Vuosikymmen omavaraisena rukiin suhteen
Ruisleipäpäivää vietetään 28. helmikuuta jo kymmenettä kertaa. Vuonna 2017 suomalaiset äänestivät ruisleivän Suomen kansallisruoaksi ja perinteinen herkku sai oman juhlapäivän.
Kymmenes Ruisleipäpäivä nostaa jälleen esiin kansallisruokamme, ruisleivän. Suomalaiset syövät vuosittain ruista keskimäärin 12 kiloa henkilöä kohden, mikä on enemmän kuin missään muussa maassa, kertoo Leipätiedotus ry:n toiminnanjohtaja Kaisa Mensonen.
– Terveellisellä ja herkullisella ruisleivällä on merkittävä rooli ruokakulttuurissamme sekä ravitsemuksessamme, sillä ruokavaliomme täysjyväviljasta 57 prosenttia saadaan rukiista ja jopa 53 prosenttia ruisleivästä.
Leipätiedotus ry:n leipomotuotteiden toimitustilaston mukaan suomalaiset syövät ruisleipää noin 15 kiloa vuodessa. Tästä 14 kiloa on tuoretta pehmeää ruokaleipää ja kilo verran kuivaleipää, Mensonen kertoo. Kuivaleipä tarkoittaa rukiista valmistettua näkkileipää, hapankorppua ja varrasleipää.
– Suomessa ruisleipä leivotaan kotimaisesta rukiista. Kun vuonna 2014 Suomeen tuotiin ruista yli 55 miljoonaa kiloa, oli tuonti vuonna 2024 vain joitain satoja kiloja. Vaikka ruissatojen vuotuinen vaihtelu on suurta, ovat sadot kattaneet hyvin kotimaan rukiin kulutuksen ja olemme olleet rukiin suhteen omavaraisia vuodesta 2015 lähtien, Pro Ruis ry:n projektikoordinaattori Terhi Virtanen toteaa.
– Pro Ruis yhdistyksen yhtenä tavoitteena olikin sitä perustettaessa vuonna 2011 rukiin omavaraisuus. Yhdistys on päässyt hienosti tavoitteeseensa, iloitsee Virtanen.
Syksyn sadon myötä kotimainen ruis riittää ruisleivän leivontaan myös kuluvana vuonna.
Suomalaisten tärkein täysjyväviljan raaka-ainelähde on täysjyväruis, jonka osuus täysjyvän kokonaissaannista on miehillä 60 prosenttia ja naisilla 53 prosenttia. Ruisleipien osuus täysjyväviljan saannista on miehillä 57 prosenttia ja naisilla 49 prosenttia.
Elintarviketeollisuus käyttää ruista noin 75 miljoona kiloa vuodessa. Viime vuoden ruissato 84,6 miljoonaa kiloa vastaa kymmenen vuoden keskiarvoa, mutta kasvoi 95 prosenttia verrattuna edellisvuoteen.
Luomuruista vuoden sadosta oli kuusi miljoonaa kiloa.
Ruissato vaihtelee merkittävästi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana vuotuinen ruissato on ollut 42 miljoonan ja 182 miljoonan kilon välillä.
Viime vuoden rukiin keskisato (4090 kg/ha) oli kymmenen vuoden keskiarvoa (3500 kg/ha).
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















