Debatti: Kiinteistömoguli vs. Kulturelli
Milloin järki palaa takaisin Yhdysvaltojen hallintoon?
Lappalainen: Onko siellä koskaan niin järkeä ollutkaan?
Lehtovaara: Validi kysymys!
NL: No ainakaan joskus ennen siellä ei oltu sentään täysin hulluja.
AL: Hulluus oli vain aikaisemmin piilotettua. Nämä temput hallinnossa alkoivat jo 1950-luvulla, kun Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset alkoivat kerätä kyseenalaisin keinoin salaista rahoitusta kommunismin vastaiseen taisteluun.
NL: Tästä teemasta onkin tehty aika monta elokuvaa ja sarjaa. Olen katsonut ne kaikki. Huumekaupalla hankitulla varoilla rahoitettiin sittemmin muun muassa Väli-Amerikan vallankaappauksia. Ja sen keskeisen eron olen huomannut, että siinä missä presidentti Ronald Reagan kertoi vitsejä, maan nykyinen presidentti on vitsi.
AL: Mutta poliittisesti Trump kyllä on Reaganin perillinen.
NL: On, mutta ei laisinkaan yhtä älykäs. Mutta miettikääpäs sitä, että joskus pidimme presidentti George W. Bushia tyhmänä. Hänen älykkyyosamääränsä on varmasti 160 verrattuna tähän nykyiseen saappaantäytteeseen.
AL: Jos mietimme, mitä ennestään tiedämme imperiumien synnystä, kasvusta, vallan keskittymisestä ja imperiumien hajoamisesta, niin Yhdysvalloissa edetään tällä hetkellä täysin oppikirjan mukaan. Yhdysvallat on ylivoimaisesti tunnetun aikamme menestynein imperiumi. Joka kerta kun joku maksaa luottokortilla jotakin, kilahtaa siitäkin osuus Yhdysvaltoihin. Nyt kaikki näemme, mitä todellisuudessa on kaiken takana.
NL: Tämä on myös ollut hyvä muistutus siitä, että vaikka olisi kuinka hyviä sopimuksia, niillä ei ole mitään virkaa, jos ei ole kunnollisia tuomareita. Kansainväliset sopimukset ovat perustuneet siihen, että lähes kaikki ovat niistä samaa mieltä. Nyt kun riittävän moni ei enää ole, ei sopimuksilla ole virkaa.
AL: Juu ja siellä on pistetty kapulaa rattaisiin myös rikkomuksia tutkivan kansainvälisen rikostuomioistuimen väelle. Että on tämä hurjaa aikaa elää ja katsoa, kun iso valtakunta romahtaa kuten Caligulan Rooma aikoinaan.
NL: Yhdysvallat on kuitenkin halunnut tähän asti olla eurooppalaisten ykköskumppani. Nyt kymmenien vuosien työ vedetään hetkessä vessasta alas. Ja vasta vuosi mennyt ja vielä kolme vuotta jäljellä.
Teemu P. Peltola

















