Suomessa yli 150 000 muistisairasta
Muistisairaat ihmiset ja heidän läheisensä tarvitsevat tietoa ja tukea sairauden eri vaiheissa.
Valtakunnallisella Muistiviikolla Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry painottaa, että Muistiliitto jäsenjärjestöineen on mukana muistisairaan matkassa.
– Tiedontarve on valtava. Tarjoamme myös tukea ja toimintaa, josta saa voimaa arkeen, kertoo Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksen järjestöjohtaja Hanne Mansala tiedotteessa.
Suomessa on yli 150 000 muistisairasta ihmistä. Vuosittain muistisairausdiagnoosin saa jo 23 000 henkilöä. Yhä useampi ihminen tarvitsee Muistiliiton palveluita.
– Meiltä löytyy myös mielekästä tekemistä vapaaehtoisuudesta kiinnostuneille. Mukaan ovat tervetulleita eri-ikäiset, eikä tulijalla tarvitse olla ennakkotietoa muistisairauksista, Mansala sanoo.
Valtakunnallista Muistiviikkoa vietetään vuosittain kansainvälisen Maailman Alzheimer-päivän (21.9.) ympärillä, tänä vuonna viikolla 38. Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry, Salon Muistiyhdistys ry ja Varsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsi järjestävät Muistiviikolla tapahtumia eri paikkakunnilla.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)