23 joukkueen joukosta.

Tekniset murheet romuttivat Aatolan viikonlopun

Vilho Aatola joutui taistelemaan kalusto-ongelmien kanssa Canadian Tire Motorsport Parkin radalla.

Suomalaiskuljettaja Vilho Aatolan viikonloppu Kanadan Canadian Tire Motorsport Parkissa oli suuri pettymys. Tekniset ongelmat pilasivat mahdollisuudet hyviin sijoituksiin USF Juniors -sarjan osakilpailuissa.

Lietoon uusi frisbeegolfseura uusittua kenttää pyörittämään

Liedon uusittu frisbeegolfkenttä avattiin vapun jälkeen.

Liedon vuonna 2017 avattu frisbeegolfrata on kokenut viimeisten kuukausien aikana merkittäviä muutoksia. Vastikään uudelleen avatun radan kunnostamisen ja muokkauksen myötä on myös perustettu uusi frisbeegolfseura Liedon Frisbeegolfseura.

Derbykatsomo täyttyy – myyty jo yli 4 500 lippua

Veikkausliigassa nähdään paikalliskamppailu lähes kuuden vuoden tauon jälkeen.

Veikkausliigakauden odotetuin ottelu pelataan Veritas Stadionilla 23. toukokuuta lauantaina, kun FC Inter isännöi vuoden ensimmäistä Turun derbyä. Puolentoista viikon päästä pelattavaan otteluun on myyty jo yli 4 500 katsomopaikkaa, joka käsittää yli puolet Veritas Stadionin katsomokapasiteetista.

Mäkikyröstä Loimun päävalmentaja, neljällä omalla kasvatilla sopimus

Teemu Mäkikyrö.

Raision Loimu valmistautuu ensi kaudella edessä olevaan 50. pääsarjakauteen sekä sitä seuraavan kauden 70-vuotisjuhliin. Viime kauteen käynnistetty paluu parrasvaloihin -projekti jatkuu edelleen tähtäimenään 70-vuotisjuhlallisuudet.

Åboraakkeli: Torilla tavataan?

Aleksander Barkov.

Jokakeväinen kiekkokarnevaali, jääkiekon MM-kisat, pyörähtää tällä viikolla käyntiin Sveitsissä. Suomen osalta kisat käynnistyvät perjantaina 15. toukokuuta, kun vastaan luistelee Saksa. Melko lailla pitkän, kaikkiaan seitsemän ottelun, alkusarjan jälkeen puolivälieriä pelataan 28. toukokuuta. Finaali pelataan 31. toukokuuta, joten nippanappa saadaan kisat pelattua toukokuun puolella.