Missäs oot?: Hankejohtajan vapaapäivä
Tavoitimme Turku 2029 -säätiön hankejohtaja Suvi Innilän perjantaina kello 9.15.
Missäs oot?
– Olen kotona vapaapäivää viettämässä.
Ensi vuonna Turun palosta tulee kuluneeksi 200 vuotta. Tämänkin tiimoilta järjestetään juhlavuosi, johon on ohjelmahaku auki. Minkälaista ohjelmaa odotat tulevan?
– Monimuotoisesti monenlaista. Uskon, että sitä voi tarkastella monin tavoin eri näkökulmista. Paljon meillä on jo tiedossa erilaisia tapahtumia, jotka Turun paloa muistelevat. Vireillä on esimerkiksi näyttelyitä, teatteriesityksiä ja tutkimusjulkaisuja. Odotan myös, että esimerkiksi pelastustoimi tulee huomioimaan merkkivuoden eri tavoin.
Mihin asti ohjelmahaku on auki?
– Ensi vuoden maaliskuuhun. Lisäksi käynnistämme pienen avustushaun, joka on auki elokuuhun 2026 saakka.
Keskittyykö tapahtumat syyskuuhun vai onko tapahtumia juhlavuoteen liittyen ympäri vuoden?
– On ympäri vuoden. Esimerkiksi näyttelyt ja teatteriesitykset ovat nähtävillä luontaisesti pidempiä aikoja, mutta myös muuten on erilaisia tapahtumia jo keväästä lähtien tarkoitus järjestää, mutta varmaan tapahtumat syksyyn painottuvat.
Miksi Turun palon tiimoilta on tärkeä järjestää juhlavuosi?
– Se oli merkittävä tapahtuma koko Suomen historiassa, mikä myös johti monenlaisiin uudistuksiin paitsi Turussa myös muualla Suomessa. Turun palo vaikutti suuresti esimerkiksi kaupunkikehitykseen, kun Engelin asemakaava tuli ja kaupunkia alettiin rakentaa paloturvallisemmaksi. Myös palolaitos kehittyi huomattavasti palon seurauksena.
Ilkka Lappi

















