Pikku piipahdus Kreetalle Turun keskustassa
Brahenkadulle on muodostunut kreikkalainen minikortteli, kun helmikuussa kreetalaisia herkkuja ja luonnonkosmetiikkaa myyvä WM deli avautui kreikkalaisia tuotteita myyvän Afrodite Marketin viereen.
– En koe, että olemme kilpailijoita, vaan täydennämme toinen toistemme palvelua. Eräs asiakas sanoi, että hänellä on nyt kaksi syytä tulla Turun keskustaan, kun voi käydä kummassakin kreikkalaiskaupassa samalla kertaa, kertoo WM delin yrittäjä Katja Lahti.
WM delin ovat perustaneet yhdessä Katja Lahti ja hänen miehensä Tommi Lahti, jotka kumpikin ovat rakastuneet Kreetan saareen.
– Mieheni on tässä syypää, sillä hän oli aloittanut jo 30 vuotta sitten matkailun Kreetalle. Tutustuttuamme aloimme käydä siellä yhdessä. Rakastuin heti ensimmäisen reissun aikana saaren monipuolisuuteen ja kauneuteen, sen ihmisiin ja kulttuuriin sekä tietenkin hyvään ruokaan ja viineihin, Katja Lahti kertoo.
Pariskunta oli käynyt alun perin markkinoilla ja messuilla myymässä tuotteitaan, mutta kysynnän myötä he perustivat oman liikkeen ensin Paimioon vuonna 2024. Ja tämän vuoden helmikuussa he muuttivat puodin Turkuun.
Lahdet ovat matkustaneet Kreetalla omatoimimatkailijoina ja tutustuneet saaren viinitiloihin sekä oliiviöljyn tuottajiin.
– Olemme maahantuoneet kreetalaista viiniä Alkoon ja ravintoloihin, sillä emme löytäneet Suomesta saaren viinejä. Viineistä meidän yritystoiminta saikin alkunsa vuonna 2022. Sitten aloimme tuoda oliiviöljyä ja balsamico-glazea, joiden myynnin aloitimme perustamamme verkkokaupan myötä, kertoo Katja Lahti.
Kreeta on 250 kilometriä pitkä ja noin 60 kilometriä leveä saari, ja se on jaettu neljään eri alueeseen.
– Myös viinit jakautuvat näiden alueiden mukaisesti. Me tuomme viiniä eniten Hanian alueelta. Siellä sijaitsevat myös Valkoiset vuoret eli Lefká Òri, joiden mukaan olemme nimenneet pääyrityksemme WMountains.
Lahdet matkustavat kolmekin kertaa vuodessa Kreetalle. He ovat tutustuneet kaikkiin kreetalaisiin tuottajiin, joilta he tilaavat paikallisia elintarvikkeita ja herkkuja sekä luonnonkosmetiikkaa.
– Ostamme tuotteet paikallisilta perheyrityksiltä. Olemme itse tutustuneet aina ensin yrittäjiin, heidän viljelmiinsä ja tuotteisiinsa, sillä meille tärkeää on läpinäkyvyys.
Hänen mukaansa heidän valitsemansa kreetalaiset viljelijät suojelevat innokkaasti Kreetan luontoa ja haluavat jättää saaren kestävälle pohjalle tuleville sukupolville, sillä Kreetalla maataloustuotteet ovat tärkeä elinkeino.
– Rakastan visuaalisuutta, ja pidän kauneudesta myös tuotteissa. Mutta meille on ennen kaikkea tärkeää, että tuotteet ovat herkullisia, luomua sekä laadukkaita, Katja Lahti kertoo.
Marianne Rovio


















