Poliisin ohjaustyö kantanut mopomiiteissä hedelmää
Kuluva vuosikymmen on synnyttänyt Turun seudulle uuden nuorisoilmiön, niin sanotut mopomiitit. Jopa satojen mopoilijoiden kokoontumiset kasvoivat vuonna 2019 sellaisiin mittoihin, että hätäkeskuksiin alkoi tulvia huolestuneiden kansalaisten soittoja. Meluhaitan ohella kokoontumisissa tapahtui onnettomuuksiakin, joten viranomaisten oli pakko reagoida asiaan.
– Heräsimme poliisissa siihen, että jotain täytyy tehdä. Nuorilla on somemaailman ohella edelleen tarve kokoontua fyysisesti yhteen, eikä mopoilun yhdistäminen tähän voi estää kokoontumisoikeutta, kertoo Lounais-Suomen poliisilaitoksen komisario Harri Aaltonen.
Poliisissa tultiin siihen lopputulokseen, että mopomiitit ovat yleisötilaisuuksia, joiden kokoonkutsujilla samat velvollisuudet kuin muidenkin massatapahtumien järjestäjillä. Järjestäjien tulee huolehtia tapahtumiin liittyvistä ilmoituksista, tapahtuman turvallisuudesta, ensiavusta ja niin edelleen.
– Otimme heti vuonna 2019 mopomiittien kokoonkutsujat koolle ja selvitimme heille, mistä näissä tapahtumissa on kysymys ja mitä vastuita niihin liittyy. Sen jälkeen olemme pitäneet heille päivänkin mittaisia koulutuksia, joissa on opetettu kuinka tehdään yleisötilaisuuden ilmoitus, annettu ensiapukoulutusta ja yleistä asennekasvatusta.
Aaltonen korostaa, että kunnat on alkutakkuilun jälkeen saatu myös ymmärtämään, miksi nuorison kokoontumisen tukeminen on tärkeä asia.
– Vuonna 2019 emme saaneet mopomiiteistä yhtään yleisötilaisuusilmoitusta, mutta viime vuonna niitä tuli jo 42. Näistä puolet oli automiitti-ilmoituksia, eli mopoilijat ovat kasvaneet autoiluikään ja tietävät jo valmiiksi, kuinka nämä asiat tulee hoitaa, Aaltonen kehuu.
Aaltonen kertoo, että automiiteissä voi olla paikalla jopa viisisataa ajoneuvoa. Silloin tapahtuman paikka ja ajankohta suunnitellaan niin, että se häiritsee liikennettä ja muita ihmisiä mahdollisimman vähän.
– Kyllä nuorilla on halu tehdä asioita kunnolla, mutta he eivät aina välttämättä tiedä, kuinka menetellä. Poliisin on tässä oltava apuna.
Aaltonen lisää, että Lounais-Suomen poliisi on ollut mopomiittien suhteen edelläkävijä, ja toimintamallia on tultu katsomaan muun muassa Pirkanmaan suunnalta.
Teemu P. Peltola

















